Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Viikonloppuna saadaan taas nauttia kesäisestä lämmöstä – katso, kuinka lämmintä vesi on lähijärvessäsi

Järvivesien pintalämpötilat ovat keskimääräistä kylmempiä.

Kotimaa
 
HS:n säälähetys perjantaina 19.8.
HS:n säälähetys perjantaina 19.8.

Viikonloppuna Suomessa on taas kesä. HS:n meteorologin Matti Eerikäisen mukaan maan etelä- ja länsiosissa on lauantaina mitä mukavimman oloinen kesäpäivä. Lämpötila nousee noin 20 asteeseen.

Lauantaina ja sunnuntaina myös tuuli heikkenee.

Viikonloppuun mahtuu myös sateita. Lauantaina Itä-Suomen yli kulkee runsas sadealue, ja vetää voi sataa paikoin jopa 50 millimetriä vuorokaudessa. Savon ja Pohjois-Karjalan alueella poutaantuu illaksi. Lännessä esiintyy kuurosateita, jotka voivat olla ajoittain voimakkaita.

Sunnuntai on sateinen etenkin pohjoisessa. Myös länteen on tulossa sateita. Etelässä on tyyntä ja aurinko hellii.

Suomen ympäristökeskuksen (Syke) mukaan järvivesien pintalämpötilat ovat keskimääräistä kylmempiä monissa järvissä.

Siitä huolimatta rohkeimmat voivat mennä uimaan hyvillä mielin, sillä levätilanne sisävesillä on nyt harvinaisen rauhallinen. Syken leväseuranta aloitettiin vuodesta 1998, eikä aikaisempina vuosina elokuu ole ollut seurantapaikoilla yhtä vähäleväinen kuin nyt. Vain kymmenellä valtakunnallisella havaintopaikalla on havaittu levää, ja niilläkin vain hieman.

Syken erikoistutkija Marko Järvinen huomauttaa, että leväseurannassa on mukana vain 300 järveä Suomen tuhansista järvistä.

”Tälläkin hetkellä voi olla yksittäisiä vesistöjä, jotka kuitenkin käyttäytyvät toisella tavalla kuin tämä meidän valtakunnallinen yleistys kertoo”, sanoo Järvinen.

Seurantajärvien havainnot kertovat siitä huolimatta, että sinilevää on vähän, joka johtuu epävakaisesta säästä. Sateet, tuulet ja koleus lopettivat Syken mukaan sinileväkukinnat järvillä lähes kokonaan.

”Tällaiset olosuhteet eivät suosi lainkaan sinilevien runsaita pintaesiintymiä.”

Esimerkiksi tuuli sekoittaa pintavesikerrosta siten, että sinilevä ei pääse kertymään pinnalle.

Ravinteita kuitenkin todennäköisesti riittäisi vielä uusien kukintojen syntymiseen rehevimmillä järvillä, mikäli on riittävän lämmintä ja tyyntä.

Erittäin poikkeuksellisen levätilanteesta tekee se, että kukinnat ovat tavallisesti runsaimmillaan tähän aikaan vuodesta. Syken leväbarometrin mukaan levähavainnot ovat normaalisti lisääntyneet elokuun kuluessa. Nyt havainnot ovat menneet toiseen suuntaan.

Järvisen mukaan kuluva kesä kokonaisuudessaan on ollut suhteellisen vähäleväinen.

”Järvillä, yhtä kesä- ja heinäkuun viikkoa lukuun ottamatta, olemme havainneet seurannassa vähemmän sinilevää kuin keskimäärin 20 vuoden havaintoaikana.”

Tämä viikonloppu ei välttämättä jää vuoden viimeiseksi kesäviikonlopuksi.

Matti Eerikäisen mukaan ensi viikonloppuna Suomeen on mahdollisesti saapumassa erittäin lämmin ilmamassa, jopa kesän tähän asti lämpimin.

Toisaalta pohjoisesta on tulossa kylmää ilmamassaa, joka voi kylmentää lämpötiloja.

Eerikäinen arvelee, että 30 asteen lämpötilaa ei rikota tänä kesänä. Viimeisen kerran raja jäi rikkomatta vuonna 2009.

Aapo Huhta / HS
Suomen ympäristökeskuksen (Syke) mukaan järvivesien pintalämpötilat ovat keskimääräistä kylmempiä monissa järvissä.
Suomen ympäristökeskuksen (Syke) mukaan järvivesien pintalämpötilat ovat keskimääräistä kylmempiä monissa järvissä.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat