Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja yllättyi Akavan lähtöaikeista – ”Se olisi periaatteellisesti todella iso asia”

Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder kesäkuussa: Olen huolissani siitä, että PT:n tutkijat suoraan kritisoivat omistajiensa ja rahoittajiensa linjaa.

Kotimaa
 
Heikki Saukkomaa / Lehtikuva ja Kimmo Räisänen
Palkansaajientutkimuslaitoksen johtaja Seija Ilmakunnas ja Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.
Palkansaajientutkimuslaitoksen johtaja Seija Ilmakunnas ja Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva ja Kimmo Räisänen

Palkansaajien tutkimuslaitoksen (PT) johtaja Seija Ilmakunnas arvioi, että Akavan rahoituksen loppumisella olisi merkittäviä vaikutuksia laitoksen toimintaan.

”Akavan rahoitusosuus on tuntuva”, Ilmakunnas sanoo. Hänen mukaansa rahaakin tärkeämpi vaikutus on kuitenkin periaatteellinen. Sillä on ollut Ilmakunnaksen mukaan iso merkitys, että koko palkansaajaliikkeellä on ollut yhteinen taloustieteellistä tutkimusta tekevä laitos.

”Se on ollut hieno asia palkansaajaliikkeelle”, Ilmakunnas sanoo. PT:n tutkimus on painottunut kysymyksiin, joilla on merkitystä nimenomaan työntekijöille. Se on antanut myös lausuntoja palkansaajajärjestöille monista ajankohtaisista aiheista – viime aikoina muun muassa pakkolaeista ja muista työmarkkinareformeista.

Asetelma muuttuisi täysin, jos yksi kolmesta palkansaajakeskusjärjestöstä eli Akava lähtisi pois PT:n taustalta.

Helsingin Sanomat kertoi lauantaina, että Akavan hallitus käsittelee ensi viikolla hallituksen kokouksessaan keskusjärjestön jatkoa PT:n rahoittajana. Asiasta pitäisi ilmeisesti päättää hallituksen sitä seuraavassa kokouksessa 5. lokakuuta.

Ilmakunnas on yllättynyt Akavan mahdollisesta lähdöstä.

PT teki vastikään sidosryhmäkartoituksen, jonka mukaan taustavoimat – myös akavalaiset – olivat tyytyväisiä tutkimuslaitoksen toimintaan. PT julkisti alkuvuodesta uuden strategiansa, jonka muokkaamaisessa Akavan edustajat olivat myös mukana.

HS sai haltuunsa Akavan teettämän luottamuksellisen muistion, jossa pohditaan palkansaajakeskusjärjestöjen yhteistyötä eri osa-alueilla. Kyseisessä muistiossa pohditaan myös Akavan suhdetta Palkansaajien tutkimuslaitokseen.

Muistion mukaan ”Akava-yhteisössä kritisoidaan säännöllisesti PT:n talouspoliittista agendaa, joka on usein ristiriidassa Akavan jäsenten ja Akavan strategisten linjausten kanssa”.

Julkisuudessa PT:tä on kritisoinut ainakin Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder, joka hermostui kesäkuussa PT:n ennustepäällikkö Eero Lehdon lausuntoihin. Lehto arvioi, että kilpailukykysopimus pohjautui liian negatiiviseen kuvaan Suomen taloustilanteesta.

Fjäder vastasi Facebookissa: ”Olen huolissani siitä, että PT tutkijat aika usein lausuvat ’totuuksia’ harjoitetusta työmarkkinapolitiikasta, ja suoraan kritisoivat omistajiensa ja rahoittajiensa linjaa. Akava on suuri rahoittaja Palkansaajien tutkimuslaitoksessa.”

Tuolloin kesäkuussa Talouselämä-lehti nosti esille Fjäderin Facebook-reaktion.

Akavan muistiossa nostetaan erikseen esille PT:n tekemä tulonjakotutkimus. ”PT:n pitkäaikainen fokus tuloeroissa lienee syy Akavassa esiintyvään kritiikkiin”, muistiossa todetaan.

PT:n johtaja Seija Ilmakunnas muistuttaa, että tulonjakotutkimus ei kuitenkaan ole laitoksen keskeisin painopistealue. ”Tutkimuksessa selvästi suurimmat panostukset on työmarkkinatutkimuksessa”, Ilmakunnas sanoo.

PT:n tulonjakotutkimusta on pidetty tieteellisesti laadukkaana. Ilmakunnaksen mukaan on tärkeää, että tulonjakoa ylipäätään tutkitaan jossain soveltavaa tutkimusta tekevässä laitoksessa Suomessa.

”Suomessa tulonjakotutkimusta tehdään aika vähän. Sitä tehdään jonkin verran VATT:ssa, mutta aika vähän. Se ei selvästikään ole valtiovarainministeriön painopisteitä”, Ilmakunnas sanoo.

VATT on Valtion taloudellisen tutkimuskeskus.

Ilmakunnas korostaa, että laadukkaan tutkimuksen tekeminen edellyttää myös pitkäjänteisyyttä. ”Osaaminen ja aineistot kehittyvät, kun tutkimuksessa on jatkuvuutta”, hän sanoo.

Ruotsissa ammattiliitoilla oli aiemmin myös oma yhteinen taloustutkimuslaitos Fackföreningsrörelsens Institut för Ekonomisk Forskning. Se lakkautettiin vuonna 2005. Laitoksen viimeisenä johtajana toimi nykyinen kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen.

Vartiainen puolusti PT:tä lauantaina Twitterissä.

Vartiaisen mukaan olisi iso menetys, jos PT lopettaisi toimintansa.

”Arvostan suuresti suomalaisen palkansaajaliikkeen tiedollista pyrkimystä. Tämä tulee suoraan sydämestä – vaikka olenkin nykyisin usein heidän kanssaan eri mieltä asioista.”

PT:n budjetti on Akavan muistion mukaan 2,1 miljoonaa euroa, josta henkilöstökulut ovat 1,4 miljoonaa euroa. Henkilökunnan määrä PT:ssä on noin 20. Akavan jäsenmaksu tänä vuonna on 273 000 euroa.

Palkansaajien tutkimuslaitoksen taustalla on kannatusyhdistys, jossa on jäseniä SAK:sta, STTK:sta ja Akavasta.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat