Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Ihmisiin tottunut karhu nähtiin taas asuinalueella Hämeessä – ”kohtalaisen peloton veijari”

Poliisi varoittaa Asikkalan alueella liikkuvasta karhusta. Poliisin mukaan karhu on ihmisiin tottunut eikä säiky helposti.

Kotimaa
 

Poliisi varoittaa Hämeen alueella liikkuvasta karhusta. Poliisin mukaan kyseessä on luultavasti sama pienikokoinen karhu, joka liikkui viime sunnuntaina muun muassa valtatie 4:n varrella matkalla Lahteen päin.

Karhu havaittiin ensimmäisen kerran keskiviikkona Asikkalan Rutalahdessa mökin pihapiirissä noin kello kolmen aikaan iltapäivällä. Poliisin mukaan karhu oli jatkanut nopeasti matkaa metsään, joten sitä ei heti lähdetty jäljittämään.

Illalla karhu nähtiin toisen mökin pihassa tonkimassa kompostia ja syömässä marjoja. Tämän jälkeen poliisi ja riistamiehet hätistelivät sen metsään, josta se kuitenkin palasi kolmannen mökin pihaan.

”Siitä alkoi sitten neljän tunnin jahti, jossa karhua hätisteltiin ampumalla ja koirien avulla”, kertoo Hämeen poliisilaitoksen ylikonstaapeli Antti Reijula.

Reijulan mukaan karhu on selvästi tottunut ihmisiin ja koiriin eikä säiky helposti.

”Kyseessä on kohtalaisen peloton veijari, joka siirtyy aina muutaman kymmenen metriä kerrallaan. Häätäminen oli melkoista väsytystaistelua.”

Viimeinen havainto karhusta tehtiin keskiviikkoiltana klo 23, kun se poistui Maalammin länsipuolelle metsään.

Poliisi kehottaa asukkaita varovaisuuteen erityisesti Rutalahden alueella Asikkalassa sekä Maalammin alueella Rutalahden länsipuolella.

”Karhu voi kuitenkin hyvin liikkua useita kymmeniä kilometrejä päivässä, joten se voi ilmestyä seuraavan kerran vaikka 30 kilometrin päässäkin”, Reijula sanoo.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat