-
Ilmastonmuutos lisää Suomessa myrskyjä ja myrskyjen aiheuttamia tuhoja.Tuorein hurja talvimyrsky koettiin ennen vuodenvaihdetta tapaninpäivänä. Se ei jää viimeiseksi, sillä ilmastonmuutos näyttää Suomessa kohottavan tuulen keskimääräisiä nopeuksia ja samalla lisäävän rajuja tuulia.
-
WASHINGTON. Ajanjakso viime vuoden toukokuusta tämän vuoden huhtikuuhun oli ennätyksellisen lämmin Yhdysvalloissa, kertoo maan Ilmatieteen laitos.Keskimääräinen lämpötila tänä aikana oli 13,2 astetta eli 1,6 astetta 1900-luvun keskiarvoa enemmän. Vuoden mittaiseen jaksoon mahtuvat...
-
-
LONTOO. Eteläisessä Englannissa ja Walesissa varoitettiin tiistaina rankkasateiden aiheuttamista tulvista. Tulva-alueella yli 25 000 kotia on vaaravyöhykkeellä, jos tulvavallit pettävät, varoitti Britannian ympäristövirasto.Pahin tulvavaara on Somersetissa, Dorsetissa ja Devonissa.
-
BUFFALO. Yhdysvaltain koillisosia koetteli maanantaina kevätmyrsky. Se toi muassaan rankkoja lumipyryjä ja nollan vaiheilla olevia lämpötiloja.Ilmatieteen laitos antoi lumimyrskyvaroituksen Länsi-Virginiasta pohjoiseen sekä tulvavaroituksen osiin New Hampshiren ja Mainen osavaltioita.
-
LONTOO. Britanniassa puolet Englannista kärsii vesipulasta, eikä helpotusta ole luvassa ennen vuoden loppua. Ympäristöviranomaiset luokittelivat maanantaina 17 uutta kreivikuntaa kuivuusalueeksi.Kuivuusalue ulottuu nyt myös Englannin keskiosaan ja Luoteis-Englantiin. Kuivuudesta...
-
Yhdysvalloissa ainakin kaksi ihmistä on kuollut tornadon iskettyä Woodwardin kaupunkiin Oklahomassa sunnuntain vastaisena yönä.Tornadot ja rajumyrskyt pyyhkivät jo myöhään lauantai-iltana Yhdysvaltain eteläosia ja keskilänttä. Meteorologit varoittivat, että sunnuntaita kohden sää saattaa...
-
OULU. Lämpenevä sää nostaa lähipäivinä jokien virtaamia etelärannikolla ja Etelä-Pohjanmaalla. Suomen ympäristökeskuksen mukaan voimakkaimmin virtaamat nousevat Etelä-Pohjanmaalla ja Itä-Uudellamaalla, missä suuri osa lumesta on vielä sulamatta."Ennusteiden mukaan Espoonjoen virtaama...
-
Rakeita maassa aikuisen miehen rintakehän korkeudelle asti? Kyllä vain. Yhdysvaltojen Teksasin osavaltiossa kaikki on suurta – myös sääilmiöt.Amarillon kaupungin pohjoispuolelle iski keskiviikkona hurja myrsky, joka syyti taivaalta arvioiden mukaan yli metrin paksuisen raekerroksen.