Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Asikkalan keskustassa liikkunut karhu tapettiin

Kotimaa
 
Helsingin Sanomat
Roni Rekomaa / Lehtikuva
Tämä karhu ei ole Asikkalassa liikkuva eläin. Kuva on otettu Kuhmossa vuoden 2012 kesällä.
Tämä karhu ei ole Asikkalassa liikkuva eläin. Kuva on otettu Kuhmossa vuoden 2012 kesällä. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva
Fakta

Karhu Suomessa

 Luonnonvarakeskus (Luke) arvioi, että Suomessa elää vähintään 1 720–1 840 karhua ennen syksyn 2016 metsästyskautta.

 Eniten karhuja on itäisessä Suomessa ja Lapissa. Karhuja tavataan myös Etelä- ja Länsi-Suomessa.

Karhusta tehtiin useita uusia havaintoja lauantaiaamuna Asikkalan keskustan alueella.

Karhu lopetettiin kello 10.20 lähellä Hakalan ja Kivirinteen omakotitaloaluetta, Hämeen poliisilaitos tiedotti. Alueella on poliisin mukaan taas turvallista liikkua.

Noin kello 6.15 karhun nähtiin liikkuvan Asikkalan keskustan tuntumassa Sammalkiventien lähellä.

Myöhemmin kello 8.20 karhu havaittiin Rantakulmantiellä lähellä Tallukan vastaanottokeskusta. Lisäksi noin kello 8.50 karhu liikkui Asikkalan golfkenttää vastapäätä olevassa rinteessä kohti Loukkuharjua.

Hämeen poliisilaitos kehotti lauantaiaamuna asukkaita välttämään turhaa liikkumista näillä alueilla.

Karhua jäljittämässä oli lauantaina poliisin yksiköitä ja riistamiehiä.

Ihmisiin tottuneen karhun on nähty liikkuvan Hämeen alueella aiemminkin kuluneen viikon aikana. Esimerkiksi keskiviikkona karhu kävi Asikkalassa Rutalahdessa mökin pihapiirissä. Viime sunnuntaina poliisi varoitti karhusta Vierumäellä.

Maanantaina karhua ajettiin kauemmas asutuksesta Alasenjärven rannoilla.

Jos kohtaa karhun, kannattaa pysyä rauhallisena.

Ohjeita on esimerkiksi Metsähallituksen ylläpitämällä suurpedot.fi-sivustolla.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat