Valikko
Kotimaa

EIT: Työnantaja saa lukea työntekijän yksityisviestejä – suomalaisprofessori ihmettelee linjausta

Työoikeuden professori Seppo Koskinen: Suomen laki on tiukempi kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linja.

Työnantaja saa lukea työntekijänsä yksityisviestejä, linjasi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin EIT tuoreessa päätöksessään. EIT:n ratkaisemassa tapauksessa romanialainen insinööri erotettiin vuonna 2007 sen jälkeen, kun yhtiö huomasi, että hän oli viestitellyt työajallaan myös kihlattunsa ja veljensä kanssa Yahoo Messengerilla. Yhtiö oli kieltänyt viestittelyn henkilökohtaisissa asioissa.

Asiasta kertovat muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC ja uutistoimisto AFP.

Tuomarit katsoivat, että työnantaja toimi toimivaltansa rajoissa. Tuomioistuimen mukaan insinööri rikkoi yhtiön sääntöjä ja yhtiöllä oli oikeus tarkastaa miehen toiminta. Oikeus myös huomautti, että työntekijää oli varoitettu etukäteen, että yhtiö voi tarkistaa tämän viestejä.

Alun perin romanialainen insinööri oli hävinnyt kiistan oikeudessa Romaniassa. Hän kuitenkin valitti EIT:hen. Hän oli sitä mieltä, että työnantaja loukkasi hänen yksityisyyttään, kun tämä luki hänen viestejään Yahoo Messengerista.

Turun yliopiston työoikeuden professori Seppo Koskinen vertaa tuoretta EIT:n ratkaisua Suomen tilanteeseen ja sanoo, ettei Suomessa työnantaja voi näin kevein perustein lukea työntekijän viestejä. Suomen lainsäädäntö rajoittaa siis tiukemmin kuin ihmisoikeustuomioistuin sitä, miten työnantaja saa avata työntekijän viestejä.

”Voimme varmaan noudattaa omaa lainsäädäntöämme, joka suojelee yksityistä viestintää tiukemmin.”

Suomessa työnantajan edellytykset seurata työntekijän viestintää on määritelty laissa tietoyhteiskuntakaaressa. Ehdot ovat monin tavoin tiukat. Työntekijän viestiliikennettä voi olla mahdollista käsitellä esimerkiksi yrityssalaisuuksien paljastamisen ehkäisemiseksi.

”Ihme, ettei EIT pysty tuon kummallisempaan”, Koskinen pohtii.

EIT valvoo Euroopan ihmisoikeussopimuksen noudattamista, ja kyseinen sopimus tähtää ihmisoikeuksien ja perusvapauksien, kuten sananvapauden, suojaamiseen.

Jos suomalainen yritys haluaisi yhtä laajat oikeudet lukea työntekijöidensä viestejä kuin EIT:n tuore päätös sallii, ei kantelu EIT:hen kuitenkaan onnistu, Koskinen sanoo. Tämä johtuu siitä, että EIT:hen voivat valittaa niemenomaan yksityishenkilöt.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ihmisoikeudet
  • Työelämä
  • Jukka Perttu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    2. 2

      Poliisin mukaan moni käännytettävä uhkailee itsemurhalla – Mitä afganistanilaiselle Rezalle tapahtui sen jälkeen, kun hän oli kiivennyt köysi kädessä Rautatientorin puuhun?

    3. 3

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    4. 4

      Tuulia Syvänen lopetti valehtelun kokonaan, ja se mullisti hänen elämänsä – ”Miksi feikkaamme, vaikka ihmiset tykkäävät meistä enemmän, kun uskallamme olla vajavaisia ja tyhmiä?”

    5. 5

      Päivi Laine on Suomen ensimmäinen Irak-lähettiläs vuosiin: ”Jos ihmiset tietäisivät Irakin todellisuuden, pakolaiskeskustelu olisi erilaista”

    6. 6

      Miksi kukaan ei välitä autoilijoista? Viherpuhe jyrää vaaliohjelmissa

    7. 7

      Facebookiin tuli suurin muutos vuosikausiin, nyt Suomessakin: Ruutuun ilmestyivät Snapchatista kopioidut tarinapylpyrät – Tästä on kyse

    8. 8

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    9. 9

      Trump ryhtyi kumoamaan Obaman ilmasto­politiikkaa – Mutta mitä on Trumpin mainitsema ”puhdas hiili”?

    10. 10

      NY Times: Ivanka Trump taipui eettisen arvostelun edessä ja ottaa virallisen työtehtävän Valkoisesta talosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    3. 3

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    4. 4

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    5. 5

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    6. 6

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    7. 7

      Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä

    8. 8

      Trump haukkui Obaman golfharrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa

    9. 9

      Poliisin mukaan moni käännytettävä uhkailee itsemurhalla – Mitä afganistanilaiselle Rezalle tapahtui sen jälkeen, kun hän oli kiivennyt köysi kädessä Rautatientorin puuhun?

    10. 10

      Näistä syistä ruotsalaiset juovat suomalaisia vähemmän – ”Suomi on irtaantumassa Ruotsin, Norjan ja Islannin joukosta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    7. 7

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    8. 8

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    9. 9

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    10. 10

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    11. Näytä lisää