Valikko
Kotimaa    |   Lyhyesti

Kiekkofanit häiriköivät ja pahoinpitelivät järjestysmiehen Tampereella – neljä vietiin putkaan

Myöhemmin yöllä järjestyksenvalvoja pahoinpideltiin myös ravintolassa Hervannassa.

Poliisi joutui puuttumaan jääkiekkofanien käytökseen lauantaina Tampereella Ilves–TPS-kotiottelun yhteydessä.

Jo ennen ottelua poliisi korjasi talteen 19-vuotiaan miehen, joka poltti merkkisoihtua Hakametsän jäähallin pysäköintialueella aiheuttaen vaaraa niin jalankulkijoille kuin autoillekin. Mahdollisten rikosten ja häiriköinnin välttämiseksi poliisi katsoi parhaaksi korjata miehen ottelun ajaksi putkaan rauhoittumaan.

Kiekkofanien häiriköinti jatkui myös Ilveksen 2–0-voittoon päättyneen ottelun jälkeen.

Järjestyksenvalvoja oli jäähallin parkkipaikalla ohjaamassa kiekkovieraita linja-autoon, kun hänet pahoinpideltiin. Poliisin mukaan järjestyksenvalvojaa löi mahdollisesti useampikin ihminen, minkä lisäksi hänet kaadettiin maahan.

Järjestyksenvalvojan pahoinpitelystä epäiltyinä putkaan vietiin 21- ja 31-vuotiaat miehet. Lisäksi putkan puolelle korjattiin parkkipaikalta 21-vuotias mies, joka aiheutti häiriötä eikä suostunut poistumaan paikalta poliisin useista kehotuksista huolimatta.

Myöhemmin yöllä, hieman ennen kello kahta, poliisi hälytettiin Tampereen Hervannassa sijaitsevaan ravintolaan. Ravintolassa 36-vuotias mies oli aiheuttanut häiriötä, minkä takia järjestyksenvalvoja oli kehottanut tätä poistumaan.

Poistumisen sijasta mies joko löi tai puski järjestyksenvalvojaa kasvoihin niin, että tältä lohkesi hammas. Järjestyksenvalvoja sai riehujan taltutettua, ja poliisi korjasi hänetkin talteen.

Tiedossa ei ole, oliko myös Hervannan riehuja ravintolassa juhlimassa Ilveksen kotivoittoa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tampere
  • Jääkiekko
  • Poliisi
  • Jukka Hiiro

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Nimetön vihapuhe tekee Suomesta Neuvostoliiton – valhesivuston ylläpitäjäksi paljastui hyvämaineisen lakifirman asianajaja

    2. 2

      Leena Saarinen sai kahdet näyttävät potkut, kunnes osui yrityksellään kultasuoneen – nyt Härkis on miljoonabisnes

    3. 3

      Netissä on levinnyt jo vuoden ajan teoria, jonka mukaan Suomea ei ole olemassa – haastattelimme sen aloittajaa

    4. 4

      Nettisivu paljastaa, onko tuttusi Tinderissä – käyttäjät järkyttyivät

    5. 5

      Soinin profetia voi toteutua: Italia menettää ohjattavuutensa

    6. 6

      Trumpin kannattajat kehottavat boikotoimaan uutta Tähtien sota -elokuvaa

    7. 7

      Onko 5 000 euroa vuodessa liikaa pikkulapsen harrastuksesta?

    8. 8

      Tampere jyräsi betonilla Tammelan puutalot – kaitafilmi näyttää 1960-luvulla kadonneen Tampereen

    9. 9

      Yhdysvaltalaislehti ihmettelee Suomen huonoa Pisa-menestystä – ”Mikä on aiheuttanut pudotuksen?”

    10. 10

      Vanhemmat valitsevat lapsille yhä tyttöjen ja poikien harrastuksia – Onko siitä jotain haittaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Netissä on levinnyt jo vuoden ajan teoria, jonka mukaan Suomea ei ole olemassa – haastattelimme sen aloittajaa

    2. 2

      Perheen isä kuuli järkyttävän uutisen työvuorossa – Vuosaaren palossa kuolleiden läheiset ja naapurit saavat kriisiapua

    3. 3

      Palovaroittimet olivat jatkuva huolenaihe Vuosaaren palotalossa – Poliisi vahvistaa: turmakodissa ei ollut hälytintä

    4. 4

      Kuvataiteilija ratkaisi Penrosen laattojen matemaattisen ongelman piirustuspaperilla ja taskulaskimella

    5. 5

      Äiti ja kolme lasta kuolivat tulipalossa Vuosaaressa – ”Helsingin mittakaavassa todella vakava suuronnettomuus”

    6. 6

      Mieheni ylennettiin reservissä – posti toi kutsun Ritarihuoneen tilaisuuteen juhlan jälkeen

    7. 7

      Tähtitieteilijä Anne Liljeström ei ole nainen eikä mies

    8. 8

      Stressi jättää jäljen aivoihin – ja voi laukaista muistihäiriön, kertoo tutkija

    9. 9

      Tämä kaikki pitää tietää uudesta Rogue One -elokuvasta – aikajana näyttää, mihin kohtaan Tähtien sota -leffahistoriaa se sijoittuu

    10. 10

      Venäjän pääministeri Medvedev tuo tänään Ouluun kokonaisen ministerijoukkueen – suora lähetys tiedotustilaisuudesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poikamme päätti kestää kiusaamisen ja homottelun – vanhojentanssien jälkeen hän viimein romahti

    2. 2

      Tähtitieteilijä Anne Liljeström ei ole nainen eikä mies

    3. 3

      Netissä on levinnyt jo vuoden ajan teoria, jonka mukaan Suomea ei ole olemassa – haastattelimme sen aloittajaa

    4. 4

      Avarat kaula-aukot ja erottuvat nännit kohahduttivat Linnassa – Stylisti: ”Kaula-aukko voi olla antavakin, jos se on kaunis ja diskreetti”

    5. 5

      Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi, ja entistä harvempi aikoo palata – ”Tämä on hirveän hälyttävä tulos”

    6. 6

      HS seurasi pikkujoulujen viettoa Tallinnan-laivalla: ”Mennään hyttiin pussailemaan?” – ”Mennään vaan”

    7. 7

      44 vuotta vanhan elokuvaklassikon raiskauskohtaus järkyttää maailmaa – Miksi vasta nyt?

    8. 8

      Satavuotiaan Suomen juhlalikööriksi valittiin virolainen Vana Tallinn – Alkon hallintoneuvoston johto parahti: ”Ei voi olla totta”

    9. 9

      Suomalaiskenraalien suku vaikeni suuresta salaisuudesta – ”Ryssiä ollaan”

    10. 10

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    11. Näytä lisää