Valikko
Kotimaa

Yliopistoväki kummeksuu ministeri Rehnin näkemyksiä – Professori: Suomen talouden tila ei yliopistojen syytä

Yliopistoväki ihmettelee elinkeinoministeri Olli Rehnin Vieraskynä-kirjoitusta, jossa hän perää tutkimuksen vaikuttavuutta.

Professoriliiton puheenjohtaja Kaarle Hämeri ihmettelee elinkeinoministeri Olli Rehnin (kesk) kirjoitusta (HS 20.1.), josta saa sen kuvan, että Suomen talousongelmat olisivat yliopistojen syy.

”Suomen talous on nyt yskinyt kymmenkunta vuotta, ja liike-elämähän tässä on kompastellut. Mutta onko se yliopistojen vika ja pitäisikö yliopistojen talous pelastaa?” Hämeri kysyy.

Hämerin mukaan yliopistojen laadussakin on ehkä skarppaamista, mutta niiden ensisijainen tehtävä on tuottaa tutkintoja, tutkimusta ja siihen perustuvaa opetusta, ei niinkään innovaatioita ja talouskasvua.

”Meidän roolimme on pitää sivistystehtävän lippua korkealla, sillä olemme siinä ainoa taho”, Hämeri muistuttaa.

Rehn vaati Vieraskynä-kirjoituksessaan, että rahoitus yliopistoille tulisi suunnata ”nykyistä enemmän niiden osoittaman tutkimuksen vaikuttavuuden perusteella”. Tutkimuksen tulisi elinkeinoministerin mukaan tukea taloudellisen hyödyn syntymistä eli ”parempien kaupallisten ja julkisten tuotteiden ja palvelujen sekä innovatiivisten toimintatapojen kehittämistä”.

Hämerin mukaan nyt kaivattaisiin sivistynyttä keskustelua siitä, mitä vaikuttavuudella tarkoitetaan.

”Eri aloilla vaikuttavuus tarkoittaa eri asioita. Esimerkiksi yhteiskuntatieteissä ja humanistisissa tieteissä vaikuttaminen on sitä, että tutkijat ja opettajat jakavat omaa osaamistaan esimerkiksi sote- uudistuksessa ja ylipäänsä lainsäädännössä. Teknisillä aloilla on suorempi yhteys innovaatioihin ja liiketoimintaan”, Hämeri linjaa. Hänen mukaansa on kapeakatseista puhua vain liike-elämästä ja euroista, kun on kyse vaikuttavuudesta.

Hämeri huomautta myös, että tutkimusta arvioidaan koko ajan jopa ”ihan mielettömästi” ja se on osa tutkijayhteisön luonnetta.

Rehnin mukaan yliopistojen ja Suomen Akatemian perusrahoitus ylittää tänä vuonna reaalisesti vielä ”lihavan” vuoden 2008 tason, kun taas Innovaatiorahoituskeskus Tekesin ja Teknologian tutkimuskeskus VTT:n määrärahat ovat laskeneet.

Hämerin mukaan Rehnin kuva on liian ruusuinen, sillä yliopistoille ei ole aidosti tullut lisää rahaa. Hän muistuttaa, että vuonna 2010 aloitti kolme vanhaa yliopistoa yhdistänyt Aalto-yliopisto, jolle valtiolta tuli huomattava, noin sadan miljoonan euron vuotuinen korvamerkitty lisäys.

Hämeri myös ihmettelee, miksi nykyhallituskin on jatkanut Tekesin rahoituksen leikkauksia, jos yritysten innovaatiotukea halutaan painottaa.

Myös Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Petri Koikkalainen kummeksuu Rehnin kirjoitusta, joskin löytää siitä myös kehuttavaa. Kirjoituksessa kun mainitaan, että tieteenalapohjaisesti laajalla akaeemisella yhteisöllä on päävastuu määritellä, millä kriteereillä tutkimuksen vaikuttavuutta mitataan.

Toisaalta Koikkalainen epäilee, parantuvatko asiat sillä, että luodaan yhä tarkempia ja hienojakoisempia mittareita esimerkiksi juuri tutkimuksen vaikuttavuudelle. ”Sitten saadaan sitä, mitä mitataan ja aletaan elää mittareita varten”, Koikkalainen huomauttaa.

Mittariuskoa on Koikkalaisen mukaan koeteltu jo kymmenisen vuotta, kun yliopistojen rahoitusmallia on hienosäädetty eli mukaan on tullut muitakin mittareita kuin tutkinnot.

Mielenkiintoisena Koikkalainen pitää myös sitä, että esitys tulee keskustalaiselta elinkeinoministeriltä eikä opetusministeriltä. ”Onko tämä nyt merkki siitä, että innovaatiotalouden rooli nousee entisestään tiedepolitiikassa?”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Nimetön vihapuhe tekee Suomesta Neuvostoliiton – valhesivuston ylläpitäjäksi paljastui hyvämaineisen lakifirman asianajaja

    2. 2

      Leena Saarinen sai kahdet näyttävät potkut, kunnes osui yrityksellään kultasuoneen – nyt Härkis on miljoonabisnes

    3. 3

      Netissä on levinnyt jo vuoden ajan teoria, jonka mukaan Suomea ei ole olemassa – haastattelimme sen aloittajaa

    4. 4

      Nettisivu paljastaa, onko tuttusi Tinderissä – käyttäjät järkyttyivät

    5. 5

      Trumpin kannattajat kehottavat boikotoimaan uutta Tähtien sota -elokuvaa

    6. 6

      Onko 5 000 euroa vuodessa liikaa pikkulapsen harrastuksesta?

    7. 7

      Perheen isä kuuli järkyttävän uutisen työvuorossa – Vuosaaren palossa kuolleiden läheiset ja naapurit saavat kriisiapua

    8. 8

      Soinin profetia voi toteutua: Italia menettää ohjattavuutensa

    9. 9

      Näin saat kodin järjestykseen – yli 50 täsmävinkkiä kaaoksen taltuttamiseen

    10. 10

      Vanhemmat valitsevat lapsille yhä tyttöjen ja poikien harrastuksia – Onko siitä jotain haittaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Netissä on levinnyt jo vuoden ajan teoria, jonka mukaan Suomea ei ole olemassa – haastattelimme sen aloittajaa

    2. 2

      Perheen isä kuuli järkyttävän uutisen työvuorossa – Vuosaaren palossa kuolleiden läheiset ja naapurit saavat kriisiapua

    3. 3

      Palovaroittimet olivat jatkuva huolenaihe Vuosaaren palotalossa – Poliisi vahvistaa: turmakodissa ei ollut hälytintä

    4. 4

      Kuvataiteilija ratkaisi Penrosen laattojen matemaattisen ongelman piirustuspaperilla ja taskulaskimella

    5. 5

      Äiti ja kolme lasta kuolivat tulipalossa Vuosaaressa – ”Helsingin mittakaavassa todella vakava suuronnettomuus”

    6. 6

      Mieheni ylennettiin reservissä – posti toi kutsun Ritarihuoneen tilaisuuteen juhlan jälkeen

    7. 7

      Tähtitieteilijä Anne Liljeström ei ole nainen eikä mies

    8. 8

      Nimetön vihapuhe tekee Suomesta Neuvostoliiton – valhesivuston ylläpitäjäksi paljastui hyvämaineisen lakifirman asianajaja

    9. 9

      Tämä kaikki pitää tietää uudesta Rogue One -elokuvasta – aikajana näyttää, mihin kohtaan Tähtien sota -leffahistoriaa se sijoittuu

    10. 10

      Stressi jättää jäljen aivoihin – ja voi laukaista muistihäiriön, kertoo tutkija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poikamme päätti kestää kiusaamisen ja homottelun – vanhojentanssien jälkeen hän viimein romahti

    2. 2

      Tähtitieteilijä Anne Liljeström ei ole nainen eikä mies

    3. 3

      Netissä on levinnyt jo vuoden ajan teoria, jonka mukaan Suomea ei ole olemassa – haastattelimme sen aloittajaa

    4. 4

      Avarat kaula-aukot ja erottuvat nännit kohahduttivat Linnassa – Stylisti: ”Kaula-aukko voi olla antavakin, jos se on kaunis ja diskreetti”

    5. 5

      Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi, ja entistä harvempi aikoo palata – ”Tämä on hirveän hälyttävä tulos”

    6. 6

      HS seurasi pikkujoulujen viettoa Tallinnan-laivalla: ”Mennään hyttiin pussailemaan?” – ”Mennään vaan”

    7. 7

      44 vuotta vanhan elokuvaklassikon raiskauskohtaus järkyttää maailmaa – Miksi vasta nyt?

    8. 8

      Satavuotiaan Suomen juhlalikööriksi valittiin virolainen Vana Tallinn – Alkon hallintoneuvoston johto parahti: ”Ei voi olla totta”

    9. 9

      Suomalaiskenraalien suku vaikeni suuresta salaisuudesta – ”Ryssiä ollaan”

    10. 10

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    11. Näytä lisää