Valikko
Kotimaa

Oikeusasiamies: Nykykirjaimet voivat vaarantaa monen suomalaisen oikeusturvan

Sekaannuksia on ollut etenkin numeroiden 1 ja poikkiviivattoman 7 välillä.

Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen on huolissaan usean oppilasikäluokan oikeusturvasta. Jääskeläisen mukaan kouluissa nykyään opetettavat käsin kirjoitettavat mallikirjaimet ja -numerot voivat aiheuttaa väärinkäsityksiä.

Oikeusasiamies pelkää, että mahdolliset väärinkäsitykset voivat vaarantaa jopa 12 oppilasikäluokan perusoikeuksien toteutumisen.

”Näiden oppilassukupolvien oikeudet voivat vaarantua kaikilla elämänalueilla sekä viranomaisissa että yksityisten välisissä suhteissa. Vaarat jatkuvat vielä vuosikymmeniä. Tiedän omasta kokemuksestani, että nämä vaarat ovat todellisia”, Jääskeläinen toteaa oikeusasiamiehen kanslian torstaina lähettämässä tiedotteessa.

Oikeusasiamies otti asian tutkittavakseen oma-aloitteisesti, sillä se on saanut kanteluita äänestyslippuihin piirrettävistä numeroista.

Opetushallitus vahvisti nyt käytössä olevat mallikirjaimet ja -numerot vuonna 2004. Sen jälkeen koulunsa aloittaneet ikäluokat ovat opetelleet kirjoittamaan niillä.

Sekaannuksia ovat aiheuttaneet erityisesti numerot 1 ja ilman poikkiviivaa kirjoitettava 7. Myös kirjain q on voinut sekoittua numeroon 9 ja kirjain z numeroon 2.

Tulevana syksynä kouluissa otetaan käyttöön uuden opetussuunnitelman perusteet ja sen myötä myös uudet mallikirjaimet ja -numerot.

Uudistuksessa poikkiviiva palaa numeroon 7. Myös kirjaimiin z ja q lisätään poikkiviiva. Pieneen L-kirjaimeen tulee päätekoukku, jotta se erottuu numerosta 1.

Näitä muutoksia on toivottu erityisesti matematiikassa.

Oikeusasiamiehen mielestä uudistus on hyvin tärkeä. Silti hän on huolissaan oikeuksista ja oikeusturvasta niiden oppilasikäluokkien kohdalla, jotka ovat oppineet nykyiset kirjain- ja numeromerkit.

”Jos näihin oppilassukupolviin kuuluva henkilö toimittaa käsin kirjoitetun esimerkiksi poikkiviivattoman numeron 7 sisältävän viestin muuhun oppilassukupolveen kuuluvalle henkilölle. Silloin on olemassa vaara, että viestin vastaanottaja tulkitsee numeron 7 numeroksi 1”, Jääskeläinen sanoo.

”Vaikka viestinnässä käytetään yhä enemmän sähköistä muotoa, myös käsin kirjoitettuja viestejä tullaan jossakin määrin aina käyttämään.”

Oikeusasiamies pyysi selvitystään varten lausunnot oikeusministeriöltä ja Opetushallitukselta. Oikeusministeriö toteaa lausunnossaan olevansa huolissaan näiden oppilasikäluokkien äänioikeuden asianmukaisesta toteutumisesta.

Sekaannusten välttämiseksi oikeusministeriö on vahvistanut vaaleja varten omanlaiset numeromallit, jotka poikkeavat opetushallituksen 2004 vahvistamista numeroista.

”Äänestyskortissa on numeromallit, joita toivotaan käytettävän. Täytyy toivoa, että ihmiset huomaavat katsoa niitä ja ottaa ne käyttöön, ettei äänestyslippuun liittyen tule väärinymmärryksiä”, sanoo esittelijäneuvos Ulla-Maija Lindström oikeusasiamiehen kansliasta.

Opetushallitus puolestaan toteaa lausunnossaan, että ylioppilastutkintolautakunnan sensorit joutuvat kiinnittämään erityistä huomiota merkkien tulkintaan, jotta opiskelijoiden suoritukset arvostellaan oikeudenmukaisesti.

Oikeusasiamies pyytää opetus- ja kulttuuriministeriötä ja Opetushallitusta ilmoittamaan toukokuun loppuun mennessä, mihin toimenpiteisiin kannanotto on antanut aihetta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Koulu
  •  peruskoulu
  • kirjoittaminen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Venäjällä media valmistautuu Putinin Suomen-vierailuun syyllistämällä, nöyryyttämällä ja vähättelemällä Suomea

    2. 2

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    3. 3

      Räjähtäviä kaasuputkia ja rapistuvia moottoriteitä – edes Trumpin lupailemat tuhat miljardia eivät riitä korjaamaan USA:n rapakuntoon päässyttä infrastruktuuria

    4. 4

      Jalankulkijat kävelevät päin punaisia ja pyöräilijät ajelevat jalkakäytävillä – miksei liikenne­sääntöjen rikkomisesta sakoteta?

    5. 5

      Slush-vaikuttajien mielestä Suomi on tärvännyt liikaa aikaa soteen, kikyyn ja keskioluisiin – ”Meidän pitää rakentaa maailman parhaita yrityksiä”

    6. 6

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    7. 7

      Kun Sakari Paakkisen leski-isä kuoli kesken työpäivän, poika meni heti iltalypsylle ja otti sukutilan hoitaakseen – näin poikamiehen elämä mullistui 30 vuodessa

    8. 8

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    9. 9

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    10. 10

      Viileä kesä on oikeasti luksusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    2. 2

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    5. 5

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    6. 6

      Venäjällä media valmistautuu Putinin Suomen-vierailuun syyllistämällä, nöyryyttämällä ja vähättelemällä Suomea

    7. 7

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    8. 8

      Kehäradan lipunmyynti on ajoittain ruuhkautunut Helsinki-Vantaalla – ”Oli säälittävää nähdä turhautuneet ulkomaalaiset ja kärsimättömät suomalaiset yhden lippuautomaatin edessä”

    9. 9

      Trump: Minulla on tarvittaessa ”täydelliset armahdusvaltuudet” – tutkijat kyseenalaistavat

    10. 10

      Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    3. 3

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    9. 9

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää