Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Vuosien naapuripiina käräjillä: Mies häiritsi raapimalla alapäätään, pärisyttelemällä ruohonleikkuria ja osoittelemalla kameralla

Kotimaa
 
Helsingin Sanomat

Kuopiolaismiestä syytetään Pohjois-Savon käräjäoikeudessa naapureidensa vuosia jatkuneesta kiusaamisesta. Naapuripariskunnan mukaan mies esimerkiksi tuli toistuvasti omalle pihalleen raapimaan alapäätään, kun naapurit olivat ulkona ottamassa aurinkoa.

Syyttäjä vaatii kuusikymppiselle miehelle sakkoja. Häntä syytetään kotirauhan ja lähestymiskiellon rikkomisista sekä kunnianloukkauksista.

Piinaavasta naapuririidasta kertoi ensimmäisenä Savon Sanomat. Lehden mukaan naapurit kertovat miehen häirinneen heitä toistuvasti muun muassa tarpeettomalla metelillä.

Mies esimerkiksi työnsi käynnissä olevaa ruohonleikkuria asfaltilla, kun naapurit olivat vieraittensa kanssa pihalla. Hän myös pysäytti usein autonsa naapureiden kohdalla ja kaasutteli kovaa aikaisin aamulla. Naapurit kertovat miehen myös osoitelleen heitä kameralla.

Mies kiistää syyllisyytensä.

Asiaa käsiteltiin Pohjois-Savon käräjäoikeudessa keskiviikkona. Tuomio annetaan ensi viikolla.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat