Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Rauli-myrsky vei lauantaina sähköt lähes 200 000 taloudelta – ”Saattaa olla kesämyrskyjen ykkönen”

Puita kaatui laajoilla alueilla ympäri maata.

Kotimaa
 
Tommi Anttonen
Valio-myrsky katkoi sähkölinjoja Jyväskylässä lokakuussa 2015.
Valio-myrsky katkoi sähkölinjoja Jyväskylässä lokakuussa 2015. Kuva: Tommi Anttonen

Lännestä saapunut Rauli-myrsky ehti katkaista sähköt lähes 200 000 kotitaloudelta ympäri maata lauantaina.

Kymmenen aikaan illalla yhä noin 150 000 taloutta oli vailla sähköä. Eniten katkoja oli Keski- ja Etelä-Suomessa.

Pohjois-Suomessa ukkospuuskat aiheuttivat rajuja syöksyvirtauksia. Esimerkiksi Oulussa kaatui kerralla huomattava määrä puita sähkölinjoille. Lapissa myös satoi rankasti.

Ilmatieteen laitoksen mukaan tuulet heikkenevät sunnuntaiaamuun mennessä, kun matalapaine siirtyy itään.

Rauli-myrsky saattaa olla yksi Suomen tuhoisimmista myrskyistä.

”Rauli-myrsky menee korkealle myrskytilastossa. Kesämyrskyistä se saattaa olla jopa ykkönen”, toteaa meteorologi Paavo Korpela Ilmatieteen laitokselta.

Tapani-myrskyn aikaan joulukuussa 2011 sähköttä oli noin 300 000 kotitaloutta.

”Tapani-myrsky oli huomattavasti tätä voimakkaampi. Silloin vahingot keskittyivät paljon pienemmälle alueelle”, Korpela muistuttaa.

Rauli-myrsky puhaltaa laajalla rintamalla lännestä itään.

”Moni asia osui nyt kohdalleen voimistamaan myrskyä. Päiväaika ja aurinkoisuus vaikuttavat puuskaisuuteen kasvattavasti”, toteaa Korpela.

Kesämyrsky on osoittautunut erittäin hyödylliseksi tuulivoiman tuottajille.

Suomen tuulivoiman keskimääräinen kokonaistuotanto ylitti lauantaiaamuna kello viiden ja kuuden välillä ensimmäistä kertaa tuhannen megawattitunnin tuntikeskituotannon, kertoi sähköverkon kantaverkkoa ylläpitävä julkinen osakeyhtiö Fingrid.

Tunnin aikana tuulivoiman osuus maan sähköntuotannosta oli Fingridin mukaan noin 16 prosenttia. Kokonaiskulutuksesta taas voitiin kattaa tuulivoimalla arviolta 14 prosenttia.

Ennätys ehti rikkoutua uudelleen ennen puoltapäivää, kun tuulivoiman tuotanto ylitti 1 100 megawattituntia. Suomen tuulivoiman tuotannon teoreettinen enimmäiskapasiteetti on yli 1 300 megawattituntia.

Lauantaina etelässä on poutaista ja tuulista - Pohjois-Suomea piiskaavat sateet
Lauantaina etelässä on poutaista ja tuulista - Pohjois-Suomea piiskaavat sateet
Etelä- ja Keski-Suomessa päivä on poutainen ja laajalti aurinkoinen. Sää on hyvin tuulista, iltapäivällä ja illalla etenkin maan keskiosassa esiintyy jopa myrskypuuskia. Iltapäivällä runsaimmat sateet osuvat Etelä-Lappiin.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat