-
Nuorten aikuisten maksuhäiriömerkinnät ovat kasvaneet, kertoo Suomen Asiakastieto. Nyt 20–29-vuotiaista 11 prosentilla on vähintään yksi maksuhäiriömerkintä. "Tällä kasvuvauhdilla 90-luvun synkin taso tulee vastaan ensi vuoden alussa", ennustaa...
-
Suomen Asiakastiedon mukaan remonttiyritysten taloudelliset riskit ovat selvästi suurempia kuin yrityksillä keskimäärin. Niistä lähes 12 prosenttia saa Asiakastiedon tilastollisen riskiennusteen mukaan maksuhäiriömerkintöjä vuoden kuluessa.
-
-
Vantaalainen puuseppä Pasi joutui vuonna 2004 vapaa-ajallaan onnettomuuteen, jossa hänen nilkkansa "meni tuhannen päreiksi". Onnettomuutta seurasi vuosien sairauslomakierre, jonka aikana Pasi menetti työpaikkansa. Tulojen väheneminen...
-
Viime vuonna maksuhäiriömerkintöjä sai 257 000 kuluttajaa mikä on 11 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna, kertoo Suomen Asiakastieto Oy. Yhteensä heille kertyi 1,7 miljoonaa uutta maksuhäiriömerkintää eli keskimäärin seitsemän jokaiselle vuoden kuluessa rekisteriin päätyneelle.
-
Yritysten saamat maksuhäiriömerkinnät lisääntyivät viime vuonna, Suomen Asiakastieto kertoo. Erityisissä vaikeuksissa olivat suuret yritykset, sillä yli kymmenen miljoonan euron liikevaihtoluokassa merkintöjen määrä jopa kaksinkertaistui edellisvuodesta. Aiemmin maksuhäiriömerkinnät...
-
Perusteetonkin tieto yrityksen maksuhäiriöstä voi mennä julki, sanoo lakiasiainpäällikkö Juuso Jokela Suomen Asiakastiedosta, joka on luottotietoyhtiöistä selvästi suurin. Jokelan mukaan Asiakastieto ei pysty varmistamaan velalliselta,...
-
Helsingissä kustannusalan yritystä pyörittävä Hannu Wahlbom sai keväällä 2010 laskun palvelusta, jota hän ei omasta mielestään ollut tilannut. Nettihakupalvelua kaupanneessa puhelussa Wahlbom oli mielestään suostunut kuukauden kokeiluun,...
-
Osa perintätoimistoista käyttää kyseenalaisia toimintatapoja perintätoiminnassa. Perintäyhtiö Lindorff perii esimerkiksi saatavaa, jonka syntyperää se ei pysty eikä suostu yksilöimään. Matkapuhelinyhtiö Telia-Soneran omistama perintäyhtiö...