Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Helsingin poliisi alkaa sakottaa seksuaalisesta ahdistelusta saman tien

Helsingin poliisi laati pari viikkoa sitten ohjeet ahdistelijoiden sakottamisesta heti paikan päällä. Rangaistus voisi olla 15–40 päiväsakkoa.

Kotimaa
 

Helsingin poliisi alkaa puuttua aiempaa herkemmin seksuaaliseen ahdisteluun julkisella paikalla. Poliisilaitos on laatinut pari viikkoa sitten ohjeet, joiden tavoitteena on alkaa sakottaa ahdistelijoita heti paikan päällä.

Toisin kuin HS eilen torstaina kertoi, sakkojen jakaminen ei vaadi lakimuutosta.

”Me haimme partioille konkreettisia, vähän matalamman kynnyksen ohjeita, miten puutumme seksuaaliseen ahdisteluun yleisellä paikalla”, kertoo ylikomisario Jere Roimu Helsingin poliisista.

Seksuaalinen ahdistelu lisättiin rikoslakiin vasta pari vuotta sitten. Sen mukaan toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta koskevasta koskettelusta tuomitaan sakkoa tai vankeutta enintään kuusi kuukautta. Rangaistusasteikko mahdollistaa rangaistusmääräysmenettelyn eli poliisi voi kirjoittaa heti sakot.

Jos epäilty vastustaa sakkoa, syyttäjä voi viedä asian tuomioistuimen käsiteltäväksi.

Lainsäädäntöneuvos Ville Hinkkanen oikeusministeriöstä huomauttaa, ettei seksuaalisesta ahdistelusta ole nykyään erillistä ohjetta poliisin sakkokäsikirjassa.

”Parhaillaan on kuitenkin valmisteilla sakkokäsikirjan päivitys, jossa myös tästä rikoksesta on tarkoitus laatia erillinen rangaistuksen määräämistä koskeva ohje”, Hinkkanen kertoo.

Helsingin poliisi päätti kuitenkin laatia omat ohjeensa, koska seksuaalinen ahdistelu on noussut esille niin vahvasti.

”Mietimme, millä keinoilla näihin rikoksiin päästäisiin puuttumaan niin, ettei niitä aina viedä raskaaseen esitutkintaprosessiin, mutta ettei tekijä myöskään selviä ilman rangaistusta”, ylikomisario Roimu sanoo.

Roimun mukaan poliisin antamat sakot sopivat vaatteiden päältä tapahtuvaan kosketteluun, suuteluun sekä takapuolen ja rintojen puristeluun.

”Heti, jos mennään iholle, puhutaan muista rikosnimikkeistä, ja ne ovat rikosilmoitustavaraa.”

Helsingin poliisi teki ohjeet yhdessä syyttäjän kanssa. Lähtökohta on, että normaali rangaistus seksuaalisesta ahdistelusta olisi 20 päiväsakkoa. Liukumaksi on sovittu 15–40 päiväsakkoa.

”Jos lähdetään käyttämään liukuman yläpäätä, se on poliisin kirjoittamaksi sakoksi melko suuri. Päiväsakkomäärä osoittaa, että tämä on kyllä ihan vakavasti otettava asia”, Roimu sanoo.

Yhtään sakkoa ei vielä ole Roimun tietojen mukaan kirjoitettu.

”Tämä on nyt ihan uusi asia, ja ohjeistus on vasta laadittu. Kyllä tässä tähdätään kohti kevätaurinkoa. Nyt kuljetaan mustissa, pitkissä toppatakeissa, eivätkä nämä teot ole nyt akuutti ongelma. Odotus on, että kun kelit lämpenevät ja hameenhelmat lyhenevät, voi olla, että tämäntyyppiset teot yleistyvät. Meillä pitäisi silloin olla systeemi valmiina puuttumaan siihen nopeasti.”

Helsingin poliisipäällikkö Lasse Aapio on ehdottanut, että seksuaalinen ahdistelu olisi virallisen syytteen alainen rikos. Nykyisin se on asianomistajarikos eli rangaistus määrätään vain, jos uhri sitä vaatii. Alle 18-vuotiaisiin kohdistuvat rikokset ovat kuitenkin virallisen syytteen alaisia.

Lainsäädäntöneuvos Ville Hinkkanen ei pidä lainmuutosta tarpeellisena.

”Nykyistä ratkaisua on pidettävä perusteltuna, koska rikosten selvittäminen edellyttää kuitenkin käytännössä usein asianomistajan myötävaikutusta, ja suojeltava oikeushyvä on seksuaalinen itsemääräämisoikeus”, Hinkkanen toteaa.

Hän huomauttaa myös, että rangaistus voidaan määrätä uhrin tahdosta riippumatta, jos erittäin tärkeä yleinen etu vaatii syytteen nostamista. Tällainen tilanne voisi olla esimerkiksi se, että tekijä on syyllistynyt useisiin rikoksiin, vaikka yksittäiset teot ovatkin lieviä.

Seksuaalista ahdistelua koskevat jutut poikkeavat esimerkiksi ylinopeuksista siinä, että rikoksesta ei välttämättä ole niin selvää näyttöä, toteaa rikosoikeuden professori Jussi Tapani Turun yliopistosta. Ongelmana on myös se, että rangaistavuuden ala seksuaalisessa häirinnässä on laaja. Monenlaiset teot voidaan tulkita rangaistaviksi, joten rajanveto voi olla vaikeaa.

”Täytyy olla aika vahva näyttö, että asia pystytään käsittelemään yksinkertaisessa menettelyssä”, Tapani sanoo.

Hyvänä puolena hän näkee sen, että viesti menee perille paljon paremmin, jos tekijä saa rangaistuksen heti eikä vasta aikojen kuluttua.

”Se viestittää tekijälle heti, että tietynlainen käytös ei ole hyväksyttävää. Rikostorjunnallisesti tällainen välitön puuttuminen on tehokasta.”

 

Tällainen on Helsingin poliisin sakotusohje seksuaalisesta ahdistelusta (suora lainaus)

Tekotapoja voivat olla esim. suuteleminen, takapuolesta puristelu, rintojen koskettelu, jalkovälin koskettelu vaatteiden päältä, käden laittaminen reidelle. Seksuaalinen ahdistelu on rangaistava vain tahallisena tekona, joten ohimennen ihmisjoukossa tapahtuva toisen (tahaton) hipaisu ei täytä tunnusmerkistöä.

Liukumaa harkittaessa pitää ottaa huomioon teon olosuhteet ja tekijän ja teon kohteen välinen suhde. Tuomittavammaksi teon tekee esim. teon kohteen alhainen tai korkea ikä, luottamuksen väärinkäyttäminen (esim. liikennevälineen kuljettaja ja asiakas) tai teon kohdistuminen esimerkiksi kadulla täysin tekijälle tuntemattomaan henkilöön (HE 216/2013 vp). Myös rintoihin tai sukuelinten alueelle koskemista voi pitää tuomittavampana kuin reiden tai muun neutraalimman alueen koskemista.

RV:ssä on otettava huomioon, että tekotapa on kirjoitettava auki (ei: "X ahdisteli Y:tä seksuaalisesti", vaan: "X kouraisi kädellään Y:tä takapuolesta"). Samoin rv:een tulisi kirjata todistajien nimet sekä myönnetyissä että kiistetyissä teoissa.

Seksuaalisesta ahdistelusta voi antaa rangaistusvaatimuksen, JOS

- teko on yksinkertainen ja selvä TAI kiistetyn teon kohdalla tapahtuneella on ulkopuolisia todistajia

- sekä AO että RE ovat täysi-ikäisiä

- tekijöitä on vain yksi

- teko ei täytä muun RL 20 luvun seksuaalirikoksen tunnusmerkistöä.

Rangaistusvaatimus ei tule kyseeseen, JOS

- AO on alle 18-vuotias

- tunnusmerkistön täyttymisestä ei ole varmuutta

- epäiltyjä on useita

- teossa on käytetty väkivaltaa (jolloin rikosnimike on jokin muu)

- asianomistaja ei vaadi rangaistusta (kyseessä on asianomistajarikos)

- RE on syyllistynyt vastaaviin tekoihin useasti aikaisemminkin.

Naiset jakavat ahdistelutarinoita lapsuudestaan
Naiset jakavat ahdistelutarinoita lapsuudestaan
Kokemuksia seksuaalisesti ahdistelusta kerättiin Kampin Narinkkatorilla sunnuntaina järjestetyssä tapahtumassa. Kokemukset ovat kaikkea huutelun ja väkivaltaisen raiskauksen väliltä. Toimittaja: Kaisu Moilanen, kuvaus: Jukka Gröndahl, leikkaus: Kristiina Marttinen
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat