Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Professori: Yliopistoista putsattu jo liikaa byrokratiaa – ”On naiivia ajatella, että hallintoa vähentämällä ja ulkoistamalla säästetään”

Yliopistoilta vaaditaan yhä enemmän toimintojen laadunhallinnan mittaamista ja ylipäänsä arviointia.

Kotimaa
 
Seppo Samuli / Lehtikuva
Espanjan kielen opiskelua Helsingin yliopiston Kielikeskuksen tunnilla Helsingissä.
Espanjan kielen opiskelua Helsingin yliopiston Kielikeskuksen tunnilla Helsingissä. Kuva: Seppo Samuli / Lehtikuva
Fakta

Oulun yliopistossa suurin opettajien ja tutkijoiden osuus

 Oulun yliopisto 65 prosenttia

 Tampereen teknillinen yliopisto 63

 Lappeenrannan teknillinen yliopisto 62

 Jyväskylän yliopisto 62

 Itä-Suomen yliopisto 62

 Aalto-yliopisto 61

 Vaasan yliopisto 60

 Turun yliopisto 59

 Åbo Aakdemi 59

 Tampereen yliopisto 57

 Taideyliopisto 56

 Helsingin yliopisto 56

 Lapin yliopisto 54

 Hanken 53

Lähde: Acatiimi, Vipunen

Suomalaisista yliopistoista on putsattu pois jo niin paljon byrokratiaa, etteivät ne kohta enää toimi, vaan ollaan riskirajoilla. Näin yllättävän näkökulman tuo yliopistojen tehokkuuskeskusteluun hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professori Timo Aarrevaara.

Keskustelu yliopistojen byrokratiasta käynnistyi, kun professori Pekka Mattila sanoi HS:n haastattelussa, ettei hän ole nähnyt niin tehottomia työpaikkoja kuin yliopistot.

Aarrevaara on tutkinut Pohjoismaiden yliopistojen henkilöstörakenteita ja päätynyt siihen, että Suomen jäykkä palkkausjärjestelmä aiheuttaa jyrkät rajat myös tehtäviin, vaikka käytännössä ne ovat sekoittuneet.

”Meillä on varsin kapeaan alueeseen keskittyvät akateemiset ydintehtävät eli opetus ja tutkimus, ja toisaalta hallintotehtävät, joissa kuitenkin vaaditaan akateemista osaamista”, Aarrevaara sanoo. Esimerkkeinä hän mainitsee tutkimushankkeitten rahoituksen hankinnan ja niiden johtamisen, yhteiskunnallisen vaikuttamisen, laboratorioiden johtamisen, tasa-arvoasiat sekä selvitykset ja asiantuntijatehtävät.

Yliopistoilta vaaditaan myös yhä enemmän toimintojen laadunhallinnan mittaamista ja ylipäänsä arviointia.

Ääriesimerkkinä Aarrevaara pitää tutkijakouluja, joiden paikat siirtyivät muutama vuosi sitten yliopistoille. ”Kukaan ei tullut ajatelleeksi, että jonkun täytyy niitä pyörittää ja koordinoida, mikä vaatii akateemista osaamista”, Aarrevaara suomii.

”On naiivia ajatella, että hallintoa vähentämällä ja ulkoistamalla säästetään: Se voi johtaa tärkeiden tehtävien laiminlyöntiin, kun niitä varten ei anneta enää voimavaroja”, Aarrevaara sanoo ja vertaa Suomea esimerkiksi Norjaan, jossa hänen mukaansa ”ei olla allergisia hallinnolle”.

Aarrevaara muistuttaa, ettei esimerkiksi kansainvälisten tutkimusrahoitusten haun hallinnointi hoidu itsekseen, vaan se vaatii oman ammattitaitonsa. Samoin yliopistojen viranomaistehtävät, kuten tutkintojen myöntäminen ja ylipäänsä opintohallinto, vaativat hallinto-osaamista.

Aarrevaara perää yliopistoihin uudenlaisia akateemisia rooleja. Esimerkiksi Ruotsissa etsitään hänen mukaansa rehtoreiksi hallintoihmistä, ei niinkään akateemista tutkijaa, kuten Suomessa.

Yliopistojen professoreita ja tutkijoita edustavissa henkilöstöjärjestöissä muuhun henkilöstöön ja hallintoon suhtaudutaan vähintäänkin kaksijakoisesti. Niukkuutta jaettaessa sitä ei saisi olla liikaa mutta ei myöskään liian vähän, koska silloin samat hommat valuvat opettajille ja tutkijoille ja niiden vaatima aika on pois opetuksesta ja tutkimuksesta.

Esimerkiksi tuoreessa, vielä julkaisemattomassa Professoriliiton kyselyssä ”Yliopistot professorin työnantajana” monet purkivat tuntojaan siitä, että avustavaa henkilöstöä on yhä vähemmän ja aikaa menee liikaa ”paperinpyöritykseen” eikä varsinaisiin tehtäviin – tutkimukseen ja opetukseen – ehdi keskittymään.

Toisaalta kävi ilmi, että yliopistoissa on myös oivallettu, että ulkopuolisen rahoituksen hankkiminen on nykyään niin tärkeää, että siihen tarvitaan ammattilaisia. Monet sanovat, että erityisesti EU-rahoituksen hakeminen on vaativaa.

Tieteentekijöiden liiton toiminnanjohtaja Eeva Rantala tutki tuoreimpia henkilöstötilastoja, joiden mukaan yliopistojen henkilöstömäärän väheneminen jatkui jo viime vuonna jo ennen tämä vuoden yt-neuvotteluja. Vuodesta 2010 henkilsötöon vahentynyt noin 1 600:lla.

Viime vuonna yliopistohenkilöstön määrä oli yhteensä liki 30 000, joista noin 17 000 oli opetus- ja tutkimushenkilöstöä ja loput ”muuta” henkilöstöä. Lähes puolet muista luetaan varsinaiseen hallintoon, yli 3 000 opetuksen ja tutkimuksen tukihenkilöihin ja tuhatkunta on atk-alan ihmisiä. Seuraavaksi suurimmat ryhmät koostuvat kirjasto- ja huoltoväestä.

Vaikka 1990-luvulta lähtien hallinto alkoi paisua, kun esimerkiksi ulkopuolinen tutkimusrahoitus kasvoi, on ihan viime vuosina muun henkilöstön osuus taas pienentynyt. Se taas johtuu muun muassa siitä, että on siirrytty kohti isompia yksiköitä ja myös ulkoistettu tukitoimia.

Yliopistoittain tarkasteltuna suurin opetus- ja tutkimushenkilöstön osuus on Oulun yliopistossa, jossa se on liki 65 prosenttia, kun Hankenissa se on 53 ja Helsingin yliopistossakin 56. Oulussa osuus nousi parissa vuodessa kuusi prosenttiyksikköä.

”Parempi tietysti on, että tutkijoiden ja hallintoväen suhde on 60–40, kuin päinvastoin”, sanoo Rantala, mutta myöntää, että jossain tulee riskirajakin vastaan.

”Tutkijoiden saattaa olla hankala saada yhteyttä etäiseen palvelukeskukseen, jossa ihmisiä ei tunne tai saa vastauksen, ettei asia kuulu hänelle. Yhtä hankala voi olla täyttää digitaalista lomaketta, jos sen joutuu tekemään aika harvoin”, Rantala pohtii hallintohenkilökunnan niukkuutta.

”Turhaa byrokratiaa pitää karsia, mutta sitä pitää myös olla tarpeeksi, ettei opettajien ja tutkijoiden aika mene byrokratian pyörittämiseen”, Rantala sanoo.

Korkeakoulujen hallintoa tutkinut Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulun yliopistonlehtori Elias Pekkola harmittelee, että hallinto- ja tukihenkilöstön asemaa on selvitelty Suomessa erittäin vähän, vaikka se välillä todella kasvoi mittavasti, kun taas esimerkiksi professoreitten ja lehtoreitten määrä on pysynyt vakiona.

”Tuskin yliopistoissakaan on kovin suurta tietämystä siitä, mitä hallintohenkilöt oikein tekevät. Se pitäisi selvittää, ennen kuin tehdään dramaattisia muutoksia ja vähennyksiä”, Pekkola arvioi.

”On helppo sanoa, että paha hallinto on paisunut ja että sitä pitää vähentää. Mutta jos kaikki tehtävät säilytetään, jonkun pitää ne tehdä. Kalliimmaksi tulee teettää esimerkiksi matkalaskut ja muut toimistotyöt niitä osaamattomalla akateemisella ihmisellä kuin ne osaavalla asiantuntijalla”, sanoo myös yliopistonlehtori Antero Puhakka, joka on Itä-Suomen yliopistossa myös pääluottamusmiehenä.

Yliopistojen ja tutkimusalan henkilöstöliiton YHL:n puheenjohtaja Satu Henttonen muistuttaa, että suurin osa yliopistojen byrokratiasta johtuu lainsäädännöstä ja esimerkiksi opiskelijoiden oikeusturvasta, joka vaatii asiallisia tutkintotodistuksia. Myös opetus- ja kulttuuriministeriö vaatii yhä enemmän raportointia.

Tukihenkilöstön nimikkeet yltävät aina amanuenssista yritysasiamieheen. Myös arkistot, kirjastot, laboratoriot, toimistot ja viestintä vaativat tekijänsä. Osan byrokratiasta, kuten palkanlaskennasta, osa yliopistoista on ulkoistanut tai keskittänyt erilaisiin palvelukeskuksiin, kuten Certiaan. Osasta huolehtii ainakin teoriassa paljon puhuttu digitalisaatio eli hallintotöiden hoito oman toimen ohella.

Ulkoistusinto on kokenut myös takapakkia, eli osin on myös palattu omiin huoltotöihin. Esimerkiksi siivousta on otettu takaisin, kun on huomattu, että laatu on ollut niin huonoa, että rakennukset ovat kärsineet.

Henttosen mukaan hallintohenkilöstön karsinta näkyy myös niin, että tehtäväkuvat ovat laaja-alaistuneet ja vaihtuvat nopeasti, mutta se ei näy palkkauksessa. ”Yliopistoissa palkitaan perinteisesti syvästä erikoisosaamisesta eikä niinkään laaja-alaisesta”, Henttonen huomauttaa.

YHL:n vajaasta 6 000 jäsenestä yliopistoissa työskentelee noin 3 500. ”Yliopistoista on tänä vuonna vähennetty väkeä tuhatkunta, joista suuri osa on muuta henkilöstöä. Varamiehityksestä ei enää voi puhua; jos joltakin putoaa kynä, ei kukaan tule tilalle”, Henttonen summaa.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat