Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

”Piknikhenkisten” festivaalien omista viineistä lakialoite – eduskunnassa vahva kannatus

Lakialoitteessa ehdotetaan, että sivistynyt naukkailu sallittaisiin aikuisten blues- tai jazztapahtumissa.

Kotimaa
 
Martti Kainulainen / Lehtikuva
Järjestyksenvalvojat tarkastavat ihmisten laukkuja Pori Jazzin festivaalialueen portilla vuonna 2014.
Järjestyksenvalvojat tarkastavat ihmisten laukkuja Pori Jazzin festivaalialueen portilla vuonna 2014. Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva

Eduskunnassa puollettiin vahvasti torstai-iltana Antti Kaikkosen (kesk) lakialoitetta, jotta omia alkoholijuomia voisi taas tuoda yleisötapahtumiin.

Alkoholilainsäädännön mukaan festareille ei saa viedä omia juomia. Lakia katsottiin läpi sormien vuoteen 2014 asti, jolloin valvontaa tehostettiin ja juomien vieminen esimerkiksi Porin Jazziin tai Järvenpään Puistobluesiin päättyi. Järvenpäässä yleisökato uhkasi jo tapahtuman järjestämistä.

Aloitteessa, jossa ehdotetaan kiellon kumoamista, on allekirjoittajia kaikista eduskuntapuolueista paitsi kristillisdemokraateista.

Kaikkonen sanoi, ettei hän kannusta alkoholin käytön lisäämiseen, vaan sivistyneempään alkoholikulttuuriin ja helpottamaan tapahtumien järjestäjien taakkaa. Tarkoitus ei ole sallia omia juomia kaikilla festareilla, vain sellaisissa piknikhenkisissä tapahtumissa, joissa ei ole ollut alkoholista ongelmia.

Porilainen Ari Jalonen (ps) sanoi, että Jazzeilla ei koskaan ollut alkoholiongelmia, mutta nyt tiukka politiikka on johtanut siellä huonoihin esimerkkeihin.

Kansanedustajat toivoivat, että uudistus liitetään alkoholilain kokonaisuudistukseen.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat