Kotimaa

Aarniota huomautettiin juttelusta todistajille

Aarnion matkustuskielto kieltää yhteydenpidon todistajiin

Syyttäjät huomauttivat tiistaina oikeussalissa Helsingin huumepoliisin entistä päällikköä Jari Aarniota hänen käymistään keskusteluista huumeoikeudenkäynnin todistajien kanssa.

Syyttäjien mukaan Aarnio on keskustellut käräjäoikeuden tiloissa todistajien kanssa, vaikka käräjäoikeuden hänelle määräämä matkustuskielto kieltää sen.

Aarnion asianajaja Riitta Leppiniemi myönsi oikeussalissa, että hänen päämiehensä on käynyt jonkinlaisia keskusteluja tuntemiensa todistajien kanssa.

Keskustelut ovat tapahtuneet käräjäsalin oven ulkopuolella oikeustalolla ennen istuntoja ja istuntotaukojen aikana.

”Hän on kovin sosiaalinen, ja hän on tervehtinyt heitä”, Leppiniemi kertoi Aarnion yhteydenpidosta todistajiin.

Asianajajan mukaan keskusteluja on ollut vaikea välttää, koska Aarnio on odottanut istuntoja samassa tilassa todistajien kanssa.

Asianajaja Leppiniemi kertoi olleensa itse sananvaihtojen aikana paikalla ja yrittäneensä pitää keskustelut muun muassa sää­asioissa. Leppiniemen mukaan Aarnio ei ole keskustellut todistajien kanssa huumeoikeudenkäynnin asioista.

”Yritetään jatkossa niin, että hän ei edes tervehtisi”, Leppiniemi sanoi.

Syyttäjät myönsivät lopuksi Aarniolle luvan tervehtiä oikeussalin ulkopuolella todistajia, mutta muusta keskustelusta hänen täytyy vastedes kieltäytyä.

Aarnio vapautui marraskuussa yli kaksi vuotta kestäneestä tutkintavankeudesta. Hänet on yhä määrätty matkustuskieltoon. Se kieltää häntä poistumasta Suomesta ja pitämästä yhteyttä todistajiin.

Aarnion oikeudenkäynnissä kuultiin tiistaina seurantalaiteyhtiö Trevocin omistajaa Pasi Patamaa. Hän kertoi muun ­muassa anonymisaattorista, joilla voi muun muassa sekoittaa puhelujen tunnistetietoja.

Patama mainitsi oikeudessa lähes ohimennen, että laitteella on mahdollista myös kuunnella puheluja salaa ilman käräjäoikeuden televalvontalupaa. Oikeussalissa ei käynyt ilmi, onko laitteita käytetty tähän tarkoitukseen. Patama on tuomittu Aarnio-vyyhdin Trevoc-haarassa ehdolliseen vankeuteen.

Patama kertoi tiistaina joutuneensa keskusrikospoliisin painostamaksi tutkintavankeutensa aikana, mikä vaikutti osin hänen kuulustelulausuntoihinsa. Myös jotkut muut Aarnio-vyyhdin syytetyt ovat kertoneet painostuksesta.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    2. 2

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    3. 3

      Kynttilämeri valaisi pimenevää Turkua, kun kaupunkilaiset kokoontuivat muistamaan puukotusiskun uhreja – ”Tunnelma on epätodellinen”

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Lisätäänkö turvapaikanhakijoiden valvontaa, entä miten estetään heihin kohdistuva kansalaisraivo? Kahdeksan kysymystä sisäministeri Risikolle Turun puukotuksista

    6. 6

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    7. 7

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    8. 8

      Mitä Isis haluaa? – Terroristit tappavat viattomia ihmisiä, mutta umpimähkäisellä väkivallalla on myös laajempia tavoitteita

    9. 9

      Terrorismi kurottaa Marokosta eurooppalaisiin kaupunkeihin jihadistijärjestöjen mukana – suurin osa Isisin vierastaistelijoista oli viime vuonna marokkolaisia

    10. 10

      Helsingin tulee jatkossakin tarjota puitteet turvalliselle ja hyvälle elämälle – mallia voisi ottaa Vuosaaresta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    5. 5

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    6. 6

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    7. 7

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    8. 8

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    9. 9

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää