Valikko
Kotimaa

Suomalaisten oikeustajusta alkaa mittava tutkimus – hallitus haluaa rangaistusten vastaavan kansan tahtoa

Tutkimus selvittää, millaisia rangaistuksia kansalaisten mielestä pitäisi määrätä raiskauksesta, katuväkivallasta, huumausaineen salakuljetuksesta, veropetoksesta, perheväkivallasta, lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja rattijuopumuksesta.

Oikeusministeriö on käynnistänyt Suomen oloissa ennennäkemättömän tutkimushankkeen kansalaisten oikeustajusta ja näkemyksistä sopivista rangaistuksista rikostapauksissa.

Hallitusohjelmassa on linjattu tavoitteeksi, että rangaistukset vastaisivat yleistä oikeustajua.

Tutkimuksessa kysytään sekä kansalaisilta että ammattituomareilta sopivaa rangaistusta erityyppisiin väkivalta-, seksuaali- ja omaisuusrikostapauksiin. Tuloksia vertailemalla selvitetään, millaisissa rikoksissa rangaistuskäytäntö mahdollisesti poikkeaa yleisestä oikeustajusta.

Tutkimuksen toteuttaa Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti.

Tarkoituksena on haastatella kasvokkain noin tuhat kansalaista.

”Otamme joitakin aitoja rikostapauksia ja pyydämme arvioimaan, millainen rangaistus olisi sopiva. Annamme samat tapaukset ammattituomareiden arvioitaviksi. Sitten vertaamme tuloksia keskenään”, kertoo tutkimushankkeen vastuututkija Juha Kääriäinen.

Kansalaiset ja tuomarit arvioivat yhteensä seitsemän rikostapausta, jotka edustavat Kääriäisen mukaan ”tyypillisen suomalaisen rikollisuuden kirjoa”. Arvioitavina rikostyyppeinä ovat katuväkivalta, perheväkivalta, raiskaus, lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, rattijuopumus, huumausaineen salakuljetus ja törkeä veropetos.

Vastaavanlaista tutkimusta ei ole aiemmin tehty Suomessa.

Tutkimuksen toteuttamisessa on tarkoitus huomioida se, etteivät kansalaiset välttämättä tunne kovin hyvin esimerkiksi mahdollisia rangaistusvaihtoehtoja. Haastattelijat kertovat heille kyselytilanteessa muun muassa suomalaisesta oikeuskäytännöstä.

”Ihmiset määräisivät monesti helposti hyvin ankaria rangaistuksia, elleivät he tunne esimerkiksi teon tapahtumaolosuhteita tai vaikka korvauskäytäntöjä. Aikaisempien kansainvälisten tutkimusten perusteella tiedetään, että kun ihmisille kerrotaan rangaistusvaihtoehtojen kirjosta, niin se vähentää ehdottoman vankeustuomion suosiota”, Kääriäinen sanoo.

Tutkimuksen loppuraportin on määrä valmistua kesällä 2017.

Oikeusministeriön kriminaalipoliittisen osaston päällikkö Arto Kujala kertoo, että tuomioistuimia ei voi määrätä soveltamaan nykyisiä rangaistusasteikkoja eri tavalla. Jos poliittiset päättäjät haluavat muuttaa rangaistuskäytäntöjä, sen pitää tapahtua lainsäädäntöä muuttamalla.

Aikataulullisesti on mahdollista muuttaa joidenkin rikostyyppien rangaistusasteikkoja vielä tämän hallituskauden aikana, jos hallitus katsoo sen tarpeelliseksi.

Kujala huomauttaa, että kyseessä on vain yksi tutkimus eikä pelkästään sen perusteella tulisi tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

”Odotan tutkimustuloksia äärettömällä mielenkiinnolla mutta tämä on vaikea aihe tutkittavaksi. Tällaiset tutkimukset ovat aina kritiikille alttiita”, hän sanoo.

”Uskon, että tutkimus tulee osoittamaan näkemysten rikosten oikeasta rangaistustasosta vaihtelevan paljon. Tutkimus ei varmaan anna yhtä ainoaa oikeaa vastausta rangaistustasoksi vaan paljon erilaisia vastauksia, joista voidaan laskea keskiarvo.”

Oikeusministerin käynnistämä selvitys

 Oikeus- ja työministeri Jari Lindström päätti viime kesänä käynnistää selvityksen siitä, toteutuuko oikeusturva tehokkaasti ja vastaavatko rangaistukset yleistä oikeustajua.

 Oikeusministeriön mukaan selvityksen tarkoituksena on hallitusohjelman mukaisesti varmistaa, että rangaistukset ovat oikeudenmukaisessa suhteessa rikosten moitittavuuteen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rikokset
  • oikeusministeriö
  • Hallitusohjelma

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    3. 3

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    4. 4

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    5. 5

      Nyt se on laskettu: Maailmassa on tuotettu 8,3 miljardia tonnia muovia ja peräti puolet siitä viimeisen 13 vuoden aikana – silti tuotanto vain lisääntyy entisestään

    6. 6

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    7. 7

      Parisuhdekriisissä suku voi olla paras tai pahin – Ethän lietso aikuisen lapsesi kriisiä

    8. 8

      Venäjä riitelee 1940-luvun historiasta sekä Puolan että Baltian kanssa –  kutsuu Viron metsäveljiä natseiksi ja Puolan miehittämistä ilouutiseksi

    9. 9

      Näin stand up -koomikon brändiä suojellaan: Pikkufestivaalin ei annettu käyttää Sami Hedbergin nimeä vitsikilpailun nimessä

    10. 10

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Seuraamme melankolisina ja pelokkaina James Bond -kansan surullista bluffia brexit-neuvotteluissa – kansanäänestystä edeltäneiden valheiden mittakaava alkaa tulla esiin

    4. 4

      Kela olettaa kämppikseni maksavan asumismenoni

    5. 5

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    6. 6

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    7. 7

      Helsingin ratikkahankinta epäonnistui surkeasti – nyt HKL tyrkyttää rämiseviä vaunuja Saksaan

    8. 8

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    9. 9

      Näin stand up -koomikon brändiä suojellaan: Pikkufestivaalin ei annettu käyttää Sami Hedbergin nimeä vitsikilpailun nimessä

    10. 10

      Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    3. 3

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    4. 4

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    5. 5

      Miksi Helsingin paraatipaikalla on autio kerrostalo? Ympäriltä myydään asuinneliöitä yli 7 000 eurolla, mutta tämä talo on rapistunut jo vuosikymmeniä

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    8. 8

      Game of Thrones alkaa – Tällä jutulla pääset kartalle, mistä sarja ja päähenkilöt uudella kaudella jatkavat

    9. 9

      Uusi tutkimus: Kuudes sukupuuttoaalto on jo täällä – Ja olemme tulkinneet lajien joukkotuhon laajuuden aivan väärin

    10. 10

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    11. Näytä lisää