Valikko
Kotimaa

Odinin pellet lällättelivät Soldiers of Odinin marssilla Tampereella

Parodiaryhmä seurasi äärioikeistolaisten marssia koko illan, mutta vakavia yhteenottoja ei sattunut.

Maahanmuuttovastainen Soldiers of Odin sai yllättäviä apuvoimia katupartiointiinsa Tampereella lauantaina.

Mukaan marssille ilmestyi erilaisiin pelleasuihin pukeutunut parodiaporukka, joka käytti itsestään nimeä Loldiers of Odin. Pelleporukka liimautui huppupäisten, mustiin pukeutuneiden Soldiersin katupartion mukaan.

Molempia marssiporukoita oli Loldiersin julkaiseman videon perusteella noin tusinan verran, mutta Loldiersin mukana oli myös itse ”Odin”.

Loldiers-Odin oli jonkinlaiseen raidalliseen kylpytakkiin pukeutunut mies, joka oli kruunannut skandinaavisen jumaluutensa Bat & Ryyd -henkisellä viikinkikypärä-tekoparta-aurinkolasit-yhdistelmällä. Odin vakuutteli Tampereen olevan turvassa hänen suojeluksessaan.

Loldiersin pelleporukka laittoi katupartioinnin sananmukaisesti leikiksi ja lällätteli ja lauloi lastenlauluja mustien huppujen alle kätkeytyneiden Soldiersien vierellä. Kun ”soturit” pysähtyivät, pellet ryhtyivät piirileikkiin heidän ympärillä. Pellet olivat myös kirjoitelleet lippuihinsa ja takkeihinsa äärioikeistoa pilkkaavia iskulauseita, kuten Sieg Fail.

Kahden partioporukan välille ei syntynyt vakavia yhteenottoja, vaikka pellet seurasivat ”sotureita” toista tuntia näiden koko partion ajan.

Videon lopuksi pellet saattelevat noin toistakymmentä Odinin soturia Tampereen keskustasta ja rallattelevat haluavansa leikkiä ”soturien” kanssa uudestaankin.

Soldiers of Odin ei vaikuta olevan kovin innoissaan leikkimisen jatkamisesta. Se postasi Loldiers of Odin -videon Facebook-sivuilleen saatesanoilla ”Some anarchist clowns trying to provoke us. Pffffft lol”.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Äärioikeisto
  • Katupartiot

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    3. 3

      Trump haukkui Obaman golf-harrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa

    4. 4

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    5. 5

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    6. 6

      Näistä syistä ruotsalaiset juovat suomalaisia vähemmän – ”Suomi on irtaantumassa Ruotsin, Norjan ja Islannin joukosta”

    7. 7

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    8. 8

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    9. 9

      Nobel-voittaja Bengt Holmström pitää poikkeuksellisen juhlapuheen eduskunnassa – Suora lähetys noin kello 14

    10. 10

      Hurja takaa-ajo Espoossa viime kesänä – moottoripyöräpoliisin toimia ei tutkita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    3. 3

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    4. 4

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    5. 5

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    6. 6

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    7. 7

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    8. 8

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    9. 9

      Yhdeksällä miljoonalla eurolla tietokoneita ja elektroniikkaa suoraan vääriin käsiin – näin Helsingin opetusviraston laitepetos onnistui

    10. 10

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    11. Näytä lisää