Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Delfiinien tapaus ei ole Tampereen ainoa eläinkohu: Tam-leijona kuoli pienessä kuljetuslaatikossa, apinoiden lopetus sai työntekijät voimaan pahoin

Tampereen eläintarha toimi vain kahdeksan vuotta. Kritiikki oli jatkuvaa ja aiheellista.

Jukka Harju HS

Tampere. Delfiinien siirto-operaatio viikko sitten ei ole ensimmäinen harvinaisten eläinten kuljetuksista syntynyt kohu Tampereella. Edellisellä kerralla siirrettiin kokonainen eläintarha.

Vuosi oli 1972.

Tampereen eläintarhan tarina on nykymittapuun mukaan katsottuna uskomatonta luettavaa, eräänlainen aikalaiskuvaus, jollaista ei voisi nyt enää mitenkään syntyä.

”Se oli oman aikansa delfinaario”, sanoo Heidi Martikainen, Tampere-seuran toiminnanjohtaja.

Martikainen muistaa lapsena käyneensä eläintarhassa. Muistikuvia on kaksi: käärmetalo ja hirveä haju.

”Eläintarha on Tampereella paljolti unohtunut asia. Se mainitaan joskus, että tässä Tampere-talon paikalla se oli, mutta ei sitä kaihoisasti kaivata.”

Eläintarha perustettiin tavallaan pakon edessä entiseen teurastamoon Sorsapuiston nurkkaan, yliopiston lähelle.

Veikko Lintinen
Leijonat Tam ja Pere (vas.) olivat vuonna 1964 avatun eläintarhan vetonauloja. Kuvassa leijonat ovat ilmeisesti kuljetushäkissä.
Leijonat Tam ja Pere (vas.) olivat vuonna 1964 avatun eläintarhan vetonauloja. Kuvassa leijonat ovat ilmeisesti kuljetushäkissä.

Sen alkusykäys oli erikoinen tapahtuma. Kaupunki oli saanut puolalaiselta ystävyyskaupungilta lahjaksi kaksi leijonanpentua sillä toiveella, että ne toisivat iloa tehdaskaupunkilaisten elämään.

”Leijonanpentuja... mitä helvettiä me niillä tehdään?” kuului äimistely kaupunginhallituksen kokouksessa. Pian se kuitenkin pani pystyyn toimikunnan, jonka tehtäväksi tuli selvittää eläintarhan perustaminen.

Kaksi leijonaa tuli kaupunkiin kuorma-autolla Tampere-päivänä vuoden 1960 lokakuussa. Kymmenettuhannet ihmiset kävivät katsomassa pienissä häkeissä olevia leijonia keskustassa.

Käytiin myös nimikilpailu, ehdotettuja pareja olivat muun muassa Polski ja Finski, Erkki ja Leena sekä Pis ja Pala. Voiton vei Tam ja Pere. Tam oli uros, Pere naaras. Ne asuivat aluksi Korkeasaaressa.

Ja kun kerran tarhaan oli jo saatu vetonaulat, niin kaupunki alkoi haalia niitä lisää. Eläintarha avattiin vuoden 1964 kesällä, ja se oli heti erittäin suosittu kohde. Eläimiä tuli lahjoituksina. Kaupunki myös osti niitä lisää, vaikka paikan piti olla väliaikainen.

Lista paisui. Siellä oli sen lyhyen toiminta-ajan – vain kahdeksan vuoden – aikana muun muassa karhuja, susia, puumia, laamoja, kaksi leopardia, mississipinalligaattoreita, peuroja, simpansseja ja paviaaneja sekä paljon kotoisampia lajeja.

Esko Sala / HS
Viiden kuukauden ikäiset nallet kävivät vuonna 1970 päiväkävelyllä katsomassa lapsia eläintarhan takana olevassa Sorsapuistossa. Kävelyttäjinä oli rouvat Pirkko Välimäki ja Ilta Weckman.
Viiden kuukauden ikäiset nallet kävivät vuonna 1970 päiväkävelyllä katsomassa lapsia eläintarhan takana olevassa Sorsapuistossa. Kävelyttäjinä oli rouvat Pirkko Välimäki ja Ilta Weckman.

Kaiken huomion keskiössä olivat Tam ja Pere. Suosittuja olivat myös ”tankkitiikerit” Esa ja Essi, jotka lahjoitti Esso-yhtiö markkinointitempauksessaan.

On vaikea uskoa, miten pienissä häkeissä ja pienellä alueella eläimet elivät, kun katsoo vanhoja kuvia.

Puiston esimies oli Leo Weckman, joka kirjoitti muistelmansa vuonna 2005. Niissä hän sanoo suoraan, tarhan suosiosta huolimatta:

Esko Sala HS
Tampereen eläintarha toimi vanhassa teurastamossa. Vuonna 1969 eläintenhoitaja Leo Weckman halasi simpanssia, joka oli lahjoitettu sirkuksesta.
Tampereen eläintarha toimi vanhassa teurastamossa. Vuonna 1969 eläintenhoitaja Leo Weckman halasi simpanssia, joka oli lahjoitettu sirkuksesta.
Seppo Heinonen
Kun lahjoituksena saatuja leijonia kuljetettiin Helsingistä Tampereelle kesällä 1964, Pere hermostui ja karjui.
Kun lahjoituksena saatuja leijonia kuljetettiin Helsingistä Tampereelle kesällä 1964, Pere hermostui ja karjui.
Esko Sala / HS
Teknikko Erkki Heino (vas.), Elina Heino, 2, lämmittäjä Olavi Heino sekä Mari Mäkitalo, 2, katsoivat Tampereella simpansseja vuonna 1969.
Teknikko Erkki Heino (vas.), Elina Heino, 2, lämmittäjä Olavi Heino sekä Mari Mäkitalo, 2, katsoivat Tampereella simpansseja vuonna 1969.

”Kaikesta tästä huolimatta olivat eläintarhan puitteet sanalla sanoen surkeat. Häpesin tarhan kasvoja. Vuosisadan alusta peräisin olevat rakennukset alkoivat ränsistyä, ja jälkeenpäin tehdyt aitaukset sekä häkit rupesivat natisemaan liitoksistaan. Kaiken tämän ohella lisääntyi eläinten lukumäärä.”

Eläintarha oli koko toiminta-aikansa vahvasti yleisön ja lehdistön kritiikin kohteena.

”Jokainen tiesi, etteivät olot siellä olleet hyvät. Ei vanhasta teurastamosta saa hyvää eläintarhaa millään. Siellä eivät olisi nykyiset EU-määräykset täyttyneet”, sanoo Martikainen Tampere-seurasta.

Mutta eivät täyttyneet silloisetkaan, sillä tiukentunut eläinsuojelulaki käytännössä lopetti Tampereen eläintarhan toiminnan vuonna 1972.

”Se puri ensimmäiseksi – ja aiheellisesti Tampereella”, Weckman kirjoitti muistelmissaan.

Tampereen eläintarhalla oli 1970-luvulla sama ongelma kuin delfinaariolla viime ja tänä vuonna. Uutta eläintarhaa kaupunki ei halunnut enää rakentaa, ja eläimet piti saada johonkin.

”Jos olisi tähän maailman aikaan ollut somet [sosiaalisen median kanavat], todennäköisesti keskustelu olisi vellonut samanlaisena kuin nyt delfiinien kanssa”, Martikainen sanoo.

Hän antaa silti eläintarhalle tunnustusta siitä, että kritiikki kohdistui ennen kaikkea fyysisiin oloihin, ei siihen, miten Weckman ja muut työntekijät eläimiä hoitivat.

Weckmanista tuli tahtomattaan mies, jolta kysyttiin kaikkea eläimiin liittyvää.

Tampereella alkoi selvittely, mihin kaikkialle eläimiä voitaisiin sijoittaa. Weckmanin puhelin soi taajaan. Epäonneksi eläimet myös olivat juuri samoihin aikoihin alkaneet sikiämään ennätystahtiin.

Osa pääsi uuteen Särkänniemen lasteneläintarhaan, osa eri eläintarhoihin Ruotsiin, osa Ähtäriin ja Korkeasaareen. Osa karhuista sai tappotuomion.

Eniten draamaa nähtiin, kun ensimmäiset asukit eli Tam ja Pere oli määrä siirtää Ruotsiin lähtevään kuorma-autoon. Tam piti koivunoksalla rapsuttelusta ja se tehosi nytkin, kun uros piti saada lähelle tainnutusasetta.

Kuusi miestä siirsi leijonan kuljetuslaatikkoon, mutta pian se kuoli sinne. Syy ehkä oli liian pienessä laatikossa, jossa nukutettu eläin oli toipumassa ahtaasti. Pere sen sijaan toipui, ja sen kuljetus lähti kohti ruotsinlaivaa.

Esko Sala / HS
Tämä näkymä Tampereen eläintarhan häkkiristikon läpi on kuvattu vuonna 1969.
Tämä näkymä Tampereen eläintarhan häkkiristikon läpi on kuvattu vuonna 1969.

Simpanssien kohtalo jäi Weckmanille epäselväksi. Ne lähtivät göteborgilaiselle eläinkauppiaalle. Weckman ei pystynyt niitä enää jäljittämään, eikä kauppias kertonut.

Lopuksi oli jäljellä enää apinalauma, jota ei saatu sijoitettua. Se lopetettiin koleana, vesisateisena tammikuun päivänä.

”Lenita nukahti vajaan kuukauden ikäinen jälkeläinen nisissänsä. Junnu pani kiukkuisesti vastaan epäoikeudenmukaista kohtaloaan. Se oli turhaa”, Weckman kirjoittaa muistelmissaan.

”Apinahallin ikkunoiden takana oli joukko puistotyöntekijöitä tiirailemassa tapahtumien kehitystä. Toiset heistä poistuivat kuitenkin pian pahoinvoivina. Rakennukset olivat muuttuneet entisenlaisiksi, kuoleman tyyssijoiksi, teurastamoksi.”

Joonas Loueranta / Tampere-talo
Tampere-talo.
Tampere-talo.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat