Valikko
Kotimaa

Junamatkat halpenevat, lippujen verkkokauppa syrjäyttää toimistot ja länsimetro aloittaa – näin liikenne muuttuu vuonna 2016

Alkanut vuosi tuo kotimaan matkustajaliikenteeseen isoja muutoksia. Esimerkiksi junavuoroja vähennetään, uusia bussireittejä perustetaan ja halpoja matkoja on tarjolle niille, jotka ostavat lippunsa hyvissä ajoin.

Syksyllä VR ilmoitti junaliikenteessä vuonna 2016 toteutettavista muutoksista. Bussiliikenteen suuri murros jatkuu myös alkaneena vuonna.

Etenkin isojen kaupunkien välillä matkustavilla on runsaasti valinnanvaraa reiteissä ja vuoroissa. Matkalippuja voi saada hyvinkin halvalla, jos ostaa lippunsa ajoissa.

Miten kotimaan matkustus muuttuu vuonna 2016?

Junavuorot ovat vähenemässä Riihimäen ja Lahden, Hangon ja Karjaan, Kouvolan ja Kotkan satama sekä Kajaanin ja Oulun välillä.

Kesällä osa maaseutumaisesta ja pienten taajamien välisestä bussiliikenteestä on vaarassa loppua Keski- ja Etelä-Suomessa. Syynä on se, että uuden joukkoliikennelain siirtymäajan sopimuksista osa päättyy ja sitä myötä julkinen tuki lakkaa osalle reiteistä. Liikennöitsijät arvioivat, ovatko reitit jatkossa kannattavia pelkillä asiakastuloilla.

Esimerkiksi Onnibus avaa uusia yhteyksiä huhtikuussa, jolloin yhtiö ottaa käyttöönsä vaihtolippujärjestelmän. Kun tähän saakka yhtiö on myynyt lippuja vain paikasta A paikkaan B, jatkossa lippuihin voi sisältyä autonvaihto. Reittien kohtaamispaikka on Jyväskylä.

Onnibus avaa uusia reittejä esimerkiksi Lappeenrannasta Mikkelin kautta Jyväskylään, Joensuusta Varkauden kautta Jyväskylään ja Jyväskylästä Vaasaan. Vanhoille reiteille tulee uusia vuoroja.

Finnair lentää 16 kotimaan kohteeseen. Niiden lisäksi yhtiö lentää talvisesonkina eli helmi–huhtikuussa kerran viikossa Enontekiölle.

Pääkaupunkiseudun liikenteen suuri mullistus on länsimetro, jonka on määrä aloittaa liikennöinti elokuussa. Ensimmäisessä vaiheessa metro kulkee Ruoholahdesta Matinkylään.

Miten lippujen ostaminen muuttuu?

Yhä useampi matkustaja ostaa juna- ja bussilippunsa verkosta.

Tammikuussa VR sulkee lipunmyyntitoimistonsa 13 asemalla.

Onnibusin toimitusjohtaja Pekka Möttö povaa vuoden 2016 suurimmaksi muutokseksi liikenteen digitaalisten palveluiden nousua. Se tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että asiakas voisi yhdistellä eri joukkoliikennemuotoja joustavammin yhteisestä digitaalisesta palvelusta.

Helsingin seudulla HSL puolestaan uudistaa lippujärjestelmänsä täysin. Muutos alkaa vuonna 2016 matkakortinlukijoiden uusimisella. Lue aiheesta enemmän tästä.

Mitä tapahtuu lippujen hinnoille?

Junalippujen hinnat laskevat vuoden alusta. VR on kertonut laskevansa lippujen hintoja kaksinumeroisella luvulla.

Finnairin kotimaan lentojen hintoihin ei ole odotettavissa suuria muutoksia, vaan hinnoittelu elää markkinatilanteen mukaan.

Bussilippujen hintataso pysynee ennallaan. Markkinointikampanjoissa lippuja voi saada hyvinkin halvalla.

Matkahuollon toimitusjohtaja Jarmo Oksaharju uskoo silti, että lippujen keskihinnat eivät voi enää nykyisestä laskea, jotta liikennöinti pysyy kannattavana. Onnibusin Möttö puolestaan uskoo, että kovan kilpailun takia hinnat eivät ainakaan nouse.

Lähteet: Matkahuollon toimitusjohtaja Jarmo Oksaharju, Onnibusin toimitusjohtaja Pekka Möttö, VR:n tiedotus, Finnairin tiedotus.

Oikaisu: Toisin kuin jutun aiemmassa versiossa kerrottiin, VR ei toistaiseksi ole lopettamassa junareittejä Joensuu–Nurmes, Tampere–Keuruu, Jyväskylä–Haapamäki–Seinäjoki. Näillä reiteillä junaliikenne jatkuu ainakin vuoden ajan. Lisäksi HSL ja Siuntio ovat sopineet VR:n kanssa Y-junan liikenteen jatkamisesta.

VR sulkee lipunmyyntipisteitään

 VR sulkee tammikuussa omia lipunmyyntipisteitään 13 juna-asemalla: Hämeenlinnassa, Helsingin Pasilassa, Joensuussa, Karjaalla, Kokkolassa, Kouvolassa, Kuopiossa, Lappeenrannassa, Mikkelissä, Riihimäellä, Rovaniemellä, Seinäjoella ja Vaasassa.

 Jatkossa lippuja voi ostaa VR:n omista toimistoista Helsingissä, Hyvinkäällä, Jyväskylässä, Järvenpäässä, Lahdessa, Tampereella, Tikkurilassa, Turussa ja Oulussa.

 Lisäksi lippuja voi ostaa juna-asemien automaateista, VR:n verkkokaupasta, R-kioskeilta, osasta Matkahuollon toimipisteitä, matkatoimistoista ja suoraan junasta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Uusivuosi 2016
  • Julkinen liikenne
  • Matkustaminen
  • Finnair

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    2. 2

      Putin on valmis tapaamaan Trumpin Suomessa

    3. 3

      Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

    4. 4

      Huumevalistus vie lapsilta lelut saksalaisissa päiväkodeissa – Suomalaistutkija: ”Kannattaa kokeilla kotonakin”

    5. 5

      Futistähti Ronaldon käsittämättömästä näköispatsaasta tuli somehitti, tässä parhaat reaktiot

    6. 6

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    7. 7

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    8. 8

      Perheet kertovat pakkolääkittyjen ihmisoikeusjuristien kidutuksesta Kiinassa – rotat näykkivät nenää ja korvia

    9. 9

      Tukiopetusta jäi pitämättä Lauttasaaressa – rehtori antoi rahat opettajille joululahjaksi

    10. 10

      Tampereen teknillinen yliopisto halusi tehdä etiopialaisesta tyrannista kunniatohtorin – yliopistolta vaaditaan anteeksipyyntöä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    5. 5

      Poliisin mukaan moni käännytettävä uhkailee itsemurhalla – Mitä afganistanilaiselle Rezalle tapahtui sen jälkeen, kun hän oli kiivennyt köysi kädessä Rautatientorin puuhun?

    6. 6

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    7. 7

      Radikaali rehellisyys voi muuttaa elämäsi ja tuhota parisuhteesi, mutta on sen arvoista, sanoo Tuuli Syvänen: ”Vaihtoehto on elää feikkaamalla”

    8. 8

      Huumevalistus vie lapsilta lelut saksalaisissa päiväkodeissa – Suomalaistutkija: ”Kannattaa kokeilla kotonakin”

    9. 9

      Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä

    10. 10

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    8. 8

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    9. 9

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    10. 10

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    11. Näytä lisää