Valikko
Kotimaa

Osa perussuomalaisia äänestäneistä on ehkä siirtynyt nukkuviin

HS-gallupin aineistosta voi tehdä varovaisia arvioita mahdollisista kannatusten siirtymisistä eri puolueiden välillä.

HS-gallupin aineistosta voi tehdä varovaisia arvioita mahdollisista kannatusten siirtymisistä eri puolueiden välillä.

Arvio on voitu tehdä, kun tutkimukseen vastanneet ovat kertoneet, mitä puoluetta he äänestivät viime kevään eduskuntavaaleissa ja mitä puoluetta samat henkilöt kannattavat nyt.

Perussuomalaiset

Perussuomalaisia äänestäneistä 34 prosenttia äänestäisi puoluetta, jos vaalit järjestettäisiin nyt. Vielä kolme kuukautta sitten luku oli 47 prosenttia.

Osa perussuomalaisia äänestäneistä tuntee nyt vetoa muihin puolueisiin, lähinnä Sdp:hen ja keskustaan. Suurin siirtymä näyttää olevan niin sanottuun nukkuvien puolueeseen.

Sdp

Sdp näyttää onnistuneen vakuuttamaan empineitä kannattajiaan ja on saanut heitä puolelleen. Erityisesti miehet suhtautuvat Sdp:hen merkittävästi myönteisemmin kuin vaalien jälkeen viime keväänä, mutta puolue on nostanut kannatustaan myös naisten joukossa.

Keskusta

Keskustaa äänestäneistä 64 prosenttia äänestäisi edelleen keskustaa. Joka neljäs keskustaa äänestänyt ei osaa tai halua sanoa, miten toimisi, jos eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt.

Kokoomus

Kokoomusta äänestäneistä lähes 70 prosenttia äänestäisi edelleen kokoomusta.

Vihreät

Vihreitä äänestäneistä vain 14 prosenttia ei tiedä, mitä tekisi, jos vaalit järjestettäisiin nyt. Vihreitä eduskuntavaaleissa äänestäneistä 79 prosenttia antaisi tukensa puolueelle myös nyt.

Vasemmistoliitto

Vasemmistoliittoa äänestäneistä 72 prosenttia äänestäisi edelleen puoluetta. Pieni osa vasemmistoliiton tukijoista tuntee houkutusta äänestää Sdp:tä tai vihreitä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Netissä on levinnyt jo vuoden ajan teoria, jonka mukaan Suomea ei ole olemassa – haastattelimme sen aloittajaa

    2. 2

      Perheen isä kuuli järkyttävän uutisen työvuorossa – Vuosaaren palossa kuolleiden läheiset ja naapurit saavat kriisiapua

    3. 3

      Palovaroittimet olivat jatkuva huolenaihe Vuosaaren palotalossa – turmakodissa ei ilmeisesti ollut varoitinta

    4. 4

      Kuvataiteilija ratkaisi Penrosen laattojen matemaattisen ongelman piirustuspaperilla ja taskulaskimella

    5. 5

      Äiti ja kolme lasta kuolivat tulipalossa Vuosaaressa – ”Helsingin mittakaavassa todella vakava suuronnettomuus”

    6. 6

      Länsimetron liikenne voi alkaa aikaisintaan huhtikuussa – mutta vain Tapiolaan asti

    7. 7

      Tutkija osti meripihkan palan torilta Myanmarista – sisältä löytyi dinosauruksen höyhenpeitteinen hännänpää

    8. 8

      Mieheni ylennettiin reservissä – posti toi kutsun Ritarihuoneen tilaisuuteen juhlan jälkeen

    9. 9

      Tähtitieteilijä Anne Liljeström ei ole nainen eikä mies – ”Harva ymmärtää kunnolla, mistä muunsukupuolisuudessa on kyse”

    10. 10

      Tämä kaikki pitää tietää uudesta Rogue One -elokuvasta – aikajana näyttää, mihin kohtaan Tähtien sota -leffahistoriaa se sijoittuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poikamme päätti kestää kiusaamisen ja homottelun – vanhojentanssien jälkeen hän viimein romahti

    2. 2

      Tähtitieteilijä Anne Liljeström ei ole nainen eikä mies – ”Harva ymmärtää kunnolla, mistä muunsukupuolisuudessa on kyse”

    3. 3

      Stressi jättää jäljen aivoihin – ja voi laukaista muistihäiriön, kertoo tutkija

    4. 4

      Äiti ja kolme lasta kuolivat tulipalossa Vuosaaressa – ”Helsingin mittakaavassa todella vakava suuronnettomuus”

    5. 5

      Netissä on levinnyt jo vuoden ajan teoria, jonka mukaan Suomea ei ole olemassa – haastattelimme sen aloittajaa

    6. 6

      Naiset synnyttävät entistä myöhemmin – katso, kuinka moni sinua nuorempi tai vanhempi sai lapsen viime vuonna

    7. 7

      Mitä jos Linnan juhlien miehistä kirjoitettaisiin kuin naisista?

    8. 8

      Yksi atomiaikakauden suurista mysteereistä saattoi saada selityksen – Etelä-Atlantin kaksoisvälähdys oli todennäköisesti salainen ydinkoe

    9. 9

      Mieheni ylennettiin reservissä – posti toi kutsun Ritarihuoneen tilaisuuteen juhlan jälkeen

    10. 10

      Kuvataiteilija ratkaisi Penrosen laattojen matemaattisen ongelman piirustuspaperilla ja taskulaskimella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poikamme päätti kestää kiusaamisen ja homottelun – vanhojentanssien jälkeen hän viimein romahti

    2. 2

      Tähtitieteilijä Anne Liljeström ei ole nainen eikä mies – ”Harva ymmärtää kunnolla, mistä muunsukupuolisuudessa on kyse”

    3. 3

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    4. 4

      Avarat kaula-aukot ja erottuvat nännit kohahduttivat Linnassa – Stylisti: ”Kaula-aukko voi olla antavakin, jos se on kaunis ja diskreetti”

    5. 5

      Kymmenien suomalaisten kauneusleikkaukset ovat menneet pieleen – Cheyenne Järvisen rintoihin jäi rujot jäljet

    6. 6

      Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi, ja entistä harvempi aikoo palata – ”Tämä on hirveän hälyttävä tulos”

    7. 7

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    8. 8

      HS seurasi pikkujoulujen viettoa Tallinnan-laivalla: ”Mennään hyttiin pussailemaan?” – ”Mennään vaan”

    9. 9

      44 vuotta vanhan elokuvaklassikon raiskauskohtaus järkyttää maailmaa – Miksi vasta nyt?

    10. 10

      Satavuotiaan Suomen juhlalikööriksi valittiin virolainen Vana Tallinn – Alkon hallintoneuvoston johto parahti: ”Ei voi olla totta”

    11. Näytä lisää