Kotimaa

Tutkimus: Sähkösavukkeet vaikeuttavat tupakanpolton lopettamista

Uusi tupakkalaki on kieltämässä sähkötupakkatuotteiden tilaamisen verkosta.

Sähkösavukkeet eivät auta tupakan polton lopettamisessa, vaan voivat jopa vaikeuttaa sitä, toteaa tuore amerikkalaistutkimus. Sen mukaan sähkösavukkeiden käyttäjät lopettavat tupakoinnin 28 prosenttia epätodennäköisemmin kuin muut.

”On ironista, että yksi sähkösavukkeiden käytön pääsyistä on tupakoinnin lopettaminen, mutta vaikutus on päinvastainen”, sanoo professori Stanton A. Glantz Kalifornian yliopistosta tutkimustiedotteessa.

Tutkijat kävivät läpi kymmeniä tutkimuksia, joissa arvioitiin yhteyttä sähkösavukkeiden käytön ja tupakoinnin lopettamisen välillä. Osassa näissä oli mukana kontrolliryhmä, joka ei käyttänyt lopettamisen tukena sähkösavukkeita.

Amerikkalaistutkimuksen tulokset julkistettiin torstaina 14. tammikuuta The Lancet Respiratory Medicine -lehdessä.

Sähkösavukkeita markkinoidaan Suomessakin yhtenä keinona lopettaa tupakan poltto. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Antero Heloma pitää useita tutkimuksia kokoavaa amerikkalaistutkimusta hyvin luotettavana.

”Kun sähkösavukkeita ja tavallista tupakkaa käytetään yhdessä, niin joku saattaa lopettaa. Mutta isossa mittakaavassa tupakanpolttoa ei lopeteta”, Heloma sanoo.

On kuitenkin saatu näyttöä, että sähkösavukkeiden käyttö saattaa vähentää tavallisen tupakan käyttöä joillakin ihmisillä, eli sähkösavukkeen sisältämä nikotiini korvaa osan tavallisen tupakan nikotiinista.

Sähkösavukkeissa nikotiini vedetään keuhkoihin lämpimänä höyrynä. Maailman terveysjärjestön WHO:n tutkijat ovat olleet huolissaan tästä, koska tällaisen altistuksen toksikologista ja fysiologista vaikutusta ei ole tutkittu, kertoo kansanterveysjärjestö Suomen Ash internetsivuillaan.

Heloman mukaan tuotteesta liikkuu paljon ristiriitaista tietoa. Osa tutkimuksista esimerkiksi väittää, ettei sähkötupakka ole terveydelle vaaraksi.

”Kukaan ei ole kuitenkaan pystynyt vielä osoittamaan, että sen käyttö olisi täysin vaaratonta. Ei edes pelkkien makuaineiden käyttö.”

Sähkösavukkeiden tilanne selkeytyy Suomessa, kun ne tulevat uuteen tupakkalakiin. Hallitus aikoo luultavasti esittää sähkösavukkeille ja niissä käytettäville nikotiininesteille 18-vuoden ostoikärajaa. Myynnistä aiotaan tehdä luvanvaraista eli tuotteita myydään tulevaisuudessa kaupoissa ja kioskeissa, kuten muitakin tupakkatuotteita.

Samalla internetistä tilaaminen kiellettäisiin niin kotimaasta kuin ulkomailta.

THL vastustaa sitä, että nikotiinia sisältävien sähkösavukkeiden myynti kaupoissa ja kioskeissa sallittaisiin. Silloin niiden saatavuus helpottuisi huomattavasti erityisesti nuorille, Heloma kertoo. ”Tuotteiden osto nuorelle on paljon hankalampaa esimerkiksi luottokortilla internetistä kuin kioskista.”

Hallitus aikoo luultavasti myös esittää, että sähkösavukkeita ei enää saisi tuprutella paikoilla, joilla tupakointi on kielletty. Niille tulisi myös esilläpito- ja mainontakielto. Myös maku­aineet voidaan kieltää, tai ainakin karkki- ja hedelmämaut.

Hallituksen esitys uudesta tupakkalaista tulee eduskunnan käsittelyyn helmikuussa. Lain uudistus liittyy osittain EU:n tupakkatuotedirektiiviin, jonka pitää olla jäsenmaissa voimassa viimeistään 20. toukokuuta 2016.

Mikä on sähkösavuke?

 Sähkösavuke muistuttaa perinteistä savuketta, mutta toimii paristoilla.

 Sen käyttö jäljittelee tupakointia: säiliöön ladattu neste kuumennetaan höyryksi, jota hengitetään imemällä savuketta. Nesteampullit voivat olla joko nikotiinittomia tai nikotiinillisia.

 Nikotiinipitoista sähkötupakkanestettä ei saa myydä Suomessa. Käyttäjät ovat tilanneet nikotiininesteitä itselleen muista EU-maista.

 Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan sähkötupakkaa käyttää ainakin satunnaisesti noin kolme prosenttia 15–64-vuotiaista suomalaisista.

Lähteet: Suomen Ash, THL

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tupakointi
  • Sähkötupakka

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    2. 2

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    3. 3

      Turun puukotuksista epäilty on uhattu tappaa – Sairaala toimii normaalisti ylimääräisten vartijoiden valvomana

    4. 4

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    5. 5

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    6. 6

      Laura Huhtasaari puhuu kovia mutta hymyilee kivasti ja korostaa äitiyttään – imago on kopioitu Marine Le Peniltä ja muilta oikeistopopulisti­naisilta

    7. 7

      Keskusrikospoliisi tiedottaa Turun iskun tutkinnasta lisää tänään – Näihin neljään kysymykseen kaivataan vielä vastausta

    8. 8

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    9. 9

      Tavallista vahvemmin aseistettuja poliiseja näkyy kaduilla ja toreilla ainakin ensi viikon alkuun asti – Poliisiylijohtaja toivoo kansalaisilta malttia

    10. 10

      Vastaus terrorismille löytyy suomalaisen yhteiskunnan vahvuuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    3. 3

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    4. 4

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    5. 5

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    6. 6

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    7. 7

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    8. 8

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    9. 9

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    10. 10

      Lisätäänkö turvapaikanhakijoiden valvontaa, entä miten estetään heihin kohdistuva kansalaisraivo? Kahdeksan kysymystä sisäministeri Risikolle Turun puukotuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää