Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

”Tiedot kuolemastani ovat jossakin määrin ennenaikaisia” – kuolleeksi luultu oikaisi huhut lehti-ilmoituksella

Posti toi keskiviikkona Lauri Kanteleen, 85, omaisille kaksi adressia, joissa otettiin osaa miehen kuoleman johdosta. Oudoksi tapauksen tekee se, että Kantele on edelleen elossa.

Kotimaa
 
Kuvakaappaus Twitteristä
Lauri Kantele oikaisi huhut kuolemastaan julkaisemalla ilmoituksen Tyrvään Sanomissa.
Lauri Kantele oikaisi huhut kuolemastaan julkaisemalla ilmoituksen Tyrvään Sanomissa. Kuva: Kuvakaappaus Twitteristä

Yllätys oli melkoinen, kun hämeenlinnalainen Lauri Kantele, 85, tarkisti keskiviikkona postejaan. Joukossa oli kaksi adressia, joissa omaisille esitettiin suruvalittelut hänen kuolemansa johdosta.

Adressit olivat lähettäneet entiset naapurit vanhalta asuinpaikkakunnalta Vammalasta.

”Oikein ystävällisin sanoin niissä otettiin osaa”, Kantele kertoo ja jatkaa: ”Ajattelin, että jos olen vain hiljaa, niin niitä saattaa tulla lisää.”

Korjatakseen huhut kuolemastaan Kantele julkaisi ilmoituksen Tyrvään Sanomissa. Se oli lyhyt ja ytimekäs: ”Ilmoitus. Tiedot kuolemastani ovat jossakin määrin ennenaikaisia. Kiitän ystäviäni adresseista, jotka tallennetaan vastaisen varalle. Lauri Kantele, entinen kaupunginlääkäri”, ilmoituksessa luki.

”Kyllähän tämä vähän naurattaakin, mutta kuolema on vakava asia, eikä sille nauraminen tuoreeltaan entiselle lääkärille oikein sovi”, Kantele perustelee lehti-ilmoitusta.

Tyrvään Sanomien toimitukselle asiaa ei tarvinnut sen kummemmin todistaa, sillä vuonna 1999 eläkkeelle jäänyt Vammalan entinen kaupunginlääkäri oli toimitukselle yhä tuttu mies.

Toiselle adressin lähettäjistä hän myös soitti.

”Siellä tuli kyllä pitkä hiljaisuus, kun olin esitellyt itseni”, Kantele kertoo.

Hämeenlinnaan Kantele vaimoineen muutti eläkepäivillä, koska siellä lapset ovat lähempänä. Kotipaikka on kuitenkin Vammala, sillä siellä Kantele teki 40-vuotisen uran lääkärinä. Ensin hän toimi 15 vuotta Vammalan kauppalan-, ja myöhemmin Vammalan kaupunginlääkärinä, sitten 25 vuotta yksityisenä perhelääkärinä.

Kanteleella on vain valistunut arvaus siitä, mistä huhut hänen kuolemastaan saivat alkunsa.

”Varmaan Suomessa on samanniminen ihminen, joka on kuollut”, hän toteaa.

Perinnön perään ei kukaan ole vielä kysellyt.

”Eikä kannata kyselläkään, kun ei minulla ole mitään miljoonia piilossa”, Kantele naurahtaa.

Tapahtuneesta uutisoi ensimmäisenä Suomen vanhin paikallislehti Tyrvään Sanomat. Lehti-ilmoitusta on jaettu ahkerasti myös sosiaalisessa mediassa.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat