Uutiset 24h
Pekka Pekkala
nuortenni
Kärnä: Äänestäjän vaikea samaistua Sdp:n ministereihin
Leijonat Sveitsin kanssa samaan alkulohkoon MM-jäällä 2014
TTVK etsi luvattomia MM-kisastudioita
Sveitsin media: Voitimme hopeaa
Helsingin seudun liikenteen toimitusjohtajan mukaan yhtiön ohjeistus ei kiellä turbaaneja. Helsingin seudun liikenne (HSL) edellyttää bussiyhtiöitä käyttämään tunnistettavia, yhtenäisiä ja siistejä työasuja. HSL:n toimitusjohtaja Suvi...
Uuden pysäköintipolitiikan tarkoitus on ohjata helsinkiläisiä auton ratista ratikan kyytiin. Samoja ajatuksia on jo sovellettu ympäri Eurooppaa. Euroopan ensimmäinen pysäköintimittari asennettiin kesällä 1958 Yhdysvaltain lähetystön...
Länsimetron jatke rakennettaneen vain Kivenlahteen asti. Saunalahtelaisillekin metro kelpaisi, mutta tärkeintä olisi saada kauppa. Saunalahden uuden koulun vieressä, suunnitellun metroaseman kohdilla kolme punatakkista naista siivoaa talon edustaa.
Vantaalainen Gill Sukhdarshan Singh kampanjoi oikeudesta pitää turbaania työtehtävissä. "Teen tämän lasteni puolesta, jotta heidän ei tarvitse." Pääkaupunkiseudulla toimivat linja-autoyhtiöt eivät anna kuljettajiensa ajaa bussia turbaani päässä.
Suomenlinnan lautat ovat siirtyneet kesäaikatauluihin, joten arkisin Kauppatorilta lähtee lauttoja noin kahdenkymmenen minuutin välein. Viikonloppuisin lähtöjä on tiheimmillään kerran vartissa. Kesäaikataulut ovat voimassa 15. syyskuuta saakka.
Matkahuolto ottaa käyttöön paperittomat matkaliput kesäkuussa. Bussin matkustajien ei tarvitse enää tulostaa Matkahuollon nettisivuilta ostamaansa lippua, vaan he voivat nousta bussiin näyttämällä henkilöllisyystodistuksensa. Kuljettaja...
Nürnberg selvisi lopulta automatisointiurakasta kunnialla. Siitä tuli Helsingin metrojohtajalle "parempi mieli". Vaikeuksista voidaan selvitä, on Nürnbergin liikennelaitoksen viesti Helsingille metron automatisointihankkeelle....
Viisas liikkuminen on pitkälti vasta haaveissa, sillä esimerkiksi joukkoliikenteen valtakunnallinen matkakortti on vielä synnyttämättä. Älyliikenne etenee paperilla, mutta toteutus kangertelee. Esimerkiksi valtakunnallinen joukkoliikenteen...