Kotimaa

Valelääkäri Esa Laiho epäilee päihdeongelmaisen tuttavansa ilmiantaneen hänet – halusi rauhoittavia lääkkeitä

Esa Laiho kertoo perjantaina omin sanoin oikeudessa toiminnastaan. Kuulemiselle on varattu koko päivä. Hän ei enää muista sitä tilannetta, jolloin päätös valetutkinnon hankkimisesta syntyi.

Valelääkäri Esa Laiho kertoi perjantaina Helsingin käräjäoikeudessa, että hänellä oli paineita alkaa tehdä Yhdysvaltojen vuosien jälkeen harjoittelijana lääkärin töitä Suomessa, koska hänen äitinsä ja kaverit luulivat kaiken olevan ammatillisesti kunnossa.

Laiho kertoo perjantaina omin sanoin oikeudessa toiminnastaan. Kuulemiselle on varattu koko päivä.

Laiho oli joutunut lopettamaan pyrkimyksensä saada lääkärin tutkinto Yhdysvalloissa, koska viranomaisille ja hänet työllistäneen tutkimuslaitoksen johdolle oli selvinnyt Yhdysvalloissa, että hänellä on epäselvyyksiä taustalla. Laiho oli hankkinut väärennetyn lääkärin tutkinnon Venäjältä.

Laiho kertoi, että paljastuminen Yhdysvalloissa ”hävetti ihan älyttömästi”. Laihon mukaan se saattoi olla hänelle pahempi tilanne kuin paljastuminen vuosia myöhemmin Suomessa.

Hän syyllistyi vielä Yhdysvalloissa väärennettyjen reseptien kirjoittamiseen, minkä vuoksi hänet tuomittiin vankilaan ja karkotettiin.

”Minulla oli kaikki rahat loppu. En tiennyt, mitä tekisin. Kotona oli myös paineita”, Laiho kuvaili tilannettaan Suomeen palaamisen jälkeen.

Laiho sai paikan Laakson sairaalasta. Omasta mielestään hän oli Yhdysvalloissa hankkinut ainakin amanuenssia vastaavan osaamisen, mikä vastasi hänen tehtäviään Laaksossa.

Sen jälkeen hän työskenteli lääkärinä Suomessa väärennetyn tutkintotodistuksen turvin vuosina 2001–2011. Hänen epäillään aiheuttaneen kahden potilaan kuoleman ja vaarantaneen neljän muun hengen ja terveyden.

Laiho sanoi oikeussalissa, ettei hän saanut noina vuosina huomautuksia työstään sen enempää valvovalta viranomaiselta, työtovereilta kuin potilailta tai heidän omaisiltaan.

Laihon avustaja, oikeustieteen tohtori Kari Uoti kysyi aamulla, mitä Laiholle tapahtui sen jälkeen, kun Ilta-Sanomat paljasti hänet Suomessa vuonna 2011.

”Kai se elämä romahti. Tietenkään en osannut tällaista odottaa”, Laiho vastasi.

Laiho kertoi, että seuraavana päivänä poliisi tuli tekemään kotietsinnän ja vei hänet poliisilaitokselle Pasilaan.

Hän kertoi olevansa 95-prosenttisen varma, että eräs hänen päihdeongelmainen tuttavansa ilmiantoi hänet, koska Laiho ei suostunut kirjoittamaan hänelle rauhoittavia lääkkeitä.

Tuttava oli Laihon mukaan uhannut, että hänen tulee kirjoittaa reseptit, jos hän haluaa jatkaa työtään. Laiho luonnehti sitä oikeudessa kiristykseksi.

Laiho kertoi aamupäivän aikana lääketieteen opinnoistaan Pohjois-Amerikassa. Ne katkesivat ensimmäisen kerran Rossin yliopistossa, koska hän ei saanut maksettua opintomaksuja.

Laiho kertoo ajautuneensa rahapulan vuoksi umpikujaan ja hankkineensa väärennetyn todistuksen lääkärin tutkinnosta Venäjällä, jotta voi edistää mahdollisuuksiaan edetä kohti lääkärin ammattia Yhdysvalloissa.

”En puolustele sitä mitenkään”, Laiho sanoi oikeussalissa.

Hän ei enää muista sitä tilannetta, jolloin päätös valetutkinnon hankkimisesta syntyi.

”Olen miettinyt, miksi tein tällaisen päätöksen, joka muutti minun elämäni. En muista. Kun viranomaiset saivat paperit Pietarista, niin ei ollut enää paluuta”, Laiho sanoi.

Oikeudenkäynnissä käsitellään Esa Laihon syytteitä muun muassa törkeästä petoksesta ja törkeästä väärennyksestä. Laiho kiisti kaikki syytteet oikeudenkäynnin pääkäsittelyn ensimmäisenä päivänä maanantaina.

Vakavampien rikossyytteiden eli hoitovirheitä koskevien syytteiden käsittely alkaa maaliskuun alussa. Syyttäjä vaatii Laiholle rangaistusta muun muassa kahdesta taposta ja neljästä törkeästä pahoinpitelystä.

Laihon avustaja Kari Uoti on arvioinut, että oikeudenkäynnin keskeiseksi kysymykseksi nousee Laihon pätevyys työskennellä lääkärinä. Laiho myöntää, että hänen venäläinen tutkintotodistuksensa on väärä.

Oikeudenkäynnin pääkäsittely jatkuu toukokuuhun asti.

Laiho toimi lääkärinä kymmenisen vuotta

 Syytteiden mukaan Esa Laiho esitti Suomen viranomaisille väärennetyn todistuksen, jonka mukaan hän olisi valmistunut lääkäriksi pietarilaisesta Pavlovin yliopistosta vuonna 1994. Ensimmäisen kerran Laiho esitti väärän tutkintotodistuksen vuonna 1995, mutta lähti pian sen jälkeen Yhdysvaltoihin.

 Yhdysvalloissa lääketieteen opinnot kuitenkin lopahtivat, kun hänen venäläinen todistuksensa huomattiin väärennetyksi. Hänet karkotettiin Yhdysvalloista sen jälkeen, kun hän oli saanut vankeusrangaistuksen reseptiväärennyksistä.

 Suomessa Laiho alkoi työskennellä lääkäriharjoittelijana vuonna 2001. Pari vuotta sen jälkeen hän sai luvan toimia itsenäisenä lääkärinä.

 Laiho työskenteli suurelta osin geriatrian eli vanhustenhoidon parissa. Laiho ehti toimia lääkärinä kymmenisen vuotta ennen kuin Ilta-Sanomat paljasti marraskuussa 2011, ettei hänellä ole tutkintoa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Valelääkäriepäilyt

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    2. 2

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    3. 3

      Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

    4. 4

      Yhä useammalla alalla on pulaa työntekijöistä – Katso hakukoneesta, missä ammateissa kaivataan tekijöitä asuinseudullasi

    5. 5

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    6. 6

      Suomen suurin koskaan järjestetty lähiöfestivaali alkaa tänään – HS esittelee kolme kiinnostavaa uutta lähiötä ja festivaalin tärpit

    7. 7

      Äärioikeistolainen AfD oli toiseksi suurin puolue entisen Itä-Saksan alueella – ”Saksojen yhdistymisen konkurssihakemus”

    8. 8

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    9. 9

      Kiista eduskunnan vierailijatiedoista oikeusasiamiehen käsiteltäväksi – päätoimittajat jättivät maanantaina poikkeuksellisen yhteiskantelun

    10. 10

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Ateistia pidetään moraalittomana ihmisenä – paitsi Suomessa

    5. 5

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    6. 6

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    7. 7

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto 33 prosentin kannatuksella

    8. 8

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    9. 9

      Pyöreälehtinen viherkasvi paljastaa nyt trendikodin – kasvin pikkuversoista maksetaan jo isoja summia

    10. 10

      Näyttää aivan tavalliselta rahtikontilta, onkin raskas kranaatinheitin – suomalaiset kehittivät uuden asejärjestelmän Arabiemiraattien pyynnöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    8. 8

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää