Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Niinistö ei tarjoa selkeää lääkettä EU:n ongelmiin

Tasavallan presidentti ei kuulu niihin, joiden mukaan ratkaisu EU:n nykyongelmiin olisi ”lisää Eurooppaa” eli nykyisenlaisen unionin syventäminen, kirjoittaa Annamari Sipilä.

Kotimaa
 
Annamari Sipilä Helsingin Sanomat
Kirjoittaja on Helsingin Sanomien Lontoon-kirjeenvaihtaja.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö arvosteli tiistaina kovin sanoin Euroopan unionin tehottomuutta ja toimintakulttuuria.

Suurlähettiläspäivillä puhunut Niinistö maalasi EU:sta kuvan kokoustelevana kerhona, joka pystyy tekemään päätöksiä lähinnä vain myöhemmin tehtävistä päätöksistä.

Kriisitkin tuntuvat tulevan EU:lle aina yllätyksenä. Ratkaisuja ei synny, ja samalla unionin ahdinko syvenee. Uskottavuus EU-kansalaisten silmissä rapisee, mikä puolestaan syö unionin tulevia toimintaedellytyksiä.

Niinistön inhorealistinen kuva tehottomasta EU:sta tekee ainakin yhden asian selväksi: tasavallan presidentti ei kuulu niihin, joiden mukaan ratkaisu EU:n nykyongelmiin olisi ”lisää Eurooppaa” eli nykyisenlaisen unionin syventäminen.

”Parantamisen varaa on”, Niinistö toteaa EU:sta ykskantaan.

Britannian kansanäänestyksen kesäkuinen päätös erota EU:sta on pakottanut jäsenmaat ja niiden johtajat miettimään vakavissaan unionin tulevaa suuntaa. Britannian EU-eroa ei voi panna vain brittien syyksi, vaan unionin pitää uskaltaa kaivaa malkaa omasta silmästään.

Niinistö patistaa nyt EU:ta ryhdistäytymään, jotta unioni ei jäisi vain hyvän sään organisaatioksi. Kansalaiset ovat menettäneet luottamuksensa niin unioniin kuin omiinkin johtajiinsa, ja tämä on yleiseurooppalainen ilmiö.

Mikä sitten EU:lle lääkkeeksi?

Tähän Niinistö ei tarjoa selkeää vastausta – niin kuin ei juuri kukaan muukaan ennen häntä.

Ongelma on se, että EU ei ole yhtenäinen ja yksiääninen toimija, jota voisi helposti trimmata entistä tehokkaammaksi. Tärkeiden päätösten tekeminen ja toimeenpaneminen riippuu 28 jäsenmaan (Britannian EU-eron jälkeen 27:n) halusta ja motivaatiosta.

Tämän Niinistö toki tietää. Unionin tulevaisuus on jäsenmaittensa käsissä.

Niinistö kehottaa EU:ta hylkäämään suuret uudet suunnitelmat ja keskittymään sen sijaan perusasioihin. Tämän vaatimuksensa kanssa hän ei ole yksin. Unionin turhan lainsäädännön karsiminen ja paukkujen paneminen tärkeimpiin tavoitteisiin on ollut EU:n remontoijien tavoitteena jo pitkään.

Niinistön pika-analyysi EU:sta herättänee vastakaikua monissa suomalaisäänestäjistä puoluekannasta riippumatta. Nyky-EU ei toimi kunnolla. Kuuluu puhetta, vaan ei näy tekoja. Perusasiat ovat hukassa. Tähän kaikkeen on helppo yhtyä.

EU-kansalaiset haluavat EU:lta kahta asiaa: vaurautta ja turvallisuutta. Talouskriisit ovat kuitenkin syöneet vaurautta ja muun muassa terrorismi uhkaa turvallisuutta.

Niinistön mukaan unionin perustehtävä ja legitimiteetti ovat hukassa, jos EU-kansalaiselta menee arkinen turvallisuus. Siinä hän on oikeassa, vaikka kansallinen turvallisuus onkin EU:ssa aina lopulta jäsenmaiden vastuulla.

Vaikka Niinistö suomiikin EU:ta, ei hän ole kuitenkaan äärijyrkkä kannoissaan. Niinistö arvelee itsekin, että niin EU:n radikaalia syventymistä kuin täyttä hajoamista toivovat tulevat pettymään. Vastaus löytyy jostain keskeltä.

Britannian EU-ero on Niinistön mukaan vakava isku, vaikka se ei hänestä unionia uhkaakaan. Niinistö muistuttaa aiheellisesti, kuinka tärkeää niin EU:lle kuin Suomellekin on säilyttää läheiset suhteet Britanniaan. Sitä vaatii niin talous kuin turvallisuuskin.

Samaa mietitään muissakin jäsenmaissa.

EU valmistautuu parhaillaan brexit-neuvotteluihin, joiden lähtöasetelma on Britannia vastaan 27 muuta jäsenmaata. Samaan aikaan kaikki 27 jäsenmaata tekevät parhaansa, jotta niiden tuleva kahdenvälinen suhde EU:n ulkopuolisen Britannian kanssa olisi mahdollisimman hyvä ja läheinen. Jokainen haluaa olla Britannian kaveri.

Haaste piilee siinä, kuinka olla Britannialle sopivan tiukka EU-neuvottelupöydissä, ja pohjustaa samalla uutta kahdenvälistä suhdetta.

Niinistö arvosteli EU:ta tiukasti
Niinistö arvosteli EU:ta tiukasti
Päätöksentekokykyä on pakko parantaa, Niinistö sanoi.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat