Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Pitkä laitoskuolema on vaikea sekä omaisille että lääkäreille – mikä olisi oikeaa hoitoa kuoleman lähestyessä?

Läheiset saattavat kokea, että vanhus on jätetty tarkoituksella kitumaan. Lääkärit myöntävät, että joskus loppuvaiheen kärsimystä ei lääkitä riittävästi.

Kotimaa
 
Pete Aarre-Ahtio
Terhokoti Helsingin Lassilassa. Aamulla kuolleen potilaan huoneen pedattu sänky odottaa uutta potilasta.
Terhokoti Helsingin Lassilassa. Aamulla kuolleen potilaan huoneen pedattu sänky odottaa uutta potilasta. Kuva: Pete Aarre-Ahtio

Iäkkäitä potilaita ei Suomessa jätetä heitteille kuoleman toivossa, vakuuttavat asiantuntijat. Lääkärit käyvät kuitenkin omaisten kanssa usein vääntöä siitä, mitä hoitoa vanhus tarvitsee.

Kun kuolema on lähellä, kaikki hoito ei ole enää hyödyksi. Silti päätös siitä, onko kuolema lähellä, voi olla vaikea myös lääkärille.

HS:n mielipidekirjoituksessa helsinkiläinen Pipsa Sinkko-Westerholm kuvasi mummonsa kuolemaa laitoksessa epäinhimilliseksi ja rumaksi. Muistisairas 92-vuotias jätettiin kuivumaan ja kitumaan keuhkokuumeeseen ilman kunnollista kipulääkitystä.

”Kun pitkäaikaissairaalla tai vanhuksella on edessä varma kuolema ja toimenpiteenä käytetään jo passiivista eutanasiaa, kuten kuivattamista, lain pitäisi sallia aktiivinen eutanasia tai edes voimakkaiden kipulääkkeiden kuten morfiinin käyttö”, Sinkko-Westerholm perää.

”Passiivinen eutanasia” on sanapari, jota kukaan HS:n haastattelemista asiantuntijoista ei halua käyttää.

Valtakunnallisen sosiaali- ja terveysalan eettisen neuvottelukunnan Etenen pääsihteeri Ritva Halila puhuisi oireenmukaisesta, palliatiivisesta hoidosta, geriatrian professori Timo Strandberg kuoleman sallimisesta, Terhokodin ylilääkäri Juha Hänninen kuolinavusta ja Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve hyvästä hoidosta kuoleman lähellä.

”Muistisairaudessa diagnoosi tehdään yleensä vuosia aiemmin ja sairautta on myös tarpeen hoitaa. Kun loppuvaiheessa potilaalla ei ole enää toimintakykyä jäljellä, siirrytään palliatiiviseen hoitoon”, Strandberg kuvaa.

Strandberg muistuttaa, että loppuvaihe on dementiassa pitkä.

”Loppuvaihe on usein ruma, eihän se mikään kaunis ole. Monesti menee sekaisin se, että mikä johtuu sairauden aiheuttamasta rujoudesta ja mikä ehkä on huonoa hoitoa. En tarkoita, että huonoa hoitoa tulisi peitellä, mutta tiettyjen sairauksien loppuvaihetta ei voi kaunistella”, Strandberg toteaa.

Nenä-mahaletkuun turvautumisesta loppuvaiheessa ei ole Strandbergin mukaan mitään hyötyä. ”Päinvastoin, siinä kiusataan potilasta.”

Loppuvaiheen hoitotoimenpiteitä ja niistä luopumista pohditaan laitoksissa yhä useammin, kun pitkälle edennyttä dementiaa sairastavien potilaiden määrä kasvaa.

Halila korostaa, että vaikka hoito muutettaisiin loppuvaiheessa saattohoidoksi, siihen ei saa liittyä kipulääkityksen lopettaminen.

”Suurimmalla osalla hyvin iäkkäistä kuolinsyynä on keuhkokuume. Sen kohdalla tulee aina omaisten kanssa pohdittavaksi, kuinka aktiivisesti sitä hoidetaan”, Halila kuvaa.

Omaisille pitää antaa mahdollisuus sanoa sanansa. Jos läheisten mielestä kaikki keinot on yhä käytettävä, siihen taivutaan, vakuuttaa Pälve.

”Mutta ei kaikkea tehdä vain, jos omainen sitä edellyttää. Pian voi tulla tilanne, jossa hoitohenkilökunta ei voi tehdä vaadittua toimenpidettä, koska se ei olisi enää potilaan edun mukaista, vaan päinvastoin voisi lisätä tämän kärsimystä”, Pälve sanoo.

Sinkko-Westerholmin mummon tapauksessa kyse on Hälveen mukaan saattanut olla riittämättömästä lääkityksestä.

”Kun tehdään päätös, että antibiootteja ei anneta, vaikka olisi tarve, on silti hoidettava kärsimystä. Ihminen, joka on loppusuoralla, ei välttämättä tunne kipua, mutta saattaa kärsiä. Tuo kärsimys on hoidettava lääkkeillä”, Pälve kuvaa.

Hän muistuttaa, että aktiivinen eutanasia ei dementoituneen potilaan kohdalla tulisi kysymykseen senkään takia, että sitä pitäisi itse pyytää.

Suomessa eutanasia ei ole laillista, eikä sen sallimista ole lainsäädännössä koskaan edistetty keskusteluja pidemmälle.

Terhokodin ylilääkäri Juha Hänninen on jo pitkään ollut sitä mieltä, että eutanasia pitäisi sallia silloin, kun osaava hoitopaikka ei kykene lievittämään oireita ja kuolemaa lähestyvä ilmaisee toiveensa, että haluaa kuolla.

”Se edellyttää, että tehdään riittävästi etukäteen ja että ihminen itse sitä pyytää. Tämä ei siten koske dementiavanhuksia”, Hänninen korostaa.

Halilan mukaan lähiomaiset eivät läheskään aina tunne ja tiedä, mitä vanhus itse haluaa.

”Usein ei tiedetä, mikä vanhuksen viimeaikainen vointi todellisuudessa on ollut. Silloin tilanne tulee ryöppynä eteen ja syntyy ahdistava tunne, että kaikki tapahtuu liian nopeasti. Hoitohenkilöstö saa helposti syytökset, että he haluavat jo järjestää paikan seuraavalle”, Halila kertoo.

Pälve myöntää, että omaisten kanssa viestimisessä on paljon parannettavaa.

”Parasta olisi, että voitaisiin keskustella yhden virallisen viestinviejän kanssa, kuin että omaisia on kymmenen.”

Asiantuntijoiden näkemyksiä hoidosta kuoleman lähellä:

Pääsihteeri Ritva Halila, Etene:

”Loppuvaiheen oireenmukainen hoito ei tarkoita lääkityksen lopettamista. Jos on kipuja, annetaan kipulääkettä ja jos on hengitysvajausta, annetaan happea. Usein vanhusten hoidossa se on läsnäoloa ja kuuntelua ja olemista paikalla, jotta ihminen ei jäisi yksin sinne vuoteen pohjalle.”

”Kun elimistö ei enää vedä nestettä ja sitä väkisin annetaan, se kerääntyy keuhkoihin ja solujen ulkopuolelle ja siitä voi olla haittaa. Omaiset saattavat kokea, että potilaan annettiin kuolla janoon.”

”Vanhusten kohdalla on vaikeata arvioida, milloin ollaan viimeisen vaiheen sairauksissa. Kunto ja toimintakyky menevät ylä- ja alamäkeä. Jos loppuvaiheessa tulee keuhkokuume, jossain vaiheessa pitää miettiä, kuinka aktiivisesti sitä hoidetaan.”

Geriatrian professori Timo Strandberg, Helsingin ja Oulun yliopistot:

”Dementiapotilaiden kohdalla loppuvaihe on usein pitkä. Pakkoruokinta loppuvaiheessa ei ole paikallaan. Suuta voidaan kostuttaa ja kipua lievittää.”

”Usein menee sekaisin, mikä johtuu sairauden aiheuttamasta rujoutumisesta ja mikä on huonoa hoitoa. En tarkoita sitä, että huonoa hoitoa pitäisi peitellä, mutta tiettyjen sairauksien loppuvaihetta ei voi kaunistella. Jos äkkiseltään menee katselemaan johonkin laitokseen, herää kysymys, että miten täällä tällaisia ihmisiä on, jos ei ole tottunut näkemään.”

Terhokodin ylilääkäri Juha Hänninen:

”Olen törmännyt siihen, että potilaalle on annettu tarpeettoman isoja lääkeannoksia. Joskus ne ovat voineet jouduttaa kuolemaa. Yleensä kyse on siitä, ettei lääkäri ole tiennyt, mitä tehdä.”

”Joskus kuolevia potilaita pidetään tarpeettoman kivuliaina. Tässä on osaamisvajetta. Hoitohenkilökunnan pitäisi tietää, minkälaisin annoksin eri ihmisiä voidaan hoitaa.”

Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve:

”Tämä kuolema on varmasti näyttäytynyt omaisen silmissä rumana ja epäinhimillisenä. Kuitenkin niin, että kuolema ei vanhuksen hiipuessa näytä hyvältä silloinkaan kun kipu ja kärsimys on hoidettu. Omaisten ja hoitohenkilökunnan välinen keskusteluyhteys tuntuu myös tässä tapauksessa olleen rikkinäinen puhelin.”

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat