Uutiset 24h
Pekka Pekkala
Eeva
Kummola torjuu jääkiekon MM-kisakritiikin
MM-kisalähetykset tavoittivat 4,1 miljoonaa suomalaista
Törmänen: Hopea yhdistää Sveitsiä
Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
Sisäministeri Päivi Räsänen (kd) on tarvittaessa valmis antamaan eduskunnalle selonteon sisäisen turvallisuuden tilasta. Oppositiopuolue keskustan ryhmäjohtaja Kimmo Tiilikainen tivasi viikonloppuna Räsäseltä ja hallitukselta...
Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoman (sd) mielestä suojelupoliisi on saatava parlamentaariseen valvontaan. Lauantain Ilta-Sanomien haastattelussa hän sanoo, että nykyisin Supo päättää itsenäisesti, mitä seurataan ja millä perusteilla.
Virka-aikana harrastetun seksin vuoksi erotettu suojelupoliisin (Supo) vanhempi konstaapeli aikoo valittaa potkuistaan. Saamansa sakkotuomion hän kuitenkin hyväksyy. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 35-vuotiaan poliisimiehen joulukuussa virkavelvollisuuden rikkomisesta 20 päiväsakkoon,...
Suojelupoliisi on erottanut poliisin, joka harrasti virka-autossaan ja virka-ajalla seksiä. Asian vahvisti STT:lle Supon viestintäpäällikkö Liinu Lehto-Seljavaara. Poliisin potkuista uutisoi maanantai-iltana Suomen Kuvalehti. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi miehen joulukuussa sakkoihin...
Helsingin käräjäoikeus on tuominnut suojelupoliisin työntekijän virkavelvollisuuden rikkomisesta. Supon kenttävalvontamiehenä toiminut mies oli harrastanut useita kertoja seksiä työajalla ja virka-autossa vuonna 2010. Käräjäoikeuden mukaan vuonna 1977 syntynyt mies rikkoi virkavelvollisuutensa tahallisesti.
Sisäasiainministeri Päivi Räsänen (kd) harmittelee Supon seksioikeudenkäynnin aiheuttamaa imagohaittaa. "Tietysti uutinen ei ole hyvä poliisin toimintaa ja imagoa ajatellen." Muuten ministeri kommentoi tapausta hyvin varovaisesti. Hän on keskustellut asiasta virkamieskunnan kanssa.
Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja Pirkko Mattila (ps) ei ole huolestunut Supon seksisotkusta. Poliisitoimi kuuluu hallintovaliokunnan alaan. Mattila suhtautuu virkarikosoikeudenkäyntiin huvittuneesti ja kertoo hymähtelevänsä kohulle. "Supo yllättää laajalla skaalalla."...
Poliisiylijohtaja Mikko Paatero pitää virka-autossa seksiä harrastaneen suojelupoliisin työntekijän tapausta "pöyristyttävänä". "Valitettavaa tämä on. Eihän tällaisia saisi tapahtua", Paatero sanoo. Suojelupoliisi on informoinut häntä tapauksesta jonkin aikaa sitten. Paateron mukaan...