Kotimaa

Paavo Väyrynen ottaa etäisyyttä keskustaan – tuntoja erittelevä kirja syntyi parissa viikossa

Veteraanipoliitikko Paavo Väyrynen kertoo tuoreessa kirjassaan menettäneensä uskonsa keskustan puheenjohtajaan Juha Sipilään

Politiikka Paavo Väyrynen: Eihän tässä näin pitänyt käydä. Paasilinna 2016. 194 s.

Tohtori Paavo Väyrynen, 69, pitää tapanaan syyttää toimittajia mediapelistä. Moitteet eivät ole aina olleet aiheettomia, mutta Väyrynen se vasta oikea mediapeluri on.

Hän kokosi viikossa tai parissa kirjan Eihän tässä näin pitänyt käydä ja onnistui saamaan sille sellaisen määrän julkisuutta, josta kukaan toinen poliitikko ei voi kuin unelmoida.

Näin nopeassa ajassa ei voi syntyä hyvää kirjaa. Huonokin kirja voi silti olla merkityksellinen, jos siinä on sanomaa.

Väyrysen sanoma on, että hän on menettänyt uskonsa puheenjohtaja Juha Sipilään. Kirjassa Sipilästä muodostuu kuva miehenä, joka puhuu yhtä ja tekee toista.

Kirjan julkistamistilaisuudessa Väyrynen pehmensi ja sanoi, että Sipilä on hyvä mies, jolla on vääränlainen joukkue ja huonot neuvonantajat. Näitä ovat keskustaliberaalit, ennen muuta Olli Rehn, jonka kanssa Väyrynen on vääntänyt kättä jo neljännesvuosisadan. Vääntö jatkuu.

Väyrynen suomii varsinkin keskustan sisäistä päätöksentekoa. Puolue-elimet saavat siunata jälkikäteen tärkeimmät ratkaisut.

Hän väittää, että jopa hallituskumppanin valinta olisi tehty hallitusneuvottelijoiden kesken äänin 5–4. Väyrynen itse oli demariyhteistyön kannalla.

Väyrynen ja Sipilä kilpailivat kesäkuussa 2012 puolueen puheenjohtajuudesta. Väyrynen hävisi ja lupasi tukeaan Sipilälle.

Yhteistyö jatkui marraskuuhun asti, jolloin Sipilä jätti vastaamatta Väyrysen sähköpostiin. Siinä Sipilä taisi tehdä pahan virheen, koska viestittelyn katkettua Väyrynen kypsyi vetäytymispäätökseensä. Välejä yritettiin paikata kahdenkeskisessä tapaamisessa vielä viikko sitten. Ei onnistunut.

Mitä tästä seuraa?

Väyrynen ei enää usko keskustaan ja vetäytyy puoluetehtävistä. Tämä on kova päätös poliitikolta, joka on 45 vuotta pyrkinyt – ja monta kertaa myös päässyt – keskustan luottamustehtäviin, viimeksi presidenttiehdokkaaksi vuonna 2012.

Väyrynen yrittää nostattaa keskustan tyytymättömiä liikkeelle Sipilää vastaan.

Asettumalla sivuun keskustan tehtävissä Väyrynen tahtoo puhutella myös muita, varsinkin perussuomalaisia. Syntyisikö tästä eurokriittinen ja alkiolainen kansanliike?

Keskustassa on haluja heittää Väyrynen ulos. Puolue ei silti hevin voi erottaa kunniapuheenjohtajaansa.

Lähtemällä jäähylle Väyrynen kolkuttelee keskustan sietorajoja. Jäähyväisiin on kuitenkin vielä matkaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kirjat
  • Puoluepolitiikka
  • Politiikka
  • Keskusta

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      ”Maailman painavin nainen” kuoli – Sydän ja munuaiset pettivät puoli vuotta rajun lihavuusleikkauksen jälkeen

    4. 4

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    5. 5

      Suomalaistutkijat aikovat selvittää laittoman päihteen vaikutusta masentuneen aivoihin – eettinen lautakunta puoltaa, ja psykedeelikin on jo valmiina

    6. 6

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    7. 7

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    8. 8

      Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”

    9. 9

      Radiokeli häiritsee tv-lähetyksiä ympäri Suomea – korkeapaineen aiheuttama ilmiö pimentää televisioita, eikä sille voi mitään

    10. 10

      Prinssi Harry ja tyttöystävä Meghan Markle esiintyivät ensi kertaa virallisesti yhdessä – brittilehdet tulkitsevat, että ilmoitus kihlauksesta on nyt enää ajan kysymys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    3. 3

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    4. 4

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    5. 5

      Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

    6. 6

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    7. 7

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    8. 8

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    9. 9

      Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”

    10. 10

      Lestadiolaisten joukossa elää niitäkin, jotka eivät suostu ehkäisy­kieltoon – ”Naisen ruumiin taakka kaatuu myös miehille”, sanoo tutkija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    3. 3

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    4. 4

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. ”Maailman painavin nainen” kuoli – Sydän ja munuaiset pettivät puoli vuotta rajun lihavuusleikkauksen jälkeen
    3. Tunti sitten
    4. Prinssi Harry ja tyttöystävä Meghan Markle esiintyivät ensi kertaa virallisesti yhdessä – brittilehdet tulkitsevat, että ilmoitus kihlauksesta on nyt enää ajan kysymys
    5. 2 tuntia sitten
    6. Radiokeli häiritsee tv-lähetyksiä ympäri Suomea – korkeapaineen aiheuttama ilmiö pimentää televisioita, eikä sille voi mitään
    7. Trumpin erityisominaisuus yhdisti urheiluperheen yhtä ”pelkurimaista” poikkeusta lukuun ottamatta – erävoitto voi jäädä laihaksi lohduksi
    8. Huippu-urheilun valmennustukien saajia karsitaan kovalla kädellä – Olympiakomitea lupaa, ettei se unohda yhtään lahjakasta nuorta lajista riippumatta
    9. Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”
    10. Saksan vaalitulos repii poliittista kenttää – AfD uhkaa hajota, Merkel on ahtaalla ja demarit vetäytyvät oppositioon
    11. Jokerien teinitähti Tolvanen häikäisi hattutempulla, joka oli jo kauden toinen
    12. Pohjois-Korean ja Yhdysvaltain sanasodalla on nyt uusi kaiku – diktatuurilla alkaa olla vakavasti otettava kyky toteuttaa uhkauksensa
    13. Jättäisitkö rankkarit ampumatta miljoonasta eurosta? Neymarin joukkuetoverille järjestely ei sovi
    14. Näytä lisää