Uutiset 24h
Tuomo Pietiläinen
Tiedusteluviranomaiset: Verkkovakoilulla estettiin iskut New Yorkin pörssiin ja metroon
NSA-vuotaja: USA:ssa ei reilua oikeudenkäyntiä
NSA-vuotaja: He saavat kaiken, minkä haluavat
Turkki vihastui Britannian väitetystä vakoiluoperaatiosta
Jyväskylän Sinfonian uudeksi intendentiksi on valittu Emma Anttila. Jyväskylän kaupunginhallitus päätti nimityksestä maanantaina. Anttila toimii intendentin sijaisena syyskuun alusta ja vastaanottaa viran ensi helmikuussa, jolloin...
Suomen Akatemian hallitus on valinnut seitsemän akatemiaprofessoria vuosiksi 2014–2018. Vuoden 2014 alussa kautensa aloittavat akatemiaprofessorit Eva-Mari Aro (Turun yliopisto), Sirpa Jalkanen (Turun yliopisto), Matti Lassas (Helsingin...
Sanoma Magazines Finlandin (SMF) toimitusjohtaja Clarisse Berggårdh jättää paikkansa yhtiössä. SMF:n virkaatekevänä toimitusjohtajana aloittaa tänään 17. toukokuuta yhtiön hallituksen puheenjohtaja ja Sanoma Media Finlandin toimitusjohtaja Anu Nissinen.
BERLIINI. Virve Sutinen on valittu Berliinin tanssifestivaalin Tanz im Augustin johtajaksi. Elokuussa pidettävät juhlat kuuluvat Euroopan merkittävimpiin tanssifestivaaleihin. Sutinen on toiminut aiemmin Kiasma-teatterin johtajana ja...
Radio Helsingin ohjelmapäällikkö Anna Laine on valittu Regina-lehden päätoimittajaksi. Laine vastaa myös Virossa ilmestyvän Reginan sisällöstä. Regina on nuorille naisille suunnattu lukemisto, joka on tullut tunnetuksi etenkin eroottissävyisistä...
Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) kansliapäälliköksi on nousemassa demaritaustainen Anita Lehikoinen. Ministeriön pitkäaikainen virkamies toimii nykyisin korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osaston ylijohtajana. Koulutukseltaan...
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n edunvalvontayksikön johtaja Markku Salomaa on nimitetty kehitysjohtajaksi kuntien eläkevakuutuksesta vastaavaan Kevaan. Salomaan vastuulle Kevassa tulee eläketurvan kehittäminen. Hän aloittaa...
Sdp:n puoluehallitus on valinnut valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen erityisavustajaksi eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteerin Martta Octoberin. Hän hoitaa tehtävää Arto Virtasen vanhempainvapaan ajan October sai tammikuussa 2012...