Kotimaa

Pitkäaikaistyöttömistäiso osa työkyvyttömiä

Lasten ja nuorten oppimishäiriöitä ei vieläkään löydetä ajoissa, sanoo tutkija.

Suurella osalla pitkäaikaistyöttömistä on niin heikko terveys, että he ovat käytännössä työkyvyttömiä. Pitkäaikaistyöttömien joukossa heitä voi olla jopa kolmannes, selviää Oulun yliopistossa tammikuun lopussa tarkastettavasta väitöskirjasta.

Tutkimuksessa työttömiltä löytyi mielenterveysongelmia, oppimishäiriöitä ja sairauksia, joita ei ollut aiemmin joko lainkaan löydetty tai joihin he eivät olleet saaneet hoitoa tai kuntoutusta. Mielenterveysongelmat olivat yleisiä, mutta päihdeongelmia löytyi paljon vähemmän.

Väitöskirjan tekijä, kuntoutuslääkäri Raija Kerätär yllättyi siitä, kuinka paljon ennen diagnosoimattomia oppimishäiriöitä nuorilta työttömiltä löytyi.

”Joukossa oli paljon nuoria, joilla oli vaikeakin oppimisvaikeus, ADHD tai Aspergerin oireyhtymä. He ovat päässeet peruskoulusta läpi ilman, että heidän ongelmiinsa on havahduttu”, Kerätär sanoo.

Tutkimusjoukossa oli nuoria, jotka olivat peruskoulun jälkeen keskeyttäneet useamman koulun, eivät löytäneet työtä tai eivät tuntuneet pärjäävän nuorten työpajalla. Tässä vaiheessa työvoimaviranomaiset olivat lähettäneet heidät työkyvyn arviointiin, jossa löydettiinkin oppimishäiriö tai esimerkiksi vaikea paniikkihäiriö.

”Jos on 20-vuotiaaksi asti elänyt niin, ettei ole ymmärtänyt annettuja ohjeita tai tehtäviä, on siihen ikään mennessä kokenut jo todella monta epäonnistumista. Nuori voi syrjäytyä siksi, että oppimisvaikeutta ei tunnisteta eikä hänelle siksi tarjota kuntoutustakaan.”

Kerättären mukaan kouluissa ja terveydenhuollossa tehdään paljon hyvää työtä oppimisvaikeuksien tunnistamiseksi, mutta ei riittävästi.

Kerättären mukaan tilannetta voisi helpottaa, jos terveydenhuolto tekisi tiivistä yhteistyötä esimerkiksi nuorten työpajojen kanssa. Nuoret eivät aina itse hakeudu terveydenhuollon pariin.

Kerättären mukaan työkyvyttömyyttä tutkittaessa korostetaan lääkärin vastaanotollaan tekemää diagnoosia ja fyysisiä löydöksiä. Tietoa pitäisi kerätä myös ihmisen muusta elämästä.

”Tässä tutkimuksessa testasimme uudenlaista tapaa, jossa pyysimme esimerkiksi työpajan esimieheltä arviota henkilön pärjäämisestä. Sosiaalityöntekijä ja kuntoutusohjaaja pystyivät tuomaan paljon sellaista tietoa henkilön toimintakyvystä ja sosiaalisesta verkostosta, joka ei lääkärin vastaanotolla selviä. Tämän ansiosta löysimme paljon aiemmin piiloon jääneitä ongelmia.”

OIKAISU (HS 29.1.2016): Perjantaina 15. tammikuuta sivulla A13 kirjoitettiin, että valtaosa pitkäaikaistyöttömistä on käytännössä työkyvyttömiä. Tutkimuksen mukaan työkyvyttömiä on kuitenkin noin kolmannes.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    2. 2

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    3. 3

      Tanskan poliisi: sukellusveneestä löytyi paljon toimittaja Kim Wallin verta, merestä löydetty naisen ruumis on Kim Wallin

    4. 4

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    5. 5

      Merja Kimpimäki ehti toimia vahtimestarina samassa koulussa 27 vuotta, kun Vantaa päätti heittää hänet muualle – Sitten kouluväki päätti vedota päättäjiin

    6. 6

      Aivot hyötyvät eniten liikunnasta, väittää ruotsalaispsykiatri – kolme reipasta harjoitusta viikossa piristää uusien aivosolujen muodostumista

    7. 7

      Pitkäaikainen väsymys on jo epidemia, väittää unitutkija – Kiistanalaisen ongelman syystä ei ole selvyyttä

    8. 8

      Jokaisen aikuisenkin pitäisi hankkia harrastus – Huonot elintavat ja tylsistyminen heijastuvat koko perheeseen

    9. 9

      Opintoni jäävät kesken opintotuki­uudistuksen takia – en saa opintolainaa, vaikka laina on valtion takaamaa

    10. 10

      Trump: ”Muuri rakennetaan, vaikka meidän pitäisi ajaa hallitus alas”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    2. 2

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    3. 3

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    4. 4

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    5. 5

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    6. 6

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    7. 7

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    8. 8

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    9. 9

      Linja-auto ja rekka törmäsivät Länsiväylällä, bussin kuljettaja kuoli

    10. 10

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää