Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Suomalaiset innostuivat muinaisaarteiden etsimisestä – kaikki metallinetsijät eivät kunnioita kulttuuriperintöä

Metallinetsintää harrastetaan mittaamattoman arvokkaan yhteisen omaisuuden parissa.

Kotimaa
 
Vanhan kylätontin viereinen pelto kiinnosti metallinetsijöitä Espoossa - ”Katsotaan, onko täällä mitään historiaa tallella”
Vanhan kylätontin viereinen pelto kiinnosti metallinetsijöitä Espoossa - ”Katsotaan, onko täällä mitään historiaa tallella”
Metallinetsijät tarkastivat peltoaluetta Espoossa ennen kuin se muuttuu rakennustyömaaksi. Pellon reunalla sijaitsee vanha kyläpaikka 1500-luvulta.

Alle puolen tunnin heiluttelut futuristisen näköisellä laitteella pellon päällä ja heti korviin kantautuu kirkas ääni.

”Tämä on ensimmäinen mielenkiintoinen signaali”, toteaa metallinetsijä Hannu Tiihonen.

”Ota pois”, sanoo Tiihosen vaimo Eila Tiihonen.

Hannu Tiihonen kaivaa retkilapiollaan pienen kuopan siihen kohtaan, jossa signaali kuuluu kirkkaimpana.

Hän ottaa esille juuri heiluttelemaansa laitetta pienemmän, kynämäisen metallinilmaisimen, jolla hän tunnistaa kaivetun maa-aineksen seassa piilevän metalliesineen.

Se on penni 1800-luvulta tai 1900-luvun alusta, Nikolai II:n ajoilta.

”Ei häävi”, sanoo Hannu Tiihonen pennosta väheksyen.

Kolikoiden kohdalla Kansallismuseon Rahakammion kanssa voi sopia erikseen ilmoittamisesta. Tiihonen ilmoittaa kaikki löytämänsä kolikot kerralla.

Metallinetsijä on juuri löytänyt yli sata vuotta vanhan kolikon maasta. Vain harva voi sanoa tehneensä vastaavan löydön. Tällaiset löydöt ovatkin metallinetsijöille arkipäivää.

Metallinetsijät löytävät tuhansia muinaisesineitä vuosittain. Museoviraston yli-intendentti Jutta Kuitunen kertoo, että muutaman viime vuoden aikana Museovirastolle on toimitettu noin 3 000 muinaisesinettä vuodessa.

”Se on aika iso määrä verrattuna siihen, jos mennään vaikka kuusi vuotta takaperin. Silloin se oli muutamia kymmeniä löytöjä, joita meille tänne kokoelmiin toimitettiin”, sanoo Kuitunen.

Löytöjen määrän lisääntyminen on yhteydessä metallinetsinnän suosion kasvuun. Suomen Metallinetsijät ry:n (SME) puheenjohtajan Lasse Nymanin mukaan viimeisin buumi harrastuksessa alkoi vuonna 2010.

Nyt metallinetsijöiden lukumäärästä on vain arvioita, jotka liikkuvat 1 000–4 000 harrastajan välillä.

”Minä itse väitän, että aktiivisia harrastajia on joitain satoja. Sitten kun puhutaan metallinetsimen omistajista, voidaan puhua ehkä 1 000–1 500:sta”, kertoo Nyman.

Mikko Peura / HS
Hannu Tiihonen on etsinyt metallia jo yli 20 vuotta. Eila Tiihonen innostui harrastuksesta neljä vuotta sitten.
Hannu Tiihonen on etsinyt metallia jo yli 20 vuotta. Eila Tiihonen innostui harrastuksesta neljä vuotta sitten.

Metallinetsijät Hannu ja Eila Tiihonen sekä Ilkka Penttinen ovat espoolaisella pellolla kartoittamassa aluetta ennen kuin se muuttuu rakennustyömaaksi. He ovat hankkineet luvat maanomistajalta pellolla kaivamiseen.

Pellon reunalla sijaitsee rauhoitettu muinaisjäännös, vanha kylänpaikka, johon metallinetsijät eivät kajoa.

Muinaisjäännös kuitenkin kertoo, että alueella on eletty, ja silloin myös rauhoitetun alueen ulkopuolelta voi löytyä muinaisesineitä, jotka voidaan pelastaa ennen maansiirtokoneiden saapumista.

Tärkeää etsintäpaikan valitsemisessa onkin tietää, mitä paikan historia pitää sisällään. Siksi harrastukseen kuuluu karttojen ja kirjojen tutkimista.

”Jokainen metallinetsijä viettää talven käyden läpi historiaeepoksia”, sanoo Penttinen.

Metallinetsintäkausi alkaa pelloilla, kun lumet sulavat ja loppuu hetkeksi, kun pellot kylvetään. Nyt kausi on taas jatkumassa, kun viljat puidaan. Pellolla kaivamiseen tarvitaan aina maanomistajan lupa.

Nyman arvioi, että valtaosa metallinetsijöistä on historiasta kiinnostuneita henkilöitä, vaikka harrastuksella onkin alalajeja, kuten esineiden etsimistä rannoilta ja puistoista sekä kadonneiden esineiden paikantamista.

Metallinetsijät ovat ikään kuin ilmaista työvoimaa museoviranomaisille, sillä metallinetsinnällä on tuotettu merkittävä määrä tietoa historiasta varsinkin kuluvalla vuosikymmenellä.

Esimerkiksi vuonna 2013 Kanta-Hämeen menneisyyden etsijöihin kuuluvat metallinetsijät tekivät Janakkalan Hangastenmäellä esinelöytöjä ja lopulta Museovirasto määritteli alueen linnavuoreksi.

”Äärimmäisen tärkeä ja ihan keskeinen osa harrastusta on mennä paikkoihin, joihin ammattiarkeologi ei koskaan menisi, eli pyritään löytämään niitä uusia paikkoja, mitä ei aikaisemmin tiedetä. Metallinetsin on siinä ihan ensiarvoisen käyttökelpoinen väline”, sanoo Nyman.

Pellolta löytyi myös musketinkuula. Lieneekö ammuttu vai taskusta pudonnut?
Pellolta löytyi myös musketinkuula. Lieneekö ammuttu vai taskusta pudonnut?

Harrastajien suuri määrä tuo mukanaan valitettavasti myös ongelmia, joista sekä museoviranomaiset että itse harrastajat ovat huolissaan.

”Tämä on harrastus, jolla voi saada hyvää aikaan, mutta jos harrastaa väärin perustein ja epäeettisesti, voi myös saada aikaan korvaamatonta vahinkoa”, sanoo Nyman.

Metallinetsijöiden vastuullisuus korostuu, kun harrastaminen tapahtuu mittaamattoman arvokkaan yhteisen omaisuuden parissa – kulttuuriperinnön.

”Yksi mätä muna korissa pilaa maineen useilta harrastajilta”, sanoo Nyman.

Mätä muna, johon Nyman viittaa, on harrastaja, joka ei kunnioita muinaismuistolakia.

Muinaismuistolaki suojelee muun muassa kiinteitä muinaisjäännöksiä ja irtaimia muinaisesineitä. Kiinteä muinaisjäännös voi olla esimerkiksi esihistoriallinen asuinpaikka. Sellaisen alueella ei saa kaivaa ilman Museoviraston lupaa. Irtain muinaisesine on maasta löytynyt yli sata vuotta vanha esine, jonka omistajaa ei tunneta.

Museoviraston erikoistutkijan Päivi Maarasen mukaan Museovirastolle tulee yhä enemmän ilmoituksia laittomista kaivauksista. Osa tapauksista johtuu hänen mukaansa siitä, että harrastajat eivät tiedä, miten muinaismuistolain mukaan tulee toimia.

”Jonkin verran meillä on tiedossa myös, että mennään kaivamaan kiinteää, rauhoitettua muinaisjäännöstä, vaikka tiedetään sen olevan kiinteä muinaisjäännös”, sanoo Maaranen.

Hänen mukaansa Suomessa vastuullisen harrastamisen ajatus on kuitenkin voimakas harrastajien keskuudessa.

Harrastajat ovatkin tärkeässä roolissa, kun puututaan harrastuksen lieveilmiöihin. SME:n yksi tavoite on Nymanin mukaan kitkeä luvattomia kaivauksia.

”Se tapahtuu tietenkin yhteistyön kautta. Teemme yhteistyötä eri museoiden ja Museoviraston kanssa. Yritämme viedä sitä oikeiden tapojen sanomaa tuleville harrastajille, että he tietävät, miten pitää toimia”, sanoo Nyman.

Espoolaisen pellon tutkiminen vie Tiihosilta ja Penttiseltä aikaa, mutta metallinetsijän tärkein hyve onkin kärsivällisyys – ja Hannu Tiihosen mukaan myös se, että osaa varata mukaan riittävästi evästä ja juotavaa.

Nyman neuvoo, ettei tulevien harrastajien kannata odottaa tekevänsä heti merkittäviä löytöjä.

”Tästä ei kannata tehdä itselleen kilpailua, vaan nauttia luonnosta, historiasta ja samanhenkisestä seurasta”, hän sanoo.

 

Muinaisesineestä on aina ilmoitettava

Viime vuosina metallinetsijät ovat toimittaneet Museovirastolle tuhansia muinaisesineitä.

Tänä vuonna muinaisesineitä on Museoviraston yli-intendentin Jutta Kuitusen mukaan toimitettu yli tuhat kappaletta, ja tahti yleensä kiihtyy loppuvuodesta.

Kuitusen mukaan Museovirastolla on tällä hetkellä vain yksi työntekijä, joka vastaa löytöjen luetteloinnista.

Tämä kertoo voimavarojen puutteesta, joka on piinannut museoalaa jo vuosia.

Tästä huolimatta metallinetsijät voivat huoletta ilmoittaa tekemistään löydöistä, lupaa Museoviraston erikoistutkija Päivi Maaranen.

”Meillä Museovirastossa asia hoidetaan, eikä kansalaisen tarvitse huolehtia siitä, ilmoitetaanko niitä liikaa vai ei. Ihan huoletta voi ilmoittaa”, kertoo Maaranen.

Kun arvelee löytäneensä muinaisesineen, eli yli sata vuotta vanhan esineen, jonka omistajaa ei tunneta, siitä pitää ilmoittaa joko Museovirastolle tai maakuntamuseolle.

Esineen löydyttyä kaivaukset tulee lopettaa. Kaivaminen voi tuhota tietoa, joka sisältyy löytöalueeseen.

Arkeologialle yksittäinen esinelöytö on vähäinen, ellei löytöä pystytä yhdistämään muihin tietoihin.

”Me emme esineitä pelkästään esineen takia tarvitse. Tärkeää on se kontekstitieto”, sanoo Kuitunen.

Maarasen mukaan alkuun löytöjen ilmoittamisessa pääsee jo parilla hyvällä valokuvalla.

”Hyvä valokuva puhuu enemmän kuin tuhat sanaa. Sen enempää ei tarvitse oikeastaan osata kertoa kuin mistä esine on löytynyt, eli paikkatieto”, sanoo Maaranen.

Palvelusähköpostin kautta harrastajat saavat ohjausta siihen, miten esineen kanssa tulee toimia.

Museovirasto ilmoittaa mahdollisuuksien mukaan, mistä esineestä on kyse, mikäli löytäjä ei sitä tunnista. Toinen hyvä tapa selvittää esineen alkuperä on etsiä tietoa harrastajien keskustelufoorumeilta.

Löydöistä voi ilmoittaa osoitteeseen metallinilmaisin@museovirasto.fi

 

Metallinetsinnän alkuun pääsee noin 200 eurolla

Metallinetsintä on Suomen Metallinetsijät ry:n puheenjohtajan Lasse Nymanin mukaan jossain määrin välineurheilua.

Metallinetsijät Hannu Tiihonen ja Ilkka Penttinen ovat samaa mieltä, mutta muistuttavat, että aloittelijamallillakin pärjää jo pitkälle.

Jyri Walkeajärvi metallinilmaisimia maahantuovasta Finndetector Oy:stä kertoo, millaisia laitteet ovat:

Aloittelijat: noin 200 euroa

”Aloittelijoiden laitteista löytyy yleensä herkkyyden säätö ja erottelutoiminto, joilla metalleja voidaan erotella toisistaan. Erottelu perustuu metallin sähkönjohtavuuden arvioinnin kautta saatavaan tietoon. Äänierottelu tuottaa matalia ääniä huonommin sähköä johtaville, usein arvottomille, kohteille. Korkeita ääniä tuottavat siten hyvin sähköä johtavat metallit, kuten kupari, hopea, alumiini ja seoskulta.”

Keskitaso: 500–700 euroa

”Keskitason laitteissa erottelu on useimmiten laajemmin toteutettu, jolloin työskentely on intuitiivisesti helpompaa ja löydöt voidaan erotella toisistaan tarkemmin. Maaperän tuottamaa häiriötä voidaan myös kontrolloida tarkemmin keskitason laitteilla. Osassa on myös parannettu vesitiiveyttä, jolloin laitetta voi käyttää jopa veden alla”.

Edistyneet: yli 1 000 euroa

”Edistyksellisissä laitteissa on panostettu laitteen monipuolisiin käyttömahdollisuuksiin ja käyttömukavuuteen. Käyttötaajuus on muutettavissa etsintätehtävän edellyttämällä tavalla, matalat taajuudet syvälle ja korkeat taajuudet pintaan sekä pienille kohteille. Laitteet ovat myös hyvin tehokkaita, jolloin syvemmälläkin olevat kohteet voidaan paikantaa. Yleensä laitteet ovat myös kevyempiä, jolloin niillä jaksaa työskennellä kauemmin.”

Hannu Tiihosen metallinilmaisin maksoi noin 1 300 euroa. Laitteita kertyy vuosien kuluessa.
Hannu Tiihosen metallinilmaisin maksoi noin 1 300 euroa. Laitteita kertyy vuosien kuluessa.
Kolikot päätyvät yleensä kansallismuseon Rahakammioon.
Kolikot päätyvät yleensä kansallismuseon Rahakammioon.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat