Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Myrskytuhoja yritetään ennustaa uuden Suomessa kehitetyn teknologian avulla

Uusi mallinnus tekee tuulen, maaston ja puuston perusteella riskiarvion metsän myrskytuhoalttiudesta jopa kymmenien metrien tarkkuudella.

Kotimaa
 
Mikko Stig / Lehtikuva
Rautakaupan varaston seinä ja katto irtosivat tuulen voimasta Pohjois-Pohjanmaalla Ylivieskassa lokakuussa 2015.
Rautakaupan varaston seinä ja katto irtosivat tuulen voimasta Pohjois-Pohjanmaalla Ylivieskassa lokakuussa 2015. Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva

Tulevaisuudessa voidaan ehkä ennustaa metsien myrskytuhoja nykyistä tarkemmin, jos Suomessa kehitetty uusi laskentateknologia toimii toivotusti.

Samoin jyväskyläläisen Numerola-yrityksen kehittämä ennustemallinnus voi toimiessaan paikallistaa ennalta myrskyjen riskialueet entistä paremmin.

Esimerkiksi sähkökatkoja voitaisiin lyhentää, kun sähköyhtiöt voisivat määrittää tuhoalttiit kohteet ennalta ja kohdistaa korjaustyöt tarkasti.

Nykyään sääennusteet ennustavat myrskyjä, mutta ennuste tehdään maakuntien tai enintään kaupunkien tarkkuudella. Uusi laskentateknologia ennakoi tuulituhoja jopa kymmenien metrien tarkkuudella.

Mallinnuksen kehittänyt analyysi- ja ohjelmistopalveluyritys Numerola on tehnyt tuulivoiman suunnitteluun liittyviä töitä jo vuosia. Se on laskenut tarkkoja tuuliolosuhteita paikoista, joihin harkitaan tuulivoimapuiston rakentamista.

Nyt tuulisuusmallinnuksia on muokattu tuulivoimalan korkeudesta puiden korkeudelle. ”Mallinnamme mahdollisimman tarkkaan maaston ja puuston ja rakennamme siihen fysiikkaan pohjautuvan tuulisuusmallin”, kertoo yrityksen johtaja Pasi Tarvainen.

”Otamme sääennusteen laskentamallin lähtötiedoksi. Huomioimme, miten eri tekijät vaikuttavat tuulen nopeuteen, turbulenssiin ja muihin tuulen ominaisuuksiin. Omalla laskentateknologialla ennuste tarkennetaan sähkölinjoille tai metsänreunoihin.”

Mallinnus laskee paikallisesti tuulenpaineen ja sen vääntövoiman. Myös paikan puustolle lasketaan lujuusennuste puun ominaisuuksien kuten puuston korkeuden, maaperän ja sijainnin perusteella. Lopputuloksena on ennuste siitä, kaatuuko puita vai ei.

”Kun tuulen paineen aiheuttama vääntö on suurempi kuin puun lujuus, puu kaatuu”, Tarvainen sanoo.

”Se on riskiarvio. Voimme laskea tietyn tuulitilanteen vaikutuksen tietyllä alueella. Kyse on sääennustetiedon jalostamisesta.”

Sähköyhtiö Elenia testaa parhaillaan mallinnusta pilottihankkeessaan muutamalla koealueella. Vielä käytännön kokemusta ei ole kertynyt.

”Tällä hetkellä vaikuttaa oikein lupaavalta, mutta se vaatii vielä vähän lisätestaamista. Jos teknologia osoittautuu hyväksi, sitä hyödynnetään jatkossa operatiivisessa toiminnassa”, kertoo järjestelmäinsinööri Sami Vehmasvaara Eleniasta.

Elenia toimii Pohjois-Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Suomessa, Pirkanmaalla, Hämeessä ja Itä-Hämeessä.

Vehmasvaaran mukaan sähköyhtiölle olisi eduksi, jos myrskytuhoja pystyttäisiin ennustamaan tarkemmin. Se helpottaisi tuulituhojen korjausresurssien kohdentamista tietyille alueille.

”Lisäksi mallinnusta voisi hyödyntää työkaluna sähkökatkojen lyhentämiseen kohdentamalla verkon investointeja tuhoalttiisiin kohteisiin.”

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat