Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Pääkaupunkiseudun yliopistot paransivat sijoitustaan kansainvälisessä vertailussa

Tampereen, Oulun ja Itä-Suomen yliopistot kovassa pudotuksessa kansainvälisellä listalla.

Kotimaa
 
Mikko Stig / LEHTIKUVA
Carl Ludvig Engelin suunnittelema Helsingin yliopiston päärakennus Senaatintorlla Helsingissä elokuussa.
Carl Ludvig Engelin suunnittelema Helsingin yliopiston päärakennus Senaatintorlla Helsingissä elokuussa. Kuva: Mikko Stig / LEHTIKUVA

Helsingin yliopisto näyttää säilyttävän asemansa maailmanluokan yliopistona rahoitusleikkauksista huolimatta.

Tuoreessa kansainvälisessä QS World University -yliopistovertailussa se sijoittuu yhä maailman sadan parhaan yliopiston joukkoon. Sijoitus jopa parani viime vuoden 96. sijalta nyt julkaistulle 91. sijalle.

QS-vertailu perustuu pitkälti akateemiseen maineeseen ja tunnettuuteen.

Myös Aalto-yliopisto paransi hieman sijoitustaan ollen nyt QS-listan 133. Aalto-yliopiston pääkampus sijaitsee Espoon Otaniemessä.

Pääkaupunkiseudun ulkopuolella sijaitsevat yliopistot sijoittuvat vertailussa kauemmas kärjestä. Parhaiten menestyi Turun yliopisto, joka oli 234.

Suurimman harppauksen teki tänä vuonna Tampereen teknillinen yliopisto, joka pomppasi listalla peräti 37 sijaa ollen nyt 319.

Vertailun pahimpia putoajia olivat Suomen osalta Oulun, Tampereen ja Åbo Akademin yliopistot.

Oulun yliopisto sijoittui vielä pari vuotta sitten QS-listalla sijalle 259. Nyt se on pudonnut 400 parhaan joukosta.

Åbo Akademi ja Tampereen yliopisto karsiutuivat 500 parhaan ulkopuolelle.

”Maineen ja kansainvälistymisen osalta emme menestyneet niin hyvin kuin olisimme halunneet. Jotain hintaa tässä periferisyydestä maksetaan”, pohtii suunnittelupäällikkö Pertti Tikkanen Oulun yliopistosta.

Tikkanen muistutti, että Oulun pudotus alkoi kaksi vuotta sitten, kun lääketieteellisten julkaisujen laskentatapaa vertailussa muutettiin. ”Kärsimme siitä erityisen paljon.”

Helsingin yliopiston kansainvälisten asioiden päällikkö Markus Laitinen pitää Helsingin yliopiston mainetta vahvana.

”En näe merkkejä, että meidän tutkimus tai muut osa-alueet, joilla menestystä mitataan, tulevinakaan vuosina romahtaisivat.”

Kolme viikkoa sitten Helsingin yliopisto ylsi ennätysmäiseen sijoitukseen, kun se arvostettiin sijalle 56 vuotuisessa Shanghain yliopistovertailussa. Shanghain lista perustuu tutkimuksellisiin ansioihin.

Monen suomalaisyliopiston romahtamista kansainvälisessä vertailussa Laitinen ei tervehdi ilolla.

”Mitä useampi pärjää hyvin, sitä parempi se on kaikille. Negatiiviset uutiset rahoitusleikkauksista ovat saattaneet vaikuttaa jo jonkin verran sijoituksiin.”

QS-listalle ylsi tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös Lappeenrannan teknillinen yliopisto. Se arvioitiin sijalle 356.

Kaikkiaan vertailussa pisteytettiin tänä vuonna 916 yliopistoa. Kahdenkymmenen parhaan lista säilyi lähes muuttumattomana.

Kärkikolmikko MIT, Stanford ja Harvard ovat kaikki yhdysvaltalaisia opinahjoja. Yleisesti aasialaisyliopistot menestyivät aiempaa paremmin, kun taas eurooppalaiset yliopistot menettivät sijoituksiaan.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat