Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Matkustaja kuoli auton suistuttua tieltä Pihtiputaalla

Alustavien tietojen mukaan 19-vuotiaan miehen ohjaama henkilöauto suistui tieltä ajovirheen vuoksi.

Kotimaa
 
Helsingin Sanomat

Henkilöauton kyydissä ollut matkustaja kuoli Pihtiputaalla auton suistuttua tieltä myöhään sunnuntaina. Poliisin alustavien tietojen mukaan 19-vuotiaan miehen ohjaama henkilöauto suistui tieltä ajovirheen vuoksi ja törmäsi puihin, poliisi kertoo tiedotteessaan.

Tie oli sorapintainen, ja kohdassa oli nopeusrajoitus 80 kilometriä tunnissa.

Autossa oli kuljettaja sekä neljä matkustajaa, joista yksi kuoli onnettomuuspaikalla ja kaksi loukkaantui vakavasti. Vakavasti loukkaantuneet vietiin pelastushelikopterilla sairaalaan.

Kuollut ja vakavasti loukkaantuneet miehet istuivat auton takapenkillä. Alustavien tietojen mukaan kuljettaja ja etupenkin matkustaja loukkaantuivat lievemmin.

Autossa olleet miehet olivat 16–20-vuotiaita ja kotoisin Oulun ja Kinnulan seudulta. Kuljettajan ei epäillä ajaneen alkoholin vaikutuksen alaisena.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat