Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Hallitus etsii satojen miljoonien säästöjä – lapsilisien verotus esillä

Hallituspiireistä väläytellään taas myös lapsilisän porrastuksen poistoa.

Kotimaa
 
Mikko Stig / Lehtikuva
Lapsilisien verollepanon rinnalla väläytetään myös lapsilisän porrastuksen poistoa, jolloin jokaisesta lapsesta saisi vastedes saman lisän.
Lapsilisien verollepanon rinnalla väläytetään myös lapsilisän porrastuksen poistoa, jolloin jokaisesta lapsesta saisi vastedes saman lisän. Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva
Fakta

Hallituksella kovat säästöpaineet

 Hallitusohjelmassa on sovittu neljän miljardin euron tasapainotustavoitteista valtiolla ja kunnissa, lähinnä menoja sopeuttamalla.

 Tavoitteesta uupuu valtiovarainministeriön mukaan satoja miljoonia euroja.

 Esimerkiksi indeksileikkausten säästötavoitteet ovat jääneet toteutumatta hitaan hintakehityksen vuoksi. Tavoitteena olivat myös nopeammin toteutetut työttömyysturvan leikkaukset. Hallitus perui myös asumistukien yhdistämispäätöksen.

  Monen sovitun toimenpidepäätöksen valmistelu on myös pahasti kesken, esimerkiksi sairaanhoidossa vaativien hoitotoimenpiteiden keskittäminen, omais- ja perhehoidon kehittäminen, sairaanhoitopiirien kannustusjärjestelmän rakentaminen ja toisen asteen koulutuksen uudistus.

Hallitus kokoontuu talouspolitiikalleen keskeiseen kehysriiheen vajaan kolmen viikon päästä, 5. huhtikuuta. Kattaus on haastava. Hallituksen pitäisi löytää säästöjä usean sadan miljoonan euron edestä.

HS:n tietojen mukaan lapsilisien verollepano olisi nousemassa jälleen hallituksen neuvottelupöytään. Lisäsäästöjä kaavaillaan myös opintotukeen ja työttömyysturvaan.

Säästölistoja kootaan paraikaa virkamiesportaassa ja eri hallitusryhmissä. Yksityiskohtaista keskustelua ei kohteista ole vielä käyty, eikä mitään päätöksiä tehty. Yksimielisyyttä täytettävän aukon suuruudestakaan ei hallitusryhmien kesken vielä ole.

Poliitikkojen luovuutta todistaa, että arviot lisäsäästöistä vaihtelevat puolueen laskutavasta riippuen vajaasta sadasta miljoonasta aina 400 miljoonaan euroon.

Perussuomalaiset jättäisivät turvapaikanhakijoista aiheutuneet kustannukset jopa kokonaan kehysten ulkopuolelle.

Riihen asetelmia vaikeuttaa myös keskeneräinen yhteiskuntasopimus. Neuvotteluja voidellakseen hallitus lupasi kuopata jo pakkolait ja hallitusohjelmaan kirjoitetut ehdolliset lisäsäästöt, esimerkiksi lapsilisien lisäleikkaukset.

Lapsilisien verollepanoa voidaan sen sijaan valmistella ja HS:n tietojen sitä nyt pohditaan.

Verollepano oli esillä jo Smolnan hallitusneuvotteluissa. Sen vaikutus olisi satoja miljoonia euroja.

Lapsilisien verollepanoa on pohdittu aiemminkin. Verotuksella lapsilisiin tulisi progressiivisuutta, jolloin rikkaille vero olisi suurempi. Hanke on kaatunut aina verotusteknisiin ongelmiin.

Hallituspiireistä väläytellään taas myös lapsilisän porrastuksen poistoa. Tällöin jokaisesta lapsesta saisi saman lisän, mutta se toisi pulmia suurperheille.

Säästöjä riiheen on HS:n tietojen mukaan määrä etsiä myös opintotuesta ja työttömyysturvasta.

Opintotuessa on keskusteltu opiskelijan työhönmenoa estävän tulorajakynnyksen madaltamisesta, jolloin opintotukea jouduttaisiin maksamaan nykyistä lyhyemmän ajan. Työttömyysturvassa säästöjä yritetään löytää esimerkiksi työn vastaanottovelvoitetta tiukentamalla.

Valtiovarainministeriössä pidetään yhä ”satojen miljoonien eurojen aukosta” tinkimättä kiinni. Mitään menoerää ei aiota myöskään siirtää kehysten ulkopuolelle.

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) vakuutti viimeksi tiistaina, että sovitusta neljän miljardin sopeutustavoitteesta ei tingitä.

”Hallitus joutuu huhtikuussa tekemään täydentäviä säästöpäätöksiä. Tämä johtuu hallituksen peruuttamista tai saavuttamatta jääneistä säästöistä, jotka nyt on korvattava toisaalta. Hallitus ei voi tinkiä hallitusohjelmassa sovitusta sopeutusohjelmasta”, painotti Stubb Veronmaksajain Keskusliiton tapahtumassa.

Stubb myös muistutti, että talouspolitiikan tekoa varjostavat koko ajan Suomen luottoluokituksen tarkkailijat ja EU:n alijäämäsäännöksiä vahtivat virkamiehet.

Hallituksen on määrä kokoontua päivää ennen kehysriihtä vielä strategiseen riiheen. Eri ministeriöiltä on HS:n tietojen mukaan pyydetty jälleen luovia esityksiä työllisyyden lisäämiseksi.

Hallituksen tavoite on nostaa työllisyyttä 110  000 hengellä. Yhteiskuntasopimuksesta on luvassa parhaimmillaan 35 000–45 000 työpaikkaa.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat