Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Kansa tukee Niinistön Putinille tekemää transponderiehdotusta

Kolme neljästä piti presidentti Niinistön ehdotusta sotilaskoneiden kulunvalvonnan tehostamisesta Venäjän presidentti Putinille viisaana. Vain kolme prosenttia ajatteli päinvastoin.

Kotimaa
 
Kimmo Mäntylä / Lehtikuva
Kuva: Kimmo Mäntylä / Lehtikuva
Fakta

Näin tutkittiin

 TNS Gallup Oy kokosi HS:n tilaaman aineiston internetpaneelissa 19.–24.8. Haastattelujen kokonaismäärä oli 1 031. Tutkimusotos muodostettiin monivaiheisella ositetulla otannalla.

 Tutkimustulosten virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

 Tutkimukseen osallistuneiden joukko edustaa maamme 15–74-vuotta täyttänyttä väestöä pois lukien Ahvenanmaan maakunnassa asuvat.

Presidentti Sauli Niinistön Venäjän presidentti Vladimir Putinille tekemä ehdotus transpondereiden eli toisiotutkavastaimien käytöstä sotilaskoneissa Itämerellä saa suomalaisilta lähes varauksettoman suosion.

HS-gallupin mukaan 74 prosenttia eli kolme neljäsosaa vastaajista piti Niinistön ehdotusta viisaana toimintana.

Kantaansa asiaan ei osannut sanoa 23 prosenttia. Vain kolmen prosentin mielestä Niinistö ei toiminut viisaasti.

TNS Gallup Oy toteutti elokuussa tutkimuksen Helsingin Sanomien toimeksiannosta.

Kyselyyn osallistujille kerrottiin, että Niinistö ehdotti heinäkuussa Putinille Itämeren alueen lentoturvallisuuden parantamista transpondereiden käytöllä sotilaskoneissa.

Ehdotuksensa Niinistö teki presidentin kesäasunnolla Kultarannassa.

Lentoturvallisuus nousi esille myös Naton huippukokouksessa viikkoa myöhemmin ja vielä seuraavalla viikolla Naton ja Venäjän neuvostossa.

Venäjä esitti elokuussa Itämeren maille kahdenkeskisiä neuvotteluja turvallisuudesta. Venäjän puolustusministeriön ilmoituksessa ja apulaispuolustusministeri Anatoli Antonovin kommenteissa viitattiin presidentti Niinistön ehdotukseen Itämeren lentoturvallisuuden parantamisesta.

Kyselyyn osallistujilta kysyttiin myös, luulevatko he, että Niinistön ehdotus oli enemmän hyödyksi vai haitaksi Suomelle ja Itämeren alueen lentoturvallisuudelle.

53 prosentin mielestä Niinistö pystyi ehdotusta tehdessään ajamaan asioita Suomen eduksi ja 65 prosenttia vastaajista piti ehdotusta Itämeren lentoturvallisuutta parantavana.

Neljän prosentin mielestä Niinistö aiheutti Suomelle ehdotuksellaan enemmän haittaa kuin hyötyä. Kaksi prosenttia katsoi ehdotuksen heikentävän Itämeren lentoturvallisuutta.

Niinistön ehdotus sai laajaa kannatusta eri kansanryhmissä. Varsinkin hallituspuolueiden ja Sdp:n kannattajat näkivät toiminnan kaikin puolin hyvänä.

Kyselyn mukaan suomalaisten enemmistö, 56 prosenttia, toivoo, että Suomen lähialueiden ja Itämeren alueen turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä pyrittäisiin lisäämään Suomen ja Venäjän välistä kahdenkeskistä vuoropuhelua riippumatta siitä, mitä mieltä muut EU-maat ovat asiasta.

Varsinkin sosiaalidemokraatit, perussuomalaiset ja keskustalaiset toivoisivat Suomen ja Venäjän välille nykyistä tiiviimpää keskusteluyhteyttä.

Runsas viidennes, 22 prosenttia, vastustaa tällaisen vuoropuhelun lisäämistä.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat