Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Hovioikeudelta ensimmäiset Uber-päätökset – kahden kuljettajan tulot tuomittiin valtiolle

Poliisilla ja syyttäjillä on jonossa 60 muuta Uber-juttua.

Kotimaa
 
Anni Reenpää / Lehtikuva
Helsingin hovioikeus vahvisti keskiviikkona kahden Uber-kuljettajan sakkotuomiot.
Helsingin hovioikeus vahvisti keskiviikkona kahden Uber-kuljettajan sakkotuomiot. Kuva: Anni Reenpää / Lehtikuva

Helsingin hovioikeus on vahvistanut kahden Uber-kuljettajan sakkotuomiot. Hovioikeuden mielestä kyse oli luvattomasta taksiliikenteen harjoittamisesta. Yli kuukauden ajan Uber-taksia kuljettanut mies sai 20 päiväsakkoja ja vajaan neljän kuukauden ajan kuljettanut 25 päiväsakkoa. Miesten sakot olivat 120 ja 150 euroa.

Molemmat tuomittiin menettämään valtiolle kaikki kuljetuksista saamansa tulot. Toiselle se tietää 2 800 euron laskua, toiselle 12 250 euron. Hovioikeuden mukaan palkkioista ei vähennetä mitään kuljetuksista aiheutuneita kuluja eli esimerkiksi bensa- tai huoltokustannuksia tai edes ansiotulojen veroja. Kaikki tulot on siten maksettava valtiolle kokonaan ilman mitään vähennyksiä.

Hovioikeus perusteli tiukkaa linjaa sillä, ettei rikokseen syyllistyminen saa olla kannattavaa. Sen takia rikoksen nettohyöty määrätään valtiolle. Korkeimman oikeuden linjausten perusteella rikoksen tekemisestä aiheutuneita kustannuksia ei kuitenkaan voi vähentää.

Maailmalla suureen suosioon noussut Uber-palvelu on ollut Suomessa käytössä syksystä 2014. Kyytiä tarvitseva voi tilata kuljetuksen Uber-sovelluksen avulla, ja kuskit saavat tiedon asiakkaista omaan sovellukseensa. Matkustaja maksaa kyydin Uber-yhtiölle luottokorttitietojensa avulla, ja yhtiö tilittää kuskille 80 prosenttia maksusta.

Toiminnan laillisuudesta on kiistelty alusta alkaen. Keskiviikkoiset linjaukset ovat ensimmäiset hovioikeuden tekemät päätökset asiassa.

Keskeinen kiista on koskenut sitä, onko Uber-kuljetuksissa kyse ammattimaisesta henkilöiden kuljettamisesta ja pitäisikö kuskeilla olla taksilupa. Hovioikeus päätyi asiassa samaan lopputulokseen kuin juttuja ensimmäisenä asteena käsitelleet Helsingin ja Espoon käräjäoikeudet: kyse oli ammattimaisesta henkilöiden kuljettamisesta, ja toiminta olisi vaatinut taksiluvan.

Hovioikeus huomautti, että Uber-kuljettajat kyyditsivät itselleen ennestään tuntemattomia ihmisiä korvausta vastaan. Kuka tahansa saattoi tilata kyydin. Kuljetuksia oli paljon, ja kuskien kuukausiansiot olivat huomattavat, hovioikeus jatkoi.

Yksittäisen kyydin palkkio saattoi olla vähäinen, mutta sillä ei ollut merkitystä. Merkitystä ei myöskään ollut sillä, että asiakkaan maksama palkkio kiersi Uber-yhtiön kautta.

Hovioikeuden mielestä laki oli niin selvä, että sitä olisi pitänyt osata noudattaa. Kumpikaan kuski ei kuitenkaan perehtynyt lakiin. Jos he olisivat tehneet näin, he olisivat huomanneet toiminnan rikkovan lakia, hovioikeus arvioi.

Hovioikeuden mukaan poliisin tutkinnassa ja syyttäjän syyteharkinnassa on kaikkiaan noin 60 muuta Uber-asiaa.

Hallitus linjasi tiistaina, että taksilupien määrän sääntely loppuu ja hinnoittelu vapautuu. Lue lisää hallituksen linjauksesta täältä.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat