Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

IL: Taksinkuljettaja unohti esikoululaisen tunneiksi autoon – tyttö peloissaan ja nälissään

Kotimaa
 

Koulutaksin kuljettaja unohti perjantaina 6-vuotiaan esikoululaisen useiksi tunneiksi autoon, kertoo Iltalehti. Iltalehden mukaan tyttö oli joutunut odottamaan autossa koko alakoululaisten koulupäivän ajan, kello yhdeksästä yhteen.

Iltalehden mukaan kuljettaja oli jättänyt Kuhmon keskustassa kyydistä koululaiset, mutta ilmeisesti unohtanut viedä esikoululaisen päiväkodille ja mennytkin sen sijaan omaan kotiinsa. Asia paljastui vasta, kun kuljettaja lähti hakemaan koululaisia kotimatkalle.

Iltalehteen yhteyttä ottaneen tytön isän mukaan tyttö oli taksissa vietetyn päivän jälkeen nälissään ja peloissaan. Hän oli ilmoittanut, ettei enää lähde taksin kyytiin.

Iltalehden tavoittama Kuhmon kaupungin kuljetussuunnittelija pahoitteli tapahtunutta. Ohjeiden mukaan taksinkuljettajan tulisi aina kyydin päätteeksi tarkistaa, ettei ketään ole kyydissä. Nyt näin ei tapahtunut.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat