Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Poliisi epäilee: Äänekoskelainen mies tappoi toisen miehen asunnossaan ja hävitti ruumiin

Poliisi kaipaa tietoja uhrista, jota ei ole vielä löydetty.

Kotimaa
 

Poliisi on käynnistänyt rikostutkinnan 65-vuotiaasta äänekoskelaisesta miehestä, jonka epäillään syyllistyneen henkirikokseen toissa viikonloppuna. Tutkinnanjohtaja Eila Koivuniemi Sisä-Suomen poliisilaitoksesta täsmentää HS:lle, että tapausta tutkitaan tappona.

Viime torstaina Kouvolan poliisi sai ilmoituksen mahdollisesta henkirikoksesta, joka olisi tapahtunut Äänekoskella 27.–28. elokuuta. Ilmoittajan mukaan äänekoskelainen mies olisi surmannut asunnossaan miehen, minkä jälkeen tapahtumapaikka olisi puhdistettu ja uhrin ruumis hävitetty. Ilmoittaja itse oli kertomansa mukaan saanut asiasta tiedon puhelimitse.

”Tämä ilmoitus on saanut vahvistusta”, Koivuniemi sanoo.

Poliisi tiedottaa tavoittaneensa teosta epäillyn miehen lauantaina 3. syyskuuta. Poliisin mukaan hän on tunnustanut teon ja poliisi aikoo esittää miestä vangittavaksi.

Uhria poliisi ei ole toistaiseksi löytänyt. Poliisi pitää tähän mennessä tehtyjen tutkimusten perustella todennäköisenä, että uhri olisi Äänekoskella viime viikolla kadonneeksi ilmoitettu Toni Rämänen.

Poliisi pyytää Rämäsen kanssa lauantai-iltana 27. elokuuta tai sen jälkeen tekemisissä olleita ottamaan yhteyttä asian tutkijoihin puhelimitse numeroon 050 456 0471. Poliisi on kiinnostunut kaikista rikokseen mahdollisesti liittyvistä havainnoista.

Poliisi tiedottaa kertovansa tapahtumien kulusta yksityiskohtaisemmin vasta kun se voi tapahtua tutkintaa vaarantamatta.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat