Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Nopeat nettiyhteydet leviävät hitaasti – syrjäseudulla moni turvautuu mokkulaan

Laajakaista kaikille -hanke jäi puolitiehen. Pohjois-Savossa nopeiden yhteyksien rakentaja päätyi yrityssaneeraukseen.

Kotimaa
 
Tommi Taipale
Siilinjärveläinen Markku Lyytinen käyttää nettiä maatalousyrityksensä kirjanpitoon ja paperityöhön. Valokuitukaapeli ei koskaan tavoittanut Lyytisten taloa Rautavaaran tietoverkko-osuuskunnan mentyä konkurssiin. Sen sijaan talossa on langaton verkkoyhteys.
Siilinjärveläinen Markku Lyytinen käyttää nettiä maatalousyrityksensä kirjanpitoon ja paperityöhön. Valokuitukaapeli ei koskaan tavoittanut Lyytisten taloa Rautavaaran tietoverkko-osuuskunnan mentyä konkurssiin. Sen sijaan talossa on langaton verkkoyhteys. Kuva: Tommi Taipale

Rautavaara. Siilinjärven ainoalla luomumaitotilalla Pohjois-Savossa tehdään kirjanpitohommia. Tietokone on viljelijälle nykyään traktorin veroinen työväline.

”Eläinrekisteri, teuraskuljetukset, laskunmaksu”, isäntä Markku Lyytinen luettelee.

Hänen nettiyhteytensä on mobiililaajakaistan eli ”mokkulan” varassa. Taloon piti tulla nopea valokuitu osana valtakunnallista Laajakaista kaikille -hanketta. Rakentaminen jäi kuitenkin kesken, kun Rautavaaran tietoverkko-osuuskunta (RTVO) hakeutui yrityssaneeraukseen.

RTVO oli syrjäkylien laajakaistarakentamisen pioneeri. Se perustettiin vuonna 2010, kun suuret operaattorit eivät kiinnostuneet haja-asutusalueen nettiyhteyksistä.

Vuosina 2011–2015 osuuskunta rakensi verkon Rautavaaralle ja Pohjois-Karjalan puolella sijaitsevaan Valtimon kuntaan sekä entisen Varpaisjärven kunnan pohjoisosaan. Kyseessä on edelleen yksi harvoista alueista, joissa valtion tavoite laajakaistan tavoittavuudesta toteutuu.

RTVO:n vaikeudet alkoivat, kun valtion tukea saatiin verkon rakentamiseen luultua vähemmän. ”Tavoite oli 66 prosenttia, mutta toteutunut tuki kattaa vain 32 prosenttia kuluista”, toimitusjohtaja Pirjo Manninen kertoo.

RTVO:lle tuli yllätyksenä, että runkoverkon ja kotitalouksien välisiä yhteyksiä ei tuettu. Kilometri kuitua maksaa noin kymmenentuhatta euroa. ”Viestintäviraston tiedotus on pettänyt. Samaa on tapahtunut muissakin verkkohankkeissa.”

Lainoitusta osuuskunnalle saatiin 10–15 vuoden maksuajalla, kun realistinen maksuaika olisi ollut kaksi kertaa pidempi.

”Pankit eivät ole ymmärtäneet liiketoimintamme luonnetta. Tavoitteena ei ole voitto, vaan palveluiden tuottaminen”, Manninen kritisoi.

Laajakaista kaikille -hankkeen tavoitteena oli ulottaa viime vuodenvaihteeseen mennessä nopea valokuituyhteys 130 000 sellaiseen kotitalouteen, johon nopea yhteys ei ollut järjestettävissä markkinaehtoisesti.

Tähän mennessä hanke on tuonut nopean tietoverkon 70 000 taloudelle.

Valtio on päättänyt jatkaa hanketta vuoteen 2019. Rahat ovat kuitenkin loppumassa. ”Valtiollista tukea on jäljellä 20 miljoonaa, kun sitä tarvittaisiin moninkertaisesti”, laskee Suomen seutuverkot ry:n puheenjohtaja Jarno Laitinen.

Esimerkiksi Pohjois-Savossa valokuidun saatavuus on ihan mitä sattuu. Rautavaaran vastakohtana ovat Juankosken ja Kaavin kunnat, jotka eivät ole lainkaan lähteneet mukaan laajakaistahankkeisiin.

”Yrityksille kuitua on löytynyt markkinaehtoisesti, ja yksityistaloudet käyttävät mobiilia. Kukaan ei ole valittanut tilanteesta ainakaan minulle”, Kaavin kunnanjohtaja Ari Sopanen kiteyttää.

Pohjois-Savossa on laajoja alueita, joille valtio arvioi nopean kuituverkon syntyvän markkinaehtoisesti, mutta näin ei ole tapahtunut.

Esimerkiksi suurin osa Kuopioon viime vuosina liittyneiden ympäryskuntien alueesta on vailla nopeita yhteyksiä.

Ylitarkastaja Pauli Pullinen liikenne- ja viestintäministeriöstä myöntää, että laajakaistahankkeiden tukiehdoissa on ollut väärinkäsityksen mahdollisuuksia.

”Ehdot ovat monimutkaiset ja tiukat.”

Tuen rajaaminen yhteyden tuomiseen kahden kilometrin päähän kotitalouksista oli poliittinen päätös.

”Talouksia on jäänyt ilman liittymää. Toisinkin olisi voinut päättää, mutta rahaa olisi mennyt paljon”, Pullinen pohtii.

Hankkeiden takutessa monessa taloudessa on jo lakattu tavoittelemasta valokuituyhteyttä. Näin on myös Markku Lyytisen tilalla Siilinjärvellä.

”Kun tilasimme valokuidun, mokkulan nopeus oli alle megan. Nyt se on parhaimmillaan yli kymmenen megaa”, Lyytinen vertailee.

Siitä ei kuitenkaan ole epäilystäkään, etteikö netti olisi tullut jäädäkseen. ”Kohta ei ole varmaan vessapaperirullaakaan, joka ei tarvitsisi verkkoyhteyttä”, isäntä vitsailee.

Suuret operaattorit eivät kiinnostuneet

Suomen hallitus teki periaatepäätöksen Laajakaista kaikille -hankkeesta vuonna 2008. Hanke käynnistettiin seuraavana vuonna. Tavoitteena oli saada sadan megabitin nettiyhteys vähintään kahden kilometrin päähän lähes kaikista kotitalouksista vuoden 2015 loppuun mennessä.

Ensimmäinen yllätys oli, että suuret teleoperaattorit eivät kiinnostuneet kiinteän verkon rakentamisesta, vaan ryhtyivät panostamaan mobiililaitteiden 3g- ja 4g-verkkoihin. ”Oli pettymys, että tahot, joilla olisi ollut rakentamiseen hartioita, eivät lähteneetkään mukaan”, toteaa ylitarkastaja Pauli Pullinen liikenne- ja viestintäministeriöstä.

Verkon rakentaminen jäi sitä varten perustettujen uusien osuuskuntien ja kunnallisten yhtiöiden vastuulle. Niiden kattojärjestönä toimivan Suomen seutuverkot ry:n puheenjohtaja Jarno Laitinen vertaa tilannetta puhelinverkon rakentamiseen.

”Sata vuotta sitten alueelliset puhelinosuuskunnat rakensivat suuren osan lankapuhelinverkosta”, Laitinen muistuttaa.

Toinen yllätys oli valokuituverkon markkinaehtoisen rakentamisen nihkeys. Liikenne- ja viestintäministeriö määritteli laajakaistahankkeen alussa alueet, joille se oletti verkkoyhteyksien syntyvän ilman julkista tukea. Vain harvalla tällaisella alueella on nyt kuituverkko.

Väliinputoajia ovat maaseututaajamat ja jopa kaupunkien keskustat. ”Esimerkiksi Kouvolassa ja Iitissä maaseudulla on parempi verkko kuin taajamissa”, Laitinen havainnollistaa.

Ministeriö pohtii parhaillaan, miten ongelma korjattaisiin. Myös valtiolla voisi olla jonkinlainen rooli asiassa. ”Esimerkiksi automaattisesti toimiva liikenne ja nettiin siirtyvät julkiset palvelut tarvitsevat saman infran koko maahan”, Pullinen linjaa.

Suomessa vain neljä prosenttia laajakaistaliittymistä on nopeita valokuituyhteyksiä. Esimerkiksi Ruotsissa vastaava luku on yli kymmenkertainen. Suomea edellä ovat muutkin Pohjoismaat sekä Viro.

Laitisen mukaan suomalaiset luottavat liikaa mobiiliverkkoihin. ”Jos kymmenen megaa riittää nyt, tulevaisuudessa saatetaan tarvita jopa 600 megaa.”

Hän muistuttaa, että toimiva valokuituverkko nopeuttaa myös mobiililaajakaistaa. ”Jos tukiasemalle ei tule kuitua, yhteydet hidastuvat.”

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat