Kotimaa

Joka toinen raskaana oleva luopuu tupakasta – Suomessa tupakointi kuitenkin yleisempää kuin muissa Pohjoismaissa

Lasta odottavat naiset eivät ole Suomessa luopuneet tupakasta yhtä innokkaasti kuin muissa Pohjoismaissa.

Suomalaisnaiset tupakoivat raskaana ollessaan enemmän kuin naiset muissa Pohjoismaissa. Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa raskaana olevien tupakointi on vähentynyt yli 20 vuoden ajan. Suomessa vastaavaa ei ole tapahtunut.

Suomalaisnaisista noin 15 ­prosenttia tupakoi alkuras­kaudessa.

”Luku on pysynyt tasaisena jo 30 vuotta. Esimerkiksi Ruotsissa 1980-luvun alussa joka kolmas tupakoi raskauden alussa, nyt enää alle kuusi prosenttia”, ­sanoo tutkijalääkäri Mikael Ek­blad, joka tutki raskaudenaikaista tupakointia väitöskirjassaan vuonna 2013.

Suomessakin yhä useampi eli joka toinen nainen lopettaa tupakoinnin raskauden aikana. Silti loppuraskauden tupakointi on Suomessa selvästi Ruotsia ja Norjaa yleisempää.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessorin Mika Gisslerin mukaan Suomessa naisten tupakointi yleistyi muita Pohjoismaita myöhemmin. Siksi se kääntyi myös laskuun muita myöhemmin.

”Meillä oikeastaan vasta vuodesta 2010 naisten tupakointi on alkanut vähentyä”, Gissler ­sanoo.

Kehitykseen vaikuttavat terveysvalistus ja yleinen tupakoinnin vastainen mielipide.

Raskaudenaikaisen tupakoinnin todennäköisyyttä lisäävät esimerkiksi äidin nuori ikä ja se, että äiti ei ole parisuhteessa.

Alle 20-vuotiaista lähes joka toinen tupakoi raskaana, alle ­25-vuotiaista joka neljäs. Sitä vanhemmat naiset polttavat selvästi harvemmin.

Gisslerin mukaan Suomessa on hieman muita Pohjoismaita enemmän alle 20-vuotiaana ­synnyttäviä.

Suomessakin alle ­20-vuo­tiaiden synnytykset ovat vä­hentyneet, mutta samalla heidän ikäryhmässään raskauden­aikainen tupakointi lisääntyi pitkään. Kehitys johtuu ryhmän valikoitumisesta.

”He, jotka hankkivat lapsia alle kaksikymppisinä, ovat hyvin erilainen ryhmä kuin 25 vuotta sitten. Heitä koskevat muutkin elämänhallintaan liittyvät riskitekijät”, Gissler sanoo.

”Vuonna 2014 näkyi pikku liikahdus, että alle 20-vuotiaiden tupakointi alkaisi vähetä. Sitä on jo aika kauan odotettu.”

Esimerkiksi Helsingin eteläisissä kaupunginosissa raskauden alussa tupakoi kolmisen prosenttia naisista, idässä puolestaan ­lähes kymmenen prosenttia.

”Tupakoijien joukossa on paljon kouluttamattomuutta ja muutenkin hankaluuksia elämäntilanteissa”, sanoo idän neuvoloiden ja perhetyön ylihoitaja Anni Mäkinen.

Äidit tupakoivat todennäköisimmin ensiraskautensa alussa, mutta ensiraskauden aikana he todennäköisimmin myös lopettavat tupakoinnin.

Neuvolassa tupakointi ja päihteet otetaan puheeksi jo ensikäynnillä. ”Yritämme motivoida, kannustaa ja lämpimästi lähestyä äitiä ilman, että hän kokee kohtaavansa painostusta”, Mäkinen sanoo.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Raskaus
  • raskausajan terveys
  • Tupakointi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    2. 2

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksista: Pääepäiltyä yritetään kuulustella tänään, osa epäillyistä voi vapautua

    3. 3

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    4. 4

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    5. 5

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    6. 6

      Presidentti Niinistö kommentoi Turun puukotuksia – seuraa suorana HSTV:ssä kello 16

    7. 7

      Laura Huhtasaari puhuu kovia mutta hymyilee kivasti ja korostaa äitiyttään – imago on kopioitu Marine Le Peniltä ja muilta oikeistopopulisti­naisilta

    8. 8

      Turun puukotuksista epäilty on uhattu tappaa – Sairaala toimii normaalisti ylimääräisten vartijoiden valvomana

    9. 9

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    10. 10

      Raskaan sarjan entinen mestari Lennox Lewis: ”Mayweatherin ja McGregorin kohtaaminen on naurettava”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    3. 3

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    6. 6

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    7. 7

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    8. 8

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    9. 9

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    10. 10

      Lisätäänkö turvapaikanhakijoiden valvontaa, entä miten estetään heihin kohdistuva kansalaisraivo? Kahdeksan kysymystä sisäministeri Risikolle Turun puukotuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    6. 6

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää