-
Ylioppilaskokeet uudistuvat vähitellen paperittomiksi, sanoo Ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteeri Anneli Roman."Se on näköpiirissä, mutta vuosilukua ei ole vielä päätetty, eikä sitä, miten sitä asteittain ryhdytään viemään eteenpäin. Sitä kohti mennään, koska aika harvoin enää...
-
Kevään abiturientit Minna Lehtisalo ja Melissa Petters eivät tunnustaudu perinteisiksi "kympin tytöiksi", vaikka heidän ylioppilastutkintosuorituksensa olivat kevään parhaat. Molemmat yhdeksän laudaturia kirjoittaneet nuoret naiset muistuttavat, että koulu ei ole koko elämä.18-vuotias...
-
-
Kevään kaikkien ylioppilaiden nimet julkaistaan HS.fi:ssä maanantaiaamuna 28. toukokuuta. Helsingin Sanomat käyttää Ylioppilastutkintolautakunnan samana päivänä julkaisemaa virallista nimilistaa.Ylioppilaiden nimet julkaistaan HS.fi:n hakupalvelussa. Uusia ylioppilaita voi hakea...
-
Kevään ylioppilaskirjoituksissa kaksi tutkinnon suorittanutta on kirjoittanut yhdeksän laudaturia, ylioppilastutkintolautakunnasta kerrotaan. Nyt parhaiten kirjoittaneet opiskelivat Etelä-Tapiolan lukiossa Espoossa ja Perniön lukiossa Salossa. Molemmat huippusuorituksen kirjoittaneet ovat naisia.
-
Lyhyen saksan ylioppilaskokeessa piti lopuksi kirjoittaa kaksi sähköpostiviestiä. Niissä saattoi esitellä lahjaideaa ystävälle, ehdottaa ohjelmaa Lyypekin-matkalle, antaa neuvoja yksin asuvalle tai lohduttaa ajokokeessa reputtanutta."Huiput eivät oikein pääse loistamaan näissä lyhyissä...
-
Ylioppilaskirjoitusten matematiikan koe oli ainakin lyhyen matematiikan osalta helpohko, arvioi Helsingin luonnontiedelukion opettaja Markus Lähde."Aika perustehtäviä minusta olivat, ei mitään ihmeellistä", Lähde sanoi kokeen jälkeen. "Vaikeimmatkin niistä pystyi ratkaisemaan, kun vähän mietti.
-
Keskipitkän ruotsin ylioppilaskoe alkoi morsianta etsivällä maajussilla. Tekstissä tutustuttiin Bernt Pettersoniin, joka osallistui Ruotsin television maajussille morsian –ohjelmaan. Kokeen muut tekstit käsittelivät muun muassa alakoululaisten huolta ilmastonmuutoksesta sekä denim-kankaan,...
-
"Aika perinteinen koe", arvioi englannin opettaja Anna Suur-Kujala Helsingin luonnontiedelukiosta perjantaina kirjoitettua pitkän englannin ylioppilaskoetta."Tekstit olivat aika mukavia arkipäivän aiheita, vaikka vaikeampiakin oli mukana", Suur-Kujala huomauttaa.Ensimmäisessä tieteellisessä...