Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Arvokuljetusryöstöä Salossa yrittäneen nelikon tähtäimessä oli miljoonasaalis – auton kyljen räjäyttäminen ei onnistunut

Osa moottoritiellä arvokuljetusryöstöä yrittäneistä mahdollisesti edelleen pakosalla. Tapauksen käsittely alkoi keskiviikkona Turun käräjäoikeudessa.

Kotimaa
 
Moottoritieryöstäjien oikeudenkäynti alkoi Turussa
Moottoritieryöstäjien oikeudenkäynti alkoi Turussa
Arvokuljetusauton ryöstöä viime talvena Salon lähellä yrittäneelle aseistautuneelle ryhmälle vaaditaan ehdottomia vankeusrangaistuksia.

Turku

Syyttäjä vaatii Salossa arvokuljetusryöstöä yrittäneille miehille kovia vankeusrangaistuksia. Tapauksen käsittely alkoi tänään keskiviikkona Turun käräjäoikeudessa. Syytteessä on yksi nainen ja kuusi miestä, joista neljä on ollut vangittuna keväästä alkaen.

Neljää päätekijää syytetään törkeästä ryöstöyrityksestä. Törkeästä ryöstöstä tai sen yrityksestä voidaan tuomita maksimissaan kymmenen vuoden vankeusrangaistukseen. Yritykseksi jäänyt ryöstö vaikuttaa yleensä tuomion pituuteen lieventävästi. Syyttäjän mukaan tuomion koventamisperuste täyttyy muun muassa sen takia, että ryöstöyritystä oli suunniteltu kuukauden verran.

Kolmea muuta henkilöä syytetään muun muassa petoksesta, yllytyksestä petokseen, kätkemisrikoksesta ja ajoneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Ryöstöyritys tapahtui helmikuun 25. päivänä Turun-moottoritiellä. Ryöstäjät pysäyttivät G4S-yrityksen (nykyisin Avarn Security Oy:n) arvokuljetusauton Salon Suomusjärvellä. Ryöstäjät pysäyttivät liikenteen käyttämällä kuorma-autoa, kahta pakettiautoa sekä henkilöautoa, joka sytytettiin palamaan moottoritiellä.

Ryöstäjillä oli mukana muun muassa pistooli, konepistoolimainen ase sekä räjähteitä. He olivat pukeutuneet tummiin haalareihin, keltaisiin huomioliiveihin ja huppuihin.

Ryöstäjät ampuivat useita laukauksia kohti arvokuljetusautoa. Auton kuljettaja nousi autosta, kun tekijät uhkasivat räjäyttää sen. Tämän jälkeen tekijät yrittivät räjäyttää kuljetusauton kyljen auki, mutta eivät onnistuneet siinä. Autossa oli tapahtumahetkellä 900 000 euroa.

Ryöstäjät pakenivat paikalta Kiikalassa sijaitsevaan tukikohtaansa. Ryöstäjät olivat vuokranneet omakotitalon tekoa suunnitellessaan.

Keskusrikospoliisi pidätti maaliskuussa viisi miestä epäiltynä arvokuljetusauton ryöstön yrityksestä. Heistä neljä vangittiin. Heillä kaikilla on rankka rikosmenneisyys. Yksi syytetty on ruotsalaismies, joka oli suunnittelemassa ja toteuttamassa Suomen Pankin ryöstöä Turussa vuonna 2007. Miehellä on myös Suomen kansalaisuus. Rahakuljetus ryöstettiin Turussa Suomen pankin pihalla, ja ryöstäjät saivat saaliikseen runsaat 1,5 miljoonaa euroa.

Toinen syytetty oli mukana arvokuljetuksen ryöstön yrityksessä Loimaalla huhtikuussa 2011. Neljä miestä odotteli autossaan noin tunnin loimaalaisen marketin pysäköintialueella rahankuljetusautoa. Miehet olivat pukeutuneet luotiliiveihin ja varustautuneet konetuliasein. Kolmannella vangitulla miehellä on tuomioita muun muassa huumausainerikoksista.

Kolme syytettyä ei osallistunut varsinaiseen ryöstöyritykseen. Miestä ja naista syytetään petoksesta, sillä he vuokrasivat ryöstöyrityksessä käytetyn pakettiauton. He luovuttivat pakettiauton kolmannelle henkilölle, joka maksoi pariskunnalle viisi grammaa amfetamiinia.

Ryöstöyrityksestä syytetyt miehet kiistävät syytteet. Oikeus on varannut jutun käsittelylle seitsemän istuntopäivää sekä yhden varapäivän.

Vesa Moilanen / Lehtikuva
Poliisi tutki rikospaikkaa Salon ryöstöyrityksen jälkeen viime helmikuussa. Ryöstäjiä oli poliisin mukaan viisi tai kuusi ja he olivat liikkeellä ainakin kolmella autolla (rekka vasemmalla).
Poliisi tutki rikospaikkaa Salon ryöstöyrityksen jälkeen viime helmikuussa. Ryöstäjiä oli poliisin mukaan viisi tai kuusi ja he olivat liikkeellä ainakin kolmella autolla (rekka vasemmalla).
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat