Kotimaa

Asemies iski kahteen Siwaan Lohjalla – poliisi julkaisi kuvia epäillystä

Kahden Lohjalla sijaitsevan Siwa-myymälän rahat kiinnostivat tiistaina illalla rikollisessa mielessä. Molemmissa tapauksissa ryöstäjä uhkasi henkilökuntaa käsiaseella.

Kahden Lohjalla sijaitsevan Siwa-myymälän rahat kiinnostivat tiistaina illalla rikollisessa mielessä. Ensimmäisessä tapauksessa ryöstö onnistui, jälkimmäisessä se jäi yritykseksi. Molemmissa tapauksissa ryöstäjä uhkasi henkilökuntaa käsiaseella.

Mäntynummen kirjastopolulla sijaitseva Siwa ryöstettiin tiistaina kello 20.40. Myymälään sisälle tullut mieshenkilö oli käsiaseella uhkaamalla saanut saaliikseen vähäisen summan rahaa ja poistunut välittömästi rahat saatuaan paikalta.

Mies oli arviolta 175–180 senttimetriä pitkä, suomenkielinen ja hoikka. Päällään miehellä oli vaalea tai beige hupullinen takki, jonka alle oli puettu mahdollisesti musta huppari ja siniset farkut. Jalassa ryöstäjällä oli mustat maihinnoususaappaat tai sen kaltaiset kengät.

Noin tuntia myöhemmin Veijolantiellä sijaitseva Siwa yritettiin ryöstää. Mies oli käsiaseella uhkaamalla vaatinut henkilökunnalta rahoja kassasta. Samaan aikaan myymälään oli tullut asiakas ja tekijä oli paennut.

Myös jälkimmäisessä tapauksessa tekijänä oli ollut noin 175–180 senttimetrin mittainen, suomea puhunut mies. Vaatetuksena tekijällä oli päällään tumma huppari, jonka alla vaaleaa vaatetusta. Hupparissa oli vasemmassa rinnassa vaalea kuvio ja kolmion mallinen valkoinen kuvio selässä. Jalassa tekijällä oli ollut tummat housut.

Poliisi pyytää mahdollisia havaintoja tekijästä tai muita tekoihin liittyviä tietoja Lohjan poliisiaseman rikosilmoitusten vastaanottoon numeroon 0295 436015.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Lohja
  • Ryöstöt

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    2. 2

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    3. 3

      Seksuaaliseen häirintään törmää Helsingissä kaikkialla

    4. 4

      Helsingillä on kymmeniä rapistuvia arvohuviloita, joita ei saada järkevään käyttöön – Villingin mökkivaltaus kertoo kaupungin hitaudesta

    5. 5

      Presidentti Niinistö esitti onnistuneesti jäyhää länsisuomalaista äijää – samalla hän viestitti Putinille, että Suomi kuuluu länteen

    6. 6

      ”Lapsena silvottu nainen ei välttämättä tiedä, miltä sukuelimien tulisi näyttää” – Britanniassa silpomisesta saa kovan rangaistuksen, Suomessa ei ole edes silpomisen kieltävää lakia

    7. 7

      Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

    8. 8

      Britannian prinssi William lopettaa työnsä ambulanssilentäjänä – keskittyy nyt kokonaan kuninkaallisiin tehtäviin

    9. 9

      Putin arvosteli USA:ta Punkaharjulla: ”On mahdotonta sietää loputtomiin häikäilemättömyyttä maatamme kohtaan” – Niinistö sanoi vastaan venäläistoimittajalle

    10. 10

      Vapaavuori uhkuu valtaa – Helsingin pormestarista tuli merkittävä voimatekijä myös valtakunnan politiikkaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    2. 2

      Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

    3. 3

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    4. 4

      Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

    5. 5

      Näin suomalaiset yrittävät petkuttaa Kelaa – viime vuonna kiinni jäi lähes pari tuhatta huijaria, keskimääräinen vedätys 4 200 euroa

    6. 6

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    7. 7

      Olen nähnyt miehiä tyydyttämässä itseään metron penkillä ja uimahalleissa – ei ole Sompasaunan vika, jos lauteilla irstaillaan

    8. 8

      Finland, dit borde man åka – ruotsalaisten tietämättömyys Suomesta onnistuu yhä välillä hätkäyttämään

    9. 9

      Niinistö ja Putin kävivät oopperassa Putinin Suomen-vierailun päätteeksi – faniseurue kiljahteli ja heilutti Venäjän lippua, kun he näkivät vilauksen Putinista katsomossa

    10. 10

      Putin arvosteli USA:ta Punkaharjulla: ”On mahdotonta sietää loputtomiin häikäilemättömyyttä maatamme kohtaan” – Niinistö sanoi vastaan venäläistoimittajalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    7. 7

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    8. 8

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    11. Näytä lisää