Valikko
Kotimaa

Afganistanissa vakavasti loukkaantunut rauhanturvaaja: Veteraanistatus on kaivattu uudistus

Puolustusministeriö myöntää tänä vuonna kaikille kriisinhallintaoperaatioissa palvelleille veteraanistatuksen. Neljään rauhanturvaamisoperaatioon osallistunut Juha Kataja loukkaantui vakavasti Afganistanissa vuonna 2008. Katajan mukaan veteraanistatus on kaivattu uudistus.

Lauantaina 20.8.2008 suomalaissotilaiden saattue ajoi ulos Mazar-i-Sharifissa sijaitsevan sotilastukikohdan portista.

Lastina oli ruokaa, mutta tarkoituksena oli myös esitellä seutua uusille rauhanturvaajille. Juha Kataja oli yksi tulokkaista, hän oli saapunut Afganistaniin vain puoltatoista viikkoa aiemmin.

Mikään untuvikko Kataja ei kuitenkaan ollut, takana oli kaksi kriisinhallintaoperaatiota Libanonissa ja yksi Kosovossa.

Tunnin kuluttua saattue pääsi kehätielle. Vauhtia oli kahdeksankymppiä. Kaikki tapahtui silmänräpäyksessä. Kuumuudessa sulanut rengas räjähti, ajoneuvo sinkoutui tieltä ja murskaantui.

Kellään ei ollut turvavyötä, sillä väijytyksen sattuessa autosta piti päästä nopeasti ulos.

”Heräsin aavikolta. Mitään ei voinut tehdä. Meitä oli autossa neljä, kolme suomalaista ja afganistanilainen tulkki. Minulle ja viestimiehelle kävi huonoiten. Häneltä murskaantui jalkapöytä, minulta hajosivat molemmat jalat ja oikea käsi”, kertoo nykyisin 38-vuotias Kataja.

Johtoautosta tultiin auttamaan. Evakuointikopteri tilattiin.

”Muistan miten diesel haisi. En kauheasti tykkää dieselin hajusta vieläkään”, Kataja kertoo.

Kolmea varttia myöhemmin saksalaisten kopteri laskeutui. Kataja heräsi yläilmassa kerran.

”Verenpaineet olivat ilmeisesti aika korkeat, tuntui että olisi roikotettu sieltä pää alaspäin.”

Tukikohdassa pahiten loukkaantunut suomalaiskaksikko ”kursittiin kasaan niin että koossa pysyttiin” ja lennätettiin Suomeen jatkohoitoon.

”Seurasi noin vuoden sairausloma.”

Puolustusministeriö on päättänyt myöntää kriisinhallinnassa palvelleille suomalaissotilaille veteraanistatuksen. HS:n uutinen löytyy täältä.

Rauhanturvaajat saavat veteraanikortin, joka muun muassa avaa ovet Valtiokonttorin tukemaan kuntoutukseen.

Vammautuneiden rauhanturvaajien Vaikeasti korvattavat –yhdistykseen kuuluvan Katajan mukaan uudistus on kaivattu. Hänen mukaansa kyse ei ole rauhanturvaajien rinnastamisesta sotaveteraaneihin, vaan siitä että operaatioissa olleet saavat pääsyn tarvittavaan hoitoon.

”Tälle on erittäin paljon tarvetta. Tärkeintä ei ole veteraanistatuksen saaminen, vaan se että tarvitsevat pääsevät maksettuun hoitoon. Operaatioissa ollaan kuitenkin oltu töissä valtiolla. Kun joku haavoittuu ulkomailla, niin hänet pitää hoitaa kuntoon, ilman että tarvitsee taistella Suomen päässä korvauksista tai hoitoon pääsystä.”

Noin viisikymmentä suomalaista on kuollut kriisinhallintaoperaatioissa. Vaikeita fyysisiä vammoja on saanut parikymmentä. Psyykkisesti vammautuneita on huomattavasti enemmän.

Kataja kertoo tuntevansa useita rauhanturvaajia, joilla on haasteita mielenterveyden kanssa.

”Kaikilla ei ole vuotavia haavoja, vaan ongelmia mentaalisen puolen kanssa. Se liittyy monesti tilanteisiin, joissa oma tai kaverin henki on ollut vaarassa. Välillä kun joku kaveri on ottanut yöllä kaljaa, niin tulee sellaisia tekstiviestejä että kylmää. Heille pitää taata pääsy hoitoon.”

Omia kokemuksiaan rauhanturvaajana Kataja muistelee kaikesta huolimatta hyvällä.

”Pahat kokemukset käytiin pesemässä pois saunassa. Lähtisin empimättä uudestaan.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Maineikas vuorikiipeilijä Ueli Steck putosi ja kuoli Mount Everestillä – ”Hän liukastui”

    2. 2

      Pilapiirtäjät moukaroivat Trumpia – HS valitsi 62 parasta piirrosta

    3. 3

      Politiikassa on yksi tabu, joka on kuin insestin, ihmissyönnin ja pedofilian vastine – ja ilman sitä olisimme kuolleita

    4. 4

      Vanha rouva näytti herttaiselta, mutta yhtäkkiä olinkin rasististen herjausten kohteena

    5. 5

      Jari Lindström yritti johtaa kahta ministeriötä mutta sairastui vakavasti – Nyt hän puhuu HS:lle aiheesta, josta poliitikot ovat vaienneet

    6. 6

      Nääntynyt kuutti pelastettiin pihalta Raaseporissa – toimitettiin Korkeasaareen toipumaan

    7. 7

      Loistavan lähdön ottanut Valtteri Bottas ajaa kohti ensimmäistä voittoaan – Räikkönen kolmantena

    8. 8

      Cheekin ja Elastisen mahtipontinen areenashow potki räntävapun unholaan

    9. 9

      KäPan juniorit kaatoivat Real Madridin – matka jatkuu kohti Barcelonan turnauksen finaalia

    10. 10

      Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

    2. 2

      Jari Lindström yritti johtaa kahta ministeriötä mutta sairastui vakavasti – Nyt hän puhuu HS:lle aiheesta, josta poliitikot ovat vaienneet

    3. 3

      Vanha rouva näytti herttaiselta, mutta yhtäkkiä olinkin rasististen herjausten kohteena

    4. 4

      Rähinä Recordsin omistaja perusti kaverinsa kanssa harrastuksena ravintolan – nyt miehet pyörittävät yli kymmenen miljoonan euron liikevaihtoa

    5. 5

      Poliisi etsi asenaista Helsingin rautatieasemalla

    6. 6

      Taksit vastaavat kilpailuun: Helsingin takseille yhtenäinen ilme, Oulu aloitti jo kansainvälisellä keltaisella

    7. 7

      ”Minulla on mielenterveysongelmia, petyin niin pahasti” – Mohammad Tamim palasi Jyväskylästä Afganistaniin, mutta onko hän nyt turvassa?

    8. 8

      Loskaa oli niin, että huviteatterin katto repesi – Katso kuvakooste Helsingin historiallisista lumivapuista

    9. 9

      Suomalaisen näytelmän kantava voima Outi Nyytäjä on kuollut

    10. 10

      Suomen ruokakulttuuri on muuttunut 30 vuodessa valtavasti – paitsi yksi asia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

    2. 2

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    3. 3

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    4. 4

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    5. 5

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    6. 6

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    7. 7

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    8. 8

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    9. 9

      Jari Lindström yritti johtaa kahta ministeriötä mutta sairastui vakavasti – Nyt hän puhuu HS:lle aiheesta, josta poliitikot ovat vaienneet

    10. 10

      ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

    11. Näytä lisää