Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Hallituksen verolinja ei suosi pienituloisia – veronkevennykset jakautuvat tasaisesti kaikkiin tuloluokkiin

Budjettiriihen alla kuului puheita veronkevennysten kohdentamisesta pieni- ja keskituloisille. Kokonaisuutta tarkastellen näin ei käynyt.

Kotimaa
 
Mikko Stig / lehtikuva
Keskituloisen palkansaajan verotus kevenee noin 235 eurolla vuodessa.
Keskituloisen palkansaajan verotus kevenee noin 235 eurolla vuodessa. Kuva: Mikko Stig / lehtikuva

Hallitus keventää palkansaajien ja eläkeläisten tuloveroja ensi vuonna noin 860 miljoonalla eurolla.

Kilpailukykysopimuksen osuus veronkevennyksistä on 515 miljoonaa, tuloveroasteikkojen indeksitarkistusten vaikutus on 180 miljoonaa ja eläkeläisten veronkevennyksen vaikutus 135 miljoonaa.

Lisäksi maksukorotusten kompensaatio ja kevennys pienituloisille vie valtion kukkarosta 30 miljoonaa euroa.

Kokonaisuus pienentää palkkatulon veroja kaikissa tuloluokissa noin 0,6 prosenttia. Keskituloisen palkansaajan verotus kevenee noin 235 eurolla vuodessa.

Budjettiriihen alla kuului puheita veronkevennysten kohdentamisesta pieni- ja keskituloisille. Kokonaisuutta tarkastellen näin ei käynyt. Kevennykset kohdistuvat prosentuaalisesti tasan kaikkiin tuloluokkiin, mutta euromääräisesti hyöty on suurin isoissa tuloluokissa.

Veronmaksajain Keskusliitto vahvistaa hallituksen laskelmat oikeiksi. ”Olemme esittäneet laskelmamme ja näin tulkitsen hallituksen päätöksiä, että 0,6 prosentin kevennys tulee tasaisesti kautta linjan kaikkiin tuloluokkiin”, sanoo toimitusjohtaja Teemu Lehtinen.

Koko tuloveropaketti koostuu monesta osasta. Kilpailukykysopimuksen hyväksymisen edellytyksenä oli, että valtio sitoutuu hallitusohjelmassa luvattuihin veronkevennyksiin.

Perjantaina varmistui, että kunta-ala on kiky-sopimuksessa mukana, joten veronkevennysvastine valtiolta on 515 miljoonaa.

Siitä 90 miljoonaa johtuu palkansaajien sosiaalivakuutusmaksujen korottamisesta. Koska eri sosiaalivakuutusmaksuilla on erilainen verokohtelu, kiky-sopimus aiheutti vahingossa 90 miljoonan veronkevennyksen, jota virkamiehetkään eivät ensin huomanneet.

Kun suurituloiset maksavat näitä maksuja eniten, veronkevennys on heille suurempi kuin pienituloisille.

Tasapainottaakseen verokohtelua hallitus linjasi, että loppuosa 515 miljoonasta eli 425 miljoonaa euroa kohdistetaan pieni- ja keskituloisille.

Jo kikystä sovittaessa hallitus päätti, että veronkevennys kohdistuu kaikkiin samalla tavalla tuloluokasta riippumatta.

Koska palkkatulon verotus kevenee ensi vuonna keskimäärin 0,6 prosenttiyksiköllä, eläketulon verotusta kevennetään vastaavasti, yhteensä 135 miljoonalla eurolla.

Pienituloisimmille palkansaajille korvataan sosiaalivakuutusmaksujen korotusten vaikutusta 30 miljoonalla eurolla. Malli ratkaistaan täydentävän talousarvioehdotuksen yhteydessä.

Lisäksi työn verotus kevenee 180 miljoonalla eurolla veroasteikkoihin tehtävän indeksitarkistuksen vuoksi. Tarkistus perustuu hallitusohjelmaan, jonka mukaan kustannustason nousu ei saa kiristää verotusta.

Indeksitarkistus pitää verotuksen reaalisesti samalla tasolla. Jos sitä ei tehtäisi verotus kiristyisi 180 miljoonaa. Vaikka indeksitarkistus ei ole varsinainen veronkevennys, se kuitenkin lisää ostovoimaa, kun ansiotason ja hintatason oletetaan hieman nousevan.

Kiky-sopimus on tulopoliittinen sopimus, jossa sovittiin nollalinjasta ensi vuoden palkkoihin läpi koko sopimuskentän. Sopimuksen luonne edellyttää, että kaikki, jotka eduistaan tinkivät, myös pääsevät nauttimaan veronkevennyksistä. Budjettiriihessäkään ei muuta sovittu.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat