Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Juna törmäsi henkilöautoon Oulussa – auton matkustajat selvisivät hengissä

Torstain ja perjantain välisenä yönä sattunut tasoristeysonnettomuus ei vaatinut kuolonuhreja.

Kotimaa
 

Oulussa torstain ja perjantain välisenä yönä sattui onnettomuus vartioimattomassa tasoristeyksessä. Tilanne sai alkunsa, kun henkilöauto lähti ylittämään junarataa Kellon asematiellä ennen puoltayötä.

Auton kuljettaja huomasi junan tulevan oikealta puoleltaan, mutta juna ehti osua henkilöauton perään. Auto sinkoutui radan yli lumipenkkaan. Matkustajat loukkaantuivat kuitenkin vain lievästi, ja heidät kuljetettiin sairaalaan.

Viime vuonna Suomessa tasoristeysonnettomuuksissa kuoli 6 ihmistä. Nyt tasoristeysten turvallisuutta yritetään parantaa kiristämällä näkemäalueita koskevaa säätelyä. HS uutisoi asiasta tammikuussa.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat