Kotimaa

Talven pakkasennätys rikkoutui Muoniossa – kylmempää on luvassa

Talven pakkasennätys meni uusiksi, kun pakkanen laski Muoniossa 32,7 asteeseen. Olosuhteet ovat otolliset myös sille, että lumisadenauhat tuovat rannikolle massoittain lunta.

Muoniossa mitattiin tiistaina päivällä talven toistaiseksi kylmin lukema, kun elohopea laski -32,7 asteeseen. Aiempi ennätys oli samalta aamulta, kun Sodankylän Vuotsossa mitattiin -31,4 asteen lukema. Tiistai-illan ja keskiviikon vastaisen yön aikana sää kylmenee edelleen koko maassa.

”Ennätys rikkoutuu luultavasti jo tänä iltana. Kylmin hetki on todennäköisesti keskiviikkona illalla tai torstain vastaisena yönä. Lapissa voi olla silloin jopa 40 asteen pakkanen”, Helsingin Sanomien meteorologi Matti Eerikäinen sanoi tiistaina.

Lapissa pahimpien pakkasten ennustetaan hellittävän perjantaina, etelässä taas viikonvaihteen tietämillä.

Tänään tiistaina pakkasen vaihtelut ovat vielä pilvialueiden vuoksi varsin suuria. Etelä- ja Keski-Suomen kylmimmät lukemat mitattiin Mäntsälässä, jossa pakkasta oli 23,9 astetta.

”Pakkanen on monilla alueilla 20 asteen tuntumassa tai sen alle, tosin Pohjanmaalla on annos Vienanmeren kosteutta, minkä johdosta pakkasta on 15 asteen kahta puolen”, sanoo Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologi Henri Nyman.

Ilmatieteen laitos tiedotti tiistaina, että olosuhteet ovat nyt otolliset Itämeren yllä muodostuville lumisadenauhoille.

”Etelärannikolla odotellaan vain sitä, kun tuuli kääntyy puhaltamaan kaakosta, niin silloin lumisadetta on luvassa”, Eerikäinen sanoo.

Lumisadenauhat voivat pahimmillaan tuoda rannikolle lyhyessä ajassa massoittain lunta. Näin tapahtui viimeksi helmikuussa 2012, kun pääkaupunkiseudun ylle ajautunut lumisadenauha sai aikaan lukuisia peltikolareita kaikilla Helsingin sisääntuloväylillä.

Lumisadenauhojen syntymisen edellytyksenä ovat sula Itämeri ja hyvin kylmät ilmavirtaukset. Molemmat toteutuvat nytkin, mutta kolmen vuoden takaista lumikaaosta ei pitäisi olla lähipäivinä luvassa, sanoo yksikön päällikkö Sami Niemelä Ilmatieteen laitokselta.

”Viron rannikolla on jo muodostunut lumisadealue ja Suomenlahdella niitä on myös. Virtauksia on vaikea ennustaa, mutta ne näyttävät heijaavan lähinnä näiden kahden rannikon väliä”, Niemelä sanoo.

Vuonna 2012 vastaavan tilanteen muutti Niemelän ilmavirtauksen kääntyminen etelän puolelle, mikä työnsi lumisadenauhan mantereen päälle, jonka jälkeen siihen liittyi myös risteäviä sateita. Sellaista ei ole nyt näköpiirissä.

”Tilanne oli hyvin poikkeuksellinen vuonna 2012, eikä vastaavaa ole nyt tiedossa”, Niemelä sanoo.

Talven edellinen pakkasennätys mitattiin Nymanin mukaan 18. joulukuuta, jolloin Utsjoella pakkasta oli 31,3 astetta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sää
  • Lumi
  • Pakkanen
  • Jukka Hiiro

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    2. 2

      Presidentti Niinistö kommentoi Turun puukotuksia – seuraa suorana HSTV:ssä kello 16

    3. 3

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    4. 4

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksista: Pääepäiltyä yritetään kuulustella tänään, osa epäillyistä voi vapautua

    5. 5

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Laura Huhtasaari puhuu kovia mutta hymyilee kivasti ja korostaa äitiyttään – imago on kopioitu Marine Le Peniltä ja muilta oikeistopopulisti­naisilta

    8. 8

      Turun puukotuksista epäilty on uhattu tappaa – Sairaala toimii normaalisti ylimääräisten vartijoiden valvomana

    9. 9

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    10. 10

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    3. 3

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    6. 6

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    7. 7

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    8. 8

      Lisätäänkö turvapaikanhakijoiden valvontaa, entä miten estetään heihin kohdistuva kansalaisraivo? Kahdeksan kysymystä sisäministeri Risikolle Turun puukotuksista

    9. 9

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    10. 10

      Vakava väkivaltarikos Vaalimaalla – Poliisi tavoittanut epäillyt miehet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    6. 6

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää