Valikko
Kotimaa

Lisäaikakaan ei auttanut: Oikeusoppineilta odotettiin turhaan lausuntoja pakkolaeista

Hallituksen kilpailukykypaketista eli pakkolaeista saattoi antaa lausuntoja vielä maanantaihin mennessä.

Oikeusoppineille annettu lisäaikakaan ei saanut heitä antamaan lausuntoja hallituksen esityksestä, jolla on määrä vahvistaa kilpailukykyä. Lisäaika oli suunnattu lähinnä viidelle oikeustieteilijälle, joilta haluttiin arviot niin sanotusta pakkolakipaketista perustuslain ja kansainvälisten sopimusten näkökulmasta.

Ylijohtaja Pekka Timonen työ- ja elinkeinoministeriöstä vahvistaa, ettei lisälausuntoja saatu maanantaina päättyneen määräajan sisällä. Sen sijaan alkuperäisen määräajan puitteissa annetuista lausunnoista on ministeriössä laadittu nyt yhteenveto. Kaikkiaan lausuntoja saatiin 42, joista osa tuli pyytämättä. Kaikkiaan lausuntoja oli pyydetty 49 taholta.

Valtaosa lausunnoista pyydettiin työmarkkinajärjestöiltä. Lait rajoittavat liittojen sopimusoikeutta, joten työmarkkinoiden osapuolet ovat ahkerasti antaneet lausuntojaan. Pakkolailla muun muassa pidennetään työaikaa, tehdään sairastamisesta kalliimpaa ja leikataan lomarahoja 30 prosenttia.

Työmarkkinajärjestöt yrittivät pitkään etsiä vaihtoehtoa pakkolaeille, mutta Elinkeinoelämän keskusliitto EK katkaisi neuvottelut sen jälkeen, kun SAK:lainen Auto- ja kuljetusalan työntekijöiden liitto AKT sanoutui irti sopimuksesta, jota ei koskaan ehditty sopia.

Alkuperäinen lausunnonantoaika hallituksen esityksistä päättyi 9. joulukuuta, mutta hallitus oli tyytymätön siihen, että kuudesta oikeusoppineesta vain yhdeltä saatiin määräaikaan mennessä lausunto, minkä takia annettiin lisäaikaa.

Kuudesta valtiosääntöoikeuden asiantuntijasta lausuntonsa antoi vain professori Niklas Bruun. Tosin hänen lausuntonsa on kirjattu Svenska handelshögskolanin eli Hankenin nimiin.

Muut viisi asiantuntijaa ovat professorit Mikael Hidén, Tuomas Ojanen, Kaarlo Tuori, Jaakko Husa ja Veli-Pekka Viljanen.

Helsingin Sanomien joulukuussa haastattelemat professorit vetosivat lähinnä kiireisiinsä ja aikapulaan. Esimerkiksi Hidén ei myöskään pitänyt asianmukaisena, että hän löisi kirjallisella lausunnolla kantansa lukkoon tässä vaiheessa. Edessä voi nimittäin vielä olla kannanotto silloin, jos ja kun esitys hiottuna etenee eduskuntaan ja perustuslakivaliokuntaan.

”Keskityin joulun aikaan tieteellisiin kirjoituksiin, ja sainkin kolme artikkelia lähtemään maailmalle kansainvälisiin julkaisuihin”, kertoi Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori Tuomas Ojanen tiistaina Helsingin Sanomille.

Ojasen mukaan professorin ensisijaiset tehtävät ovat tutkimus ja opetus, ja lausunnot ministeriöille ovat toissijaisia askareita: ”Ei tämä ollut ainoa ministeriö, jolle pyyntö meni bumerangina. Näissä kuulemis- ja lausuntoasioissa priorisoin eduskunnan kuulemisia.”

Jos pakkolakiesitys etenee eduskuntaan, Ojanen lupaa mennä kuultavaksi, jos joku valiokunta kutsuu. ”Tämä tosin on niin poikkeuksellinen esitys, että toivon todella, että se pystytään ratkotaan työmarkkinajärjestöjen sopimuksin”, Ojanen sanoo.

Ministeriön laatiman lausuntoyhteenvedon mukaan kaikista lausunnoista noin puolet on kielteisiä ja 29 prosenttia myönteisiä. Neutraaleihin voi lukea 21 prosenttia. Kolmikannan ulkopuolisista tahoista kielteisen tai kriittisen lausunnon antoi 62 prosenttia, positiivisen seitsemän ja neutraalin 31 prosenttia.

Pääjako on se, että kilpailukykypakettiin myönteisesti suhtautuvat työnantajajärjestöt, tosin varauksin, ja kielteisesti työntekijäjärjestöt.

Kumpikaan osapuoli ei ole tyytyväinen esimerkiksi helatorstain ja loppiaisen säätämiseen palkattomaksi vapaapäiväksi. Työntekijäpuoli on huolissaan palkan alenemisesta ja työnantajapuoli pitää muotoilua tehottomana ja epäkäytännöllisenä.

Myös sairausajan palkkaa koskeva esitys kaipaa molempien mukaan täsmennystä siitä, mitä tarkoitetaan täydellä palkalla. Sekin tulisi määrittää, miten muutosturva kohtelee vähintään 200 päivää lomautettuna olleita työntekijöitä.

Monissa lausunnoissa kaivattiin vaikutusarviointia esimerkiksi työllisyyteen. Myös perusoikeuksien rajoittamisen perusteluja kaivattiin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Hallitus
  • Kilpailukyky

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    3. 3

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    4. 4

      Paavo Väyrysen Terve Helsinki -liike irtisanoutui yhteistyöstä kristillisdemokraattien kanssa

    5. 5

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    6. 6

      Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä

    7. 7

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    8. 8

      Trump haukkui Obaman golf-harrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa

    9. 9

      Euroopan suurin bordelli mainostaa naisten jalkapallo­joukkueen pelipaidoissa – pikkukaupungissa nousi kohu

    10. 10

      Ruotuväki: Puolustus­voimat harkitsee naisten ja miesten majoittamista sekatupiin – ”Sotiakin pitäisi yhdessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    3. 3

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    4. 4

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    5. 5

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    6. 6

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    7. 7

      Yhdeksällä miljoonalla eurolla tietokoneita ja elektroniikkaa suoraan vääriin käsiin – näin Helsingin opetusviraston laitepetos onnistui

    8. 8

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    9. 9

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    10. 10

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    11. Näytä lisää